Olin eilen tapaamassa kaupungilla paria kaveriani, ja päätin sen jälkeen jäädä vielä kahville, ja lueskelemaan lehdet.
Ikkunasta näkyy blondi jonkun miehen kanssa. Blondi katsahtaa sisälle, ja minä sisältä häneen. Näen miten ehdottaa että he tulisivat tähän paikkaan. He tulevatkin.
Blondi ottaa paikkan joka on ihan minun paikkani vieressä. Mies seuraa.
Tunnistan tilanteen treffeiksi, sillä kuulen kaiken mitä he juttelevat.
- Mies puhuu lähes koko ajan. Nainen lähinnä vastailee ja heittelee irtokysymyksiä.
- Puheenaiheina on työt, opiskelut, armeijamuistot. Nainen ei juuri puhu mistään itseään koskevasta koko aikana.
- Mies intoutuu niin monologiins, että hakee santsikupin, nainen sanoo ettei ota enää mitään. Tarkastelee ja selaa kännykkäänsä, heti kun mies on poissa.
- Naisen kehonkieli sulkeutuu treffien loppua kohden. Ainoat kiinnostuksen merkit, hiusten korjailut tulevat kun mies puhuu moottoripyörästään, ja siitä miten oli alikessuna.
Lopulta kun tätä on jatkunut kyllin kauan, nainen sanoo että hänen pitää mennä autolleen, sillä siinä varmaan pysäköinti aika on lopussa.
Mitä opimme tästä?
Ikkunasta näkyy blondi jonkun miehen kanssa. Blondi katsahtaa sisälle, ja minä sisältä häneen. Näen miten ehdottaa että he tulisivat tähän paikkaan. He tulevatkin.
Blondi ottaa paikkan joka on ihan minun paikkani vieressä. Mies seuraa.
Tunnistan tilanteen treffeiksi, sillä kuulen kaiken mitä he juttelevat.
- Mies puhuu lähes koko ajan. Nainen lähinnä vastailee ja heittelee irtokysymyksiä.
- Puheenaiheina on työt, opiskelut, armeijamuistot. Nainen ei juuri puhu mistään itseään koskevasta koko aikana.
- Mies intoutuu niin monologiins, että hakee santsikupin, nainen sanoo ettei ota enää mitään. Tarkastelee ja selaa kännykkäänsä, heti kun mies on poissa.
- Naisen kehonkieli sulkeutuu treffien loppua kohden. Ainoat kiinnostuksen merkit, hiusten korjailut tulevat kun mies puhuu moottoripyörästään, ja siitä miten oli alikessuna.
Lopulta kun tätä on jatkunut kyllin kauan, nainen sanoo että hänen pitää mennä autolleen, sillä siinä varmaan pysäköinti aika on lopussa.
Mitä opimme tästä?
Vastaukset 61
Vanhimmat
Naiset ajattelee kaikkea negatiivista miehistä, jotka ovat käyneet sivarin?
:-D
Opimme että nainen ei ollut tarpeeksi kiinnostunut! Kysykö mies naiselta mitään vai puhuko vain itsestään? Et sitä maininnut!
Ei kaikki ihmiset osaa kommunikoida niin kuin sinä haluat! Etkä voi tietää koko totuutta tilanteesta! Sä oot niin ennakkoluulotautinen naisten suhteen, näet vain se minkä pystyt näkemään muka!
"Etkä voi tietää koko totuutta tilanteesta! Sä oot niin ennakkoluulotautinen naisten suhteen, näet vain se minkä pystyt näkemään muka!"
Väittikö ExPUA että olisi tiennyt koko totuuden tilanteesta? Ei. Hän kysyinkin että mitä opimme tästä.
No siis tuossa olen samaa mieltä. Mies ei tähdännyt dialogiin, vaan pysyi monologissa. Se oli virhe, mutta se oli sitä myös naisen osalta joka antoi sen tapahtua. Naisen passiivisuusaste oli huomattava.
Juurikin niin, ja kyllä minä kuulin mitä siinä tapahtui. Joten sikäli tiedän tarvittavan.
Tämän ideana on ottaa oppia muiden virheistä, ja tarkastella käytännön kautta esim palstatotuuksia.
Jos se oli sen sisko, serkku? Huu nevö nous!
Käytkö sinä sisarustesi kanssa treffeillä? Onko serkku herkkua?
Minä olisin kyllä aikoinaan halunnut nussia siskoani, mutta äitini lannisti teinipilini uhkailemalla tuhlata suvun kaikki rahat jo elinaikanaan, niin että "iljettävälle sukurutsaperheelle" ei jää mitään perinnöksi, jos nussin siskoani.
Isäni suhtautui paljon ymmärtäväisemmin, koska himoitsi itsekin omaa tytärtään, ja aavisti että sisko on nynnypojan suunnilleen ainoa mahdollisuus koskaan päästä pukille.
En kuitenkaan sitten koskaan lihallisesti toteuttanut sisarellista rakkauttani. Nykyään sisko on jo kurppaantunut ja naimisissa aisuri-insinöörin kanssa, mutta vieläkin joskus nostalgisissa tunnelmissa vetelen siskon teininaisaikaisille bikinikuville.
Ja enosi vaiko setäsi tai jonkun sukulaismiehen kanssa teillä on joku seksuaalissävytteinen hellittelynimi tälle siskollesi - olikohan "pupuseni"?
Nainen ei ollut kiinnostunut miehen ulkonäöstä ja siksi noin kävi. Jos nainen olisi pitänyt miehen ulkonäöstä, eli olisi ollut "kemiaa", niin hän olisi osallistunut keskusteluun, olisi ollut kiinnostunut miehen asioista ja kertonut myös enemmän itsestään. En usko että naisen kiinnostuksen puutteen aiheutti ainkaan se, että mies kertoi liikaa itsestään, vaikka monologi ei keskustelua ole.
Mies oli aika tavallisen näköinen. Plussana pidin hänen rentoa ja melko hyvää ulosantia. Osasi olla luonteva.
Tuli ulkonäöstä mieleen että ehkä se 80%-teoria pitää kutinsa, eli että naisille 80% miehistä ei näytä miltään, jolloin pitää olla miesmalli jotta kelpaisi. Kun taas mies kelpuuttaa naisen, jos tämä täysin näytä siltä että on villieläimen raatelema. :D
Opimme, että kaikkialta löytyy ihmisiä, jotka salakuuntelevat toisten keskusteluja kun oma elämä on liian tylsää ja mitätöntä.
Shaming language ja henkilöhyökkäys. Ilmeisesti siellä taas kirpaisi, kun löysi itsensä aloituksesta, ja huomasi olevansa myös itse veltto ja avuton paska, joka ei osaa tuoda mitään sisältöä myöskään treffeille?
Itse kertoo ensin suoraan salakuuntelevansa muita ja hermostuu kun siitä huomautetaan ja muistutetaan, ettei sellainen ole ihan normaalia.
Itse lukee avauksen mikä osuu kipupisteeseen, ja suutut siitä niin että syyllistyy shaming languageen ja henkilöhyökkäykseen. Ei se ole minun vikani jos olet avuton paska joka ei tuo sisältöä palstalle tai ihmissuhteisiin.
Sen sijaan todistat sen mitä olen sanonut naisista. :D
Minulla sentään on ihmissuhteita. Jotkut ne vain katselevat vierestä kun toiset treffailevat. Aika noloa.
Sääliksi käy niitä joihin olet ihmissuhteissa, olet liian tyhmä puhumaan heille asiaa, joten 5 vanhan mielipidediktaattorin tapaan teet heitä kohtaan henkilöhyökkäyksiä ja käytät shaming languagea. Aina silloin kun et ole kivirekenä sosiaalisissa tilanteissa, pystymättä tuomaan niihinkään sen enempää arvoa.
Taitaa totuus olla aika ikävää luettavaa, kun poika siirtyy haukkumiseen. Ei haukku haavaa tee, joten hauku sinä nulikka minkä pystyt.
Kurppa jankkaa autistisesti tuota samaa, kun löysi itsensä aloituksesta. Teet itsestäsi täyden pellen tuolla tavoin.Miksi et pysty kommentoimaan itse aihetta, onko niin että on hieman mahdotonta puolustella sitä että on avuton paska, joka tasostaan huolimatta vaatii että muut pitää juttua yllä?
Pulla saa itkupotkuraivarin. Voi raukkaa, melkein käy sääliksi, mutta ei kuitenkaan.
Lisää ennalta-arvattavan, kalikan osumista ulisevan kurpan käytöstä: autistinen jankkausraivokohtaus itse aiheesta, mutta syyttää minua siitä. Ei ihme että koet olevasi avuton paska, kun tuo on ainoa mitä pystyt tuomaan keskusteluun, tai treffeille.
Voi en minä koe olevani avuton paska, mutta sinulla taitaa olla sellaisia ongelmia kun hermostut siitä, että salakuuntelustasi huomautetaan. Eikö kotona opetettu, että toisten keskustelujen kuunteleminen on sopimatonta? Ilmeisesti ei, eikä varmaan opetettu paljon muutakaan.
Miksi et pysty kommentoimaan itse aihetta, onko niin että on hieman mahdotonta puolustella sitä että on avuton paska, joka tasostaan huolimatta vaatii että muut pitää juttua yllä?
Minä kommentoin aihetta. Kommentoin sitä vain siltä kantilta kuin itse asian näen. Ikävää, että näkökantani ei sovi sinulle.
Et kommentoinut vaan syyllistyit shaming languageen ja henkilöhyökkäykseen. Valehtelija.
Aiheena oli ne treffit. Ja mitä voimme niistä oppia jne. Et kai sentään sano olevasi tyhmä, näethän sinä että muutkin osasivat vastata itse aiheeseen?
Minulla on oikeus tarkastella asiaa ihan mistä vinkkelistä itse haluan. Mikä kumman palstapoliisi sinä luulet olevasi, että päätät mitä kenenkin sopii kommentoida aloituksiisi? Sinä kirjoitat törkeyksiä muista koko ajan, mutta hermostut jos sinun tekemisiäsi arvostellaan. Kasva aikuiseksi.
Ja mikäs oikeus se sellainen on? Olla tyhmä kurppa, joka ei narsistiselta raivoltaan saa kunnon keskustelua aikaan? No sitten minullakin on oikeus vastata sen mukaan.
Shaming language ja henkilöhyökkäys. Itsehän näitä viljelet. Halusit ketjun joka nyt haukkuu tuota treffi-naista joten hauhauhauhauhauhauhauhau.
Jäi mainitsematta nk.kiusalliset hiljaisuudet.
Niitä oli 4kpl.
75% niistä oli miehen keskeyttämiä.
Pisin oli viimeinen, joka kesti arviolta kymmenisen sekuntia. Tämä oli lopun alkua, ja ei kestänyt enää kauaakaan siihen, kun nainen pudotti "minun pitää mennä autolle"-pommin.
Mitä sitten , se oli yksi kohtaaminen mikä ei jostain inhimillisestä syystä johtanut mihinkään!
Näitä tällaisia tilanteita tapahtuu varmaan miljoonia maailmassa!
ELÄ JA ANNA TOISTEN ELÄÄ !!!
Jokainen tietää mikä sopii itselle parhaiten!
Ja näinä aikoina treffillä käynti on myös
" muotiilmiönäkin inhimillistä" tai nähdään että se on jopa velvollisuus muiden silmissä!
Älä yritä sensuroida ja hiljentää sitä, mitä muut puhuvat, ajattelevat ja näkevät.
Itse aion jatkossakin jatkaa sellaista, ja tuoda joka kerta teidän ämmien temput julki. Tämäkin avaus todisti, että palsta nimenomaan kaipaa tälläistä, koska täällä on ilmeisesti myös näitä avuttomia paskoja.
Tämä on opettavaista niin naisille kuin miehillekin.
Tosin en välttämättä sanoisi tuota esimerkin naista avuttomaksi paskaksi, passiiviseksi kyllä. Se olisi voinut olla aktiivisempi, mutta sillä oli yritystä, ja se kuulosti mukavalta.
Eli vika oli naisessa? Sekö oli opetus jälleen?
Pohdi itse oliko "vika" naisessa vai ei. Aloitus oli ilmeisesti kysymys tilanteen pohdintaa varten, eikä vastaus mihinkään.
Tuo "pohdi itse" oli liian paha pala, ja eukko meni lukkoon. :D
Kuka eukko?
Ei oo kemiaa
Olen muuten varma, että nainen käyttää tuota fraasia kun kertoo kavereilleen miksi ei enää vastaa tuon miehen yhteydenottopyyntöihin.
Nythän meillä on vaan expullan kertomus, mikä sinänsä ei vielä sano mitään mistään. Onhan hän kertonut saaneensa seksiä unkarilaiselta naiselta vaikkei saanutkaan.
En ole sanonut saaneeni seksiä unkarilaiselta naiselta. Oletko sinä se sama valehtelija, joka syytät toisia valehtelijaksi?
Taas yksi esimerkki siitä, miten miehet ovat parempia kuin naiset.
"Taas yksi esimerkki siitä, miten miehet ovat parempia kuin naiset."
:) Kerro vielä että osaat jo ajaa polkupyörällä ilman apupyöriä, niin lapsellisuutesi on täydellistä :)
Mitä olisi pitänyt oppia? Älä treffaa toista kertaa miestä, joka tykkää liikaa omasta äänestään...?
Mies puhui koko ajan, eli ei tainnut olla kauhean kiinnostunut naisesta, jos ei kysellyt naiselta mitään tai antanut mahdollisuutta puhua.
Tarinan opetus: kaikki vika on miehessä?
Tai molemmissa?
Minusta mies teki sen virheen, että jauhoi monologia tylsistä aiheista. Nainen taas oli pääosin passiivinen, vaikka aikuinen ihminen saa osallistua kyllä keskusteluun myös ilman toisen jatkuvaa ohjausta.
Onneksi sä et määrää kuka puhuu milloin haluaa! Hölmökö olet?
Onneksi sinä kommentoit aihetta etkä aloittajaa, sen sijaan että uliset siitä miten muut keskustelee. Puskista ampuen tietenkin, mikä on paskahousun merkki.
Mitä jos kyseinen nainen lukee tän jutun!
Sä häpäisit sen naisen yksityisyyttä!
Ootko nyt tyytyväinen!
Kauhea ihminen oot!
*face palm* olisi oikeastaan teille naisille parasta, että yrittäisitte pysyä aiheessa, koska vaikka se tuppaa päättymään huonosti, niin ei sentään koskaan niin huonosti kuin tälläiset.
"Puheenaiheina on työt, opiskelut, armeijamuistot. Nainen ei juuri puhu mistään itseään koskevasta koko aikana. Mies intoutuu niin monologiinsa, että hakee santsikupin..."
Opiksi voisi ottaa vaikka sen, että hyvillä treffeillä KUMPIKIN on kiinnostunut toisesta ja osoittaa kiinnostusta hänen elämäänsä kohtaan kysymällä kysymyksiä ja antamalla tilaa kertoa itsestään. Monologia pitävältä ventovieraalta voi olla vaikea saada kohteliaasti puheenvuoroa, jos on vaikka ujompi.
Tietynlaista huomaavaisuutta voi treffeillä harrastaa myös aiheen valinnoissa.NAISIA EI YLEENSÄ KIINNOSTA miesten armeijamuistot, hohhoijakkaa! Paitsi, jos on itse kyseisellä alalla tai käynyt palveluksen. Se, jos kehonkieli sulkeutui loppua kohti ei ole mikään ihme. Ei kai nyt ketään kiinnosta kuunnella monologia mistään aiheesta loputtomasti. Eipä kauheasti miestäkään kiinnostaisi syvälliset monologit naisten kauneudenhoitoilloissa käyttämistä tuotteista tai muusta feminiinisemmästä aiheesta, joihin miehellä ei olisi paljoa sanottavaa. On viisautta ottaa puheeksi aiheita, joihin kumpikin voi osallistua eikä tylsistyttää treffiseuraa kuoliaaksi.
Jos naiselta ei tule mitään reaktiota, niin voi olla vaikeaa navigoida mihin suuntaan keskustelua ohjaa. Olkoot sitten ujoja, mutta ihan tyypillistä naisilta tuollainen passiivisuus. Usein kuulee puhetta niistä naisten ylivertaisista sosiaalisista taidoista, joten käyttäkää joskus niitä oikeassa tilanteessa, älkääkä menkö sitten nettipalstoille ja kavereille itkemään kuinka olivat treffeillä ihan mäntin miehen kanssa, joka ei kertonut tarpeeksi kiinnostavia juttuja.
Miesten oikeasti kannattaa pistää korvan taakse, että myös kuuntelu on tärkeä taito naisten kanssa!!! Täällä niin puhutaan, että miehen pitää johdattaa keskustelua jne.
Tärkeämpää on se, että on kiinnostunut ja osaa myös kysyä ja KUUNNELLA vastaukset. Aitous näkyy ja jokainen ihminen on imarreltu, että joku on kiinnostunut juuri hänestä.
Tiedän kyllä, kuinka huonoilla treffeillä (joilla ei olla ihan samalla kartalla) helposti menee siihen moodiin, että lähtee monologoimaan ettei niitä vaivautuneita hiljaisuuksia tulisi. Kyllä minulla on kokemusta myös siitä, että joutuu naisena kannattelemaan keskustelua ja johdattelemaan uusiin puheenaiheisiin. Kommunikaation kannalta parempi ratkaisu on siirtää puheenvuoro toiselle kysymällä jotain. Siten koko kohtaaminenkin on aidompi, kun molemmat saavat kertoa itsestään.
Että jos tuosta esimerkistä jotain opittavaa pitää löytää, niin itse palautin mieleeni tämän. Ei koske pelkästään miehiä tai pelkästään naisia vaan molempia.
Aika vaikea on keskittyä kuuntelemaan mitään sen lätinöitä, kun kuitenkin oikeasti on koko ajan se sen haarojen väli ja reikä mielessä ja tissitkin saattaa olla esillä harhauttamassa ajatuksia.
Vähän vaikuttaa siltä, että sinun ei kannata sitten mennä treffeille, jos ei ihminen kiinnosta.
No kun sehän nimenomaan kiinnostaa! On se reikäosastokin osa sitä ihmistä.
"Täällä niin puhutaan, että miehen pitää johdattaa keskustelua jne."
Yleensä pitää, kun nainen ei sitä tee.
"Tärkeämpää on se, että on kiinnostunut ja osaa myös kysyä ja KUUNNELLA vastaukset."
Yhden sanan vastauksia ja muminoinoita ja "emmätiä" juttuja on kiva kuunnella.
"Aitous näkyy ja jokainen ihminen on imarreltu, että joku on kiinnostunut juuri hänestä."
Naisilla on yleensä oletus, että vain hänestä pitää olla kiinnostunut.
Joo välittyi kyllä hyvin, mikä sinua kiinnostaa. Ei kannata tuhlata aikaa ihmiseen tutustumiseen jos näin. Turhaan meet treffeille, kannattaa vaan keskittyä baarivonkaamiseen ja johdatella siitä joku kepeä fyysinen suhde. Tuhlaat vaan sellaisten aikaa, jotka haluaa koko paketin ja oikean suhteen.
Hyviä ja fiksuja naisia oot treffeille pyytänyt :) Oliko nättejä ja nuoria? Sen arvoista?
Tarinan opetus on ettei kannata käydä treffeillä ollenkaan. Etenkin jos viereiseen pöytään sattuu ihminen joka vääntää niistä treffeistä kaiken maailman ihme juttuja ja nainen on taas tehnyt kaiken väärin.
Että naisia ei kiinnosta lässyttäjät vaan tekijät.