Onko täällä henkilöitä jotka ovat juuri eronneet? Nyt tarvisin vertaistukea. Ahdistaa todella paljon.
Tarvisin vertaistukea
Ahdistunutpahasti
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eipä tuohon auta muu kuin aika ja keskittyminen muihin asioihin, esim kaverit ja harrastukset jos sellaisia on.
Tuollahan on noita palstoja avioero, avoero, suhteen lopettaminen. Luulisin niistä löytyvän paremmin vertaistukea kuin sinkut palstalta.
Höps. Suurin osa sinkuista on joskus eronnut. Eiköhän meiltä vertaistukea löydy.
Touche! Olen uusi palstalla muutoinkin joten pahoittelut siitä. Ajattelin että täällä saattaisi olla henkilöitä jotka ovat nousseet asian yläpuolelle.
Tiedän. Tuntuu hiton pahalta. Laita lenkkikamat päälle ja lähde ulos kävelylle. Jos oikein kamalasti ahdistaa, koita juosta itsesi hengiltä - se ei onnistu, mutta olo vähän helpottaa.
Yöllä ei pysty nukkumaan tai heräät pikkutunneilla. Ota joku hyvä ja tuttu kirja jo varuiksi viereen. Tai lehti. Tai leffa. Ja anna itsellesi lupa valvoa, jollei kerran nukuta. Ei kannata jäädä vain pyörimään sänkyyn. Käytä se aika hyväksesi jotenkin.
Tässä kohtaa kannattaa ottaa myös pieni laihdutuskuuri (jos on ylimääräistä läskiä), sillä ruoka ei maistu muutenkaan. Saat parissa päivässä aika hyvän alun terveelliseen ruokailuun. Syö vähän, mutta oikeaa ruokaa. Juo paljon vettä!!
Käy uimahallissa (siellä tulee aina normaali olo, kun siellä on tavallisia ihmisiä). Elokuvissa. Kampaajalla. Hierojalla. Kirjoita nettiin.
Hylätyksi tuleminen on jopa pahempaa kuin läheisen kuolema. Kuollut on kuollut, se on lopullista, mutta se jättäjä jatkaa jossain elämäänsä ilman sinua...
Pitäisi hyväksyä, että se loppui. Tee lista exän huonoista puolista. Kaivele oikein kunnolla. Kirjoita ne itsellesi ylös. Muista, että aika kultaa muistot. Voit kaivaa sen listan esille, kun alkaa epäilyttämään tai exä itkee sinua katuvana takaisin.
Nyt haluat vielä muistella niitä hyviä hetkiä, vaikka niitä ei edes olisi. Ihastuneena näkee asiat erilailla, antaa paljon anteeksi. Kun ihastus on loppu, voit huomata että kumppanisi olikin vain iso mulkvisti ja sillä oli vikaa enemmän kuin normaalisti olisit kenessäkään hyväksynyt. Oikeasti suurin osa niistä hyvistä hetkistä on vain sinun omassa päässäsi, sinun omia kuvitelmiasi, näkemyksiäsi, kokemuksiasi, halujasi... Ne eivät olleetkaan totta pidemmän päälle. Älä syytä itseäsi, älä sitä toista. Näin vain kävi, opit jotain ja lopulta jatkat viisaampana ja vahvempana eteenpäin.
Sinussa ei ole mitään vikaa. Olet täydellinen sinä. Ette vaan olleet sopivia toisillenne.
Voimahali!
Kiitos kaikille vastauksista! Erityisesti ätänä, lämmitti mieltä ja paljon. Onhan täällä myös normaaleja ihmisiä kirjoittelemassa... :)
Ei tämä helppoa ole ja tuntuu todella pahalta. Tunteet vaihtelee laidasta laitaan- vihasta kovaan kaipuuseen. Tuo asian hyväksyminen on se vaikein asia ja jostain kumman syystä sitä vielä kuvittelee asioiden palaavan... Tiedän että se itsepetosta mutta kuitenkin.
Vertaistukea vaan vielä lisää. Mielelläni asiasta keskustelisin kohtalotovereiden kanssa lisää.
Kiitokset oikeesti tsempeistä, arvostan paljon!
Minä. Haluaisin myös vertaistukea :( miten aloittajaan saa yhteyden?
Laitatko vaikkapa mailin? Voisi olla hyvä keskustella,
Mitä tuommoista nyt sen enempää enää märehtimään? Eteenpäin, sano mummo lumihangessa.
Kyllä se tuntuu pahalta. Yhteinen tulevaisuus, koti ja perhe kun hajoaa niin ei pääse ihan tuosta vaan. Nytkin ahdistaa lähteä töihin vaikka pitäisi olla kiitollinen siitäkin... Todella raskaasta ja kyllä tässä on asiat täysin sekaisin.
[email protected]
Kirjota niin vastaan.
Siellä on. Toivottavasti palataan.
Kyllä tuo liikunta on aika hyvä ensiapu. Yrittää tosiaan juosta itsensä hengiltä tai kyykätä niin, että laatta lentää. Ko aktiviteetit paitsi auttaa henkisesti, niin ne pitkässä juoksussa myös auttaa naisensaannissa ja parantaa terveyttä.
Jos olet epätavallinen (mies) ja sinulla on hyviä ystäviä, niin kannattaa myös puhua. Jos ei ole, niin kannattaa kirjoittaa; blogia, päiväkirjaa, tänne palstalle jne ja lukea toisten eronneiden kirjoituksia. Huomaat, että kaltaisiasi on tuhansia.
Unesta kannattaa huolehtia. Itse marssin kolmen vähäunisen viikon jälkeen lääkärille ja pyysin unilääkkeitä. Pirteänä mielikin on parempi. Samassa kannattaa pyytää myös potenssilääkkeitä kaiken varalta. Sitten kun menet sänkyyn jonkun kanssa, sinun ei tarvitse jännittää seisomista.
Äläkä vaan vonkaa entisesi perään. Paras "kosto" on viileän asiallinen suhtautuminen niihin asioihin, mitkä on pakko hoitaa.
Itsellänikin pitkä suhde loppui juuri. Erosimme ystävinä ja olin vieläpä itse se jättäjä, mutta tuntuu todella pahalta. En edes ymmärtänyt, että voisi tulla näin paljon fyysisiä oireita. Tällä hetkellä kaduttaa ihan helvetisti kyseinen päätös ja kaduttaa etten yrittänyt enemmän, vaikka ehkä se on oikea päätös pitkällä tähtäimellä. Töissä pitää yrittää keskittyä töiden tekoon, etten ala itkemään. Tätä tekstiäkin kirjoittaessa muistuu monia hyviä asioita mieleen suhteesta ja en pysty tätä pidemäpää kirjoittelemaan asiasta.
Sama juttu, jos haluat keskustella niin laita maili niin palaan. Tuetaan toisiamme.
No mikset kerro että sinua kaduttaa. Ei elämä ole aina helppoa. Tulee vaikeitakin aikoja mutta niistä voi päästä yli yhdessä.
Minua kyllä kaduttaa, mutta hän ei ansaitse tuollaista härnäämistä edestakaisin ramppaamista suhteessa ja en usko, että saisimme niitä ongelmiamme korjattua kuitenkaan loppujen lopuksi. Tämän lisäksi en luultavasti ajattele tällä hetkellä täysin selväjärkisesti joten tekisin vain hätiköityjä päätöksiä. Pitää antaa ajatuksien selventyä ensiksi ja katsoa suhdetta etäisemmin.
Toivottavasti saitte kuitenkin asianne keskusteltua ihan loppuun saakka kunnolla. Silloin sen pitäisi olla selvää. Jos taas jäi oikeasti keskustelematta ja hakematta yhdessä niitä ratkaisuja ongelmiin, niin tyhmästi teit.
Ei hyvältä tuntuvan kumppanin löytäminen ole helppoa. Aina on jotain ongelmia, eikä sen suhteen edes kuulu olla pelkästään sinulle hyvä. Kukaan ei ole täydellinen kumppani. Jos löytää sellaisen, jonka virheitä voi sietää, niin se on siinä.
Etenkin aikuisena kaikilla on jo historia ja oma tapansa elää. Se pitää vain hyväksyä ettei sellaista saumattomuutta enää ole kuin joskus nuorempana suhteissa, ja oppia joustamaan ja sovittelemaan.
Tuo päätös ei ollut hetken mielenjohde ja kyseessä ei ollut mikään yksittäinen ongelma vaan kokoelma ongelmia joita en pystynyt korjaamaan monen vuoden aikana vaikka miten yritin. Ihmisissä on virheitä ja pystyn hyväksymään sen - olen kaukana täydellisestä itsekin. Mutta jos ne ongelmat häiritsevät niin paljon, ettei kaipaa läheisyyttä toiselta ja toisen kosketuskin ahdistaa hieman niin se on vakavaa. Tein ennen eroamista listan syistä miksi erosin hänestä ja sen lukeminen auttaa kylläkin hieman eroprosessissa.
Tuota kirjoittaessa minusta tuntuu kylläkin, että tein oikean ratkaisun, mutta siitä huolimatta en saa päästäni niitä hyviä hetkiä hänen kanssaan. Myös tällaisen valtava, äkillinen muutos tuntuu kauhealta... monia asioita joita hänen kanssaan tuli tehtyä yhdessä ovat nyt sellaisia joita en voi tehdä (ystäviäni ei kiinnosta kyseiset asiat)
haluisin kans tukee ku en oo naista saanu koskaa
Ei, täällä on vain niitä kun ei ole saaneet kertaakaan! Tarvitsen ainoastaan potenssitukea. Henkisesti olen jo niin ryytynyt, että enää ei edes seiso kunnolla.
Aion vaatia korvauksia yhteiskunnallta. Kunnollisen pillun saanti kuuluu ihmisen perustuslaillisiin oikeuksiin!
Tää on hienoa ja todella sivistynyttä keskustelua … noh jokainen tyylillään.