Venäjä tukee Kiinan globaalia infrastruktuurihanketta ja liittyy Aasian infrastruktuuri- ja sijoituspankkiin (Asian Infrastructure Investment Bank) samoin kuin noin neljäkymmentä muuta Aasian, Euroopan, Oseanian ja Latinalaisen Amerikan maata.
Venäjä tukee Kiinan AIIB-pankkiprojektia
Sputnik-radion haastattelemat venäläiset asiantuntijat sanoivat päätöksen olevan luonnolliseksi askel, joka vahvistaa Venäjän ja Kiinan välistä strategista yhteistyötä. Venäjän päätöksellä on poliittisiakin syitä, mutta tärkeintä on kuitenkin molemminpuolinen taloudellinen hyöty.Venäjän ensimmäinen varapääministeri Igor Shuvalov sanoi, että Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) kehityspankki, BRICS-kehityspankki ja Euraasian kehityspanki, joissa Venäjä on yksi suurimmista osakkaista, eivät loukkaa toistensa etuja kilpaillessaan hankkeista uuden Aasian infrastruktuuri- ja sijoituspankin kanssa.
"Jälkimmäinen tulee vain avaamaan uusia kehitysmahdollisuuksia", sanoi varapääministeri.
Venäjän liittyminen AIIB-pankkiin on luonnollinen askel Venäjän Aasian-politiikassa, joka vahvistaa entisestään maan yhteyksiä Kiinaan. Osallistuminen kiinalaiseen hankkeeseen antaa mahdollisuuden kehittää liikenneinfrastruktuuria, arvioi MGIMO-yliopiston asiantuntija Viktor Shumski:"Venäjän keskeisimmät infrastruktuurihankkeet sijaitsevat Venäjän kaukoidässä ja Siperiassa eli maan aasialaisessa osassa. Ne eivät koske ainoastaan Venäjää vaan koko Aasiaa, koska kyseessä ovat satamat ja mannertenvälinen logistiikka. Kyse on suurista hankkeista, joissa yksi ongelmista on rahoitus. Venäjä on lisäksi mukana Aasian infrastruktuuri- ja sijoituspankissa siksi, että maa haluaa vaikuttaa infrastruktuurin kehitykseen myös Venäjän ulkopuolisessa Aasiassa siten, että aasialaiset ja venäläiset infrastruktuurihankkeet voitaisiin toteuttaa yhteistyössä hyödyllisemmin. "Kiinan Boaossa järjestetyssä talousfoorumissa Venäjä vahvisti haluavansa aloittaa nopean junaliikenteen Pekingin ja Moskovan välillä ja olevansa valmis sijoittamaan hankkeeseen 300 miljardia ruplaa. Toinen lupaava hanke on Venäjän kaukoidässä sijaitsevien satamien modernisointi.
"Venäjällä ja Kiinalla on erittäin hyvät suhteet kaupan ja talouden alueilla sekä politiikassa", Kaukoidän instituutin asiantuntija Valeri Kistanov totesi: "Kiina on strateginen kumppanimme, joka tukee meitä samalla kun suhteemme länsimaihin ovat huonontuneet. Keskeisintä on kuitenkin käytännöllisyys samoin kuin Aasian mailla. Esimerkiksi Japani, joka on Yhdysvaltain läheisin liittolainen, ajattelee osallistumista Aasian infrastruktuuri- ja sijoituspankkiin käytännöllisistä syistä." Kiina ilmaisi tyytyväisyytensä Venäjän päätökseen liittyä Aasian infrastruktuuri- ja sijoituspankkiin ja varmuutensa siitä, että tämä osoittaa laajamittaisen taloushankkeen avoimuuden ja lupaavuuden

Vastaukset 24
Vanhimmat
Milloin nämä kaverukset laitaa terroristi-usan hiljaa kävelemään?Se hetki lähenee.Kiina on esimerkiksi maailmanhäirikön suuin rahoittaja.
Venäjähän on jo polvillaan ja kaipaisi rahoitusta! USA taas saa lainaa muualtakin!
Älä kuule valehtele. USA tässä on pian polvillaan
Venäjä romahtaa taloudellisesti vuoden sisällä! USA:lla ei ole hätää!
Älä kuule valehtele. USA tässä on pian polvillaan. Venäjällä on jo paljon kavereita, Yhdysvalloilla ei ole pian yhtään.
Maailman lyhyin kirja = Venäjän ystävät!
Oletko stand up-koomikko vai mikä?
Sinä aikana, kun naurettavatryssät ovat povanneet lännen ja erityisesti USA:n kaatumista, on neukkula ja sittemmin Venäjä romahdellut jo kolmeenkin kertaan. Todennäköisintä on että Venäjä romahtaa taas kertaalleen lähimmän vuoden sisällä ja USA jatkaa entiseen malliin maailman ainoana supervaltana.
Noista aloituksessa mainituista Venäjä ei ole suurvaltaa nähnytkään ja Kiinaa voisi jonkinlaiseksi suurvallaksi tituleerata, mutta yhdessäkään nuo kaksi ei vastaa kuin paria USA:n osavaltiota.
Muistinko jo mainita BRICS-maat...?
Ainoastaan Kiina on jonkinmoinen suurvalta, siis nykyisin. Venäjä on taloudellisessa syöksykierteessä ja syöksy jatkuu, köyhä maa. Ulkomaiset investoinnit pakenevat kuten myös älymystö.
Kiinalla menee hyvin vielä mutta maa ja kasvu on rakennettu velalle, on vain ajan kysymys milloin romahdus tulee. Asuntobuumi rakentuu tyhjän päälle, hinnat ovat pilvissä koska asuntoihin sijoitetaan vaikkei niitä edes tarvittaisi. 15 -30% ovat tyhjinä.
Bricks maista ei ole vastusta pitkiin aikoihin, vaikka valtiot sitä luovatkin mutta sijoittajat eivät siihen usko.
Katsos vain, kävi kuten arvelinkin ja joku venäläispropagandan levittäjä lainasi nimimerkkiäni. Niinkö paha piikki lihassa olen ollut käännöskoneen käyttäjille..? No jatketaanpa kirjoittelua!
Kiinan pankkihankkeen osakkuuden enemmistö on muuten jo nyt Länsi-Euroopassa; ei enää Kiinassa. Venäjän kannalta juna meni jo.
Suurvaltoja ovat ainakin USA, Venäjä, Kiina, Iso-Britannia ja Ranska. Näin se menee, niillä on veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa, koska ovat II:n maailmansodan keskeiset voittajavallat. Tuosta asemastaan ne eivät luovu.
USA on ainoa globaali suurvalta. USA ja Venäjä ovat ydinaseistukseltaan suurinpiirtein tasavahvoja ja aivan eri kastissa verrattuna noihin muihin. Kuitenkin kaikki nuo viisi ovat ehdottomasti huomattavan ydinpelotteen omaavia.
USA on tavanomaiselta aseistukseltaan näistä ylivoimaisesti vahvin. Venäjää ja Kiinaa voidaan myös tuossa suhteessa pitää selvästi suurvaltoina. Taloudellisesti USA on selvästi vahvin ja Kiina selvästi kakkonen. Taloudellisesti merkittäviä toimijoita ovat myös mm. Japani, Saksa ja Italia, mutta niillä ei ole omaa ydinaseistusta. Intialla on myös oma pienempi ydinasearsenaali ja yli miljardin ihmisen väestö, joten sekin on tietyssä mielessä suurvalta.
Venäjän ja Kiinan pankkitoiminta on terveellä pohjalla kun se ei ole spekulatiivista rahaa kuten Usan pankkitoiminta.
Juurihan niitä Venäjän pamkkeja romahti! Kertooko se "terveestä pohjasta"?
venäjän ja kiinan kauppasuhteet ovat suomelle tärkeitä.. ei mulla muuta.
Turkki on liittynyt BRICSIn ulkojäseneksi luopumalla dollarista Venäjän ja Turkin välisessä kaupassa. Venäjä ja Turkki käyttävät kaupassaan ruplaa.
Ilman muuta! Rupla kun ei ole minkään arvoinen ja jos Venäjän torvelot haluaa sitä käyttää niin sehän sopii Turkille:-D
> Kaksi ainoaa Suurvaltaa, VENÄJÄ JA KIINA
Köyhyyden suurvallat, nyt ja ikävä kyllä jatkossakin jollei hallinto vaihdu.
Venäjä ja Kiina ovat jo energiakumppaneita ja nyt sotilaallisia kumppaneita.
Kiinan kumppanuus edellyttää sitä, että Venäjä omaan piikkiinsä rakentaa putken Kiinaan! Se on miljoonaurakka Venäjän horjuvalle taloudelle!
Usa yrittää estää ja häiritä Venäjän ja Kiinan taloudellista kehitystä, mutta puihin menee se yritys.
Venäjä ja Kiina pystyvät jo turvaamaan sotilaallisesti taloudellisen kehityksen.
Usan, Naton, Niinistön Nato-mielisten on vain nieltävä se.
Venäjä on jo NYT romahtavassa kun pikku-Putte varustelee melkoisen osan BKT:stä aseisiin!
Venäjän Tiltujen on vain nieltävä se.
On aivan sama mihin Venäjä liittyy kun kansan kädet sidottu kaikelta
enerkiseltä maata eteenpäin vievältä toiminnalta.Hallinnon joukot tuhoavat mielivaltaisesti yrityksiä ,lakipykälät muuttuvat jatkuvasti,korruptio,rikollisjärjestöt.harmaa talous jne
Kansalle jää vain mahorkka ja vodka!
Kiinalaisten+keskipalkka+on+muuten+jo+parempi+kuin+venäläisten.+Venäläisten+palkka+on+huonompi+kuin+serbien+ja+romanialaistenkin.+Palkkaero+sen+kun+kasvaa.+Kiinan+talous+nousi+6.9%+kun+Venäjän+laski+3,7%.+
Samaan+aikaan+Venäjän+talousministeriö+toteaa+että+toisin+kuin+Kiinassa+Venäjän+suuryritysten+voitot+eivät+mene+investointeihin+vaan+ulkomaille,+spekulaatioihin+ja+johdon+sekä+omistajien+palkitsemiseen.+Investoinnit+ovat+itse+asiassa+laskeneet.+Venäläisekonomistit+laskevat+että+Neuvostoliiton+teknisiin+saavutuksiin+perustuva+vientipotentiaali+on+kulutettu+loppuun+ja+muilla+tekniikan+aloilla+ei+ole+ollut+kehitystä+millä+voisi+kilpailla+maailmanmarkkinoilla.
http://finobzor.ru/show-13091-padenie-zarplat-sovershit-v-rossii-kitayskoe-chudo.html
Seurauksia+on+monenlaisia+kuten
http://www.profile.ru/economics/item/106642-pochem-chempionat-dlya-naroda
On+tosin+yksi+teollisuus+joka+kasvaa+
http://ura.ru/articles/1036267857
Vuonna+2015+kiinalaiset+tutkijat+ja+tiedemiehet+tekivät+1+000+000+patenttihakemusta,+venäläiset+42000+!
Kiina+on+muskelikas+suurvalta,+Venäjä+hintelä+looseritakiainen+joka+liimautuu+menestyjän+kylkeen.