Lapsesi on sairas

En tarkkaan muista päivää, jolloin työnsin ensimmäisen kerran sormet kurkkuun. Nyt toivoisin, että kyseisin päivän voisin pyyhkiä pois elämäntapahtumistani.
Kaikki alkoi kun ensimmäisen kerran ymmärsin mitä tarkoittaa päivittäinen kalorimäärä. Oli vuosi 2012 ja ikää minulla oli 13 vuotta ja uteliaisuutta sitäkin enemmän. Nappasin kaupan hyllyltä dops-keksipaketin ja vilkaisin ravintoarvoja "516kcal per 100g ja paketti painaa 210g... Sehän tarkoittaa, että päivittäinen kalorimääräni lähes täyttyy jos syön keksit." Tämän jälkeen aloin tutkia muitakin tuotteita, ja pian huomasin että syön liikaa. Kalorimääräni ylitti aikuisen naisen tarvittavan kalorimäärän ja tämä järkkytti. Ajattelin etten ole normaali.
Sain sitten loistavan idean oksentaa ruoat. Olin toki jo lukenut bulimiasta, mutten kuitenkaan ottanut tosissani sen pimeitä puolia. Olin vain lumoutunut ajatukseen, että voi syödä niin paljon kuin haluaa saamatta kaloreita. Alussa oksentaminen ei ollut helppoa, mutta opin sen nopeasti. Olin niin ylpeä uudesta taidostani, että esitin sen jopa ystävälleni.
Nautin oksentamisesta, tuntui kun keho vapautui ruoan painosta. Tässä vaiheessa en osannut ajatella kuinka paljon negatiivisia vaikutuksia bulimialla on.
Kun katsoin peiliin en voinut muuta kuin vihata itseäni. Tahdoin pois kaiken ylimääräisen luitteni ympäriltä, halusin olla laiha.
Pian olinkin laihtunut sopivasti, en paljoa, mutta se riitti minulle. Vaikka välillä ihannoinkin anorektisen laihaa vartaloa tajusin kuitenkin etten pysty tavoittamaan sitä, joten tyydyin siihen mikä olin.
Vaikka kehostani oli vähentynyt pari kiloa, ystäväni mia pysyi kuitenkin pääni sisällä. Sitä ei noin vain voinut oksentaa ulos. Vuodessa tajusin, että haluan apua. Kirjoitin asiasta tänne suomi24:jään. Sain todella paljon vastauksia ja tukea, mutten tiennyt miten toimisin. Monet suosittelivat mennä juttelemaan terkkarille tai muulle ammattilaiselle. En kuitenkaan mennyt, sillä halusin selvitä itse oman ongelmani kanssa.
Joka päivä ajattelin oksentamisen jälkeen, että nyt oli viimeinen kerta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Oksentamisesta oli tullut minulle huumetta. Halusin sitä, vaikka kehoni oli toista mieltä. Kurkussa tuntui kuin joku raastaisi sitä, vatsaa kouristeli, lihaksia särki, sydämeni muljahteli, silmiä kirveli, naama turposi, kynnet halkeilivat, hampaita vihloi ja koko keho tuntui väsyneeltä. Ärsyynnyin helpommin, hymyilin vähemmän, itkin herkemmin ja halusin omaa rauhaa. Ulospäin kuitenkaan kukaan ei huomannut mitä kävin läpi.
En enään tuntenut itseäni sairaaksi. Oksentamisesta oli tullut yhtä luonnollista kuin vessassa käynti. En enään ajatellut että nyt menen oksentamaan, vaan minä vain menin oksentamaan, heti kun tuntui siltä. Kertaakaan en jäänyt kiinni, vaikka kävin oksentamassa milloin missäkkin vessassa, suihkussa, huoneessani jopa metsässä. Kerran jopa jouduin avaamaan äidilleni vessanoven samalla kun minulla oli oksennussessiot kesken. Nousin vain pöntön ääreltä istumaan niin että äitini ei näkisi pöntön sisältöä. Bulimia on huomaamaton, ja sen pystyy salaamaan liiankin hyvin. Sen takia se onkin niin hankala sairaus, koska kukaan ei pysty auttaamaan ellei itse tee asialle jotain.
Jokainen bulimiaa sairastava todennäköisesti tietää sen vaarat, mutta ei ota niitä tosissaan. Mulla pariki kertaa katkes lanka hammaslankaimesta, jolloin melkein nielaisin varren. Pelästyin ekalla kerralla, että varsi jäisi kurkkuuni kiinni ja tukehtuisin, mutta enemmän pelkäsin sitä miten selittäisin vanhemmilleni miksi minulla on hammaslankaimen varsi kurkussa. Miksi leikkiä hengellä tällä tavalla? Viimeinen kerta kun oksentaa voi olla samalla viimeiset hetket maanpäällä. Kannattaa aina miettiä kahdesti ennen pöntölle kumartumista.
Nyt neljä vuotta myöhemmin olen ollut oksentamatta puoleen vuoteen. Aikaisemminkin olen ollut viikkoja, kuukauden oksentamatta, mutta bulimia on aina tullut takaisin. Minulla loppu oksentaminen siihen kun lähdin vaihtoon. Monet varmasti ajattelevat, että vaihto vain pahentaa asiaa. Mutta minua se on vain auttanut. Tässä puolen vuoden aikana olen saanut pääni selvitettyä ja elämälleni toisen suunnan. En halua enään palata takaisin siihen missä olin.
On todella henkilökohtaista miten parantua bulimiasta, joten kannattaa kokeilla erilaisia keinoja. Joillekki auttaa puhuminen, joillekki vertaustuki, joillekkin lääkkeet, joillekkin rakkaus, joillekkin muutos ja jotkut voivat lopettaa oksentamisen kuin seinään. Tärkeintä vain on, että ei luovuta. On monia ihmisiä, jotka ovat eläneet bulimian kanssa vuosia ja ovat luovuttaneet ajatellen etteivät voi parantua. On myös ihmisiä, jotka ovat sairastaneet vuosia ja parantuneet. Elämme vain kerran ja omista se itsellesi, älä ruoalle.