Paljon käytetty termi "sotiemme veteraanit" peittää sen tosiasian että vain n.20% veteraaneista oli varsinaisiin taistelujoukkoihin kuuluneita. Niihinhän laskettiin vain rykmentit, pataljoonat ja erilliset pienemmät taisteluyksiköt. Paperilla rykmentti oli 3600 sotilaan osasto ja pataljoona noin tuhannen. Käytännössä niiden vahvuudet olivat usein vain 1800-2500 ja 400-700. Noiden lisäksi vain pioneeripataljoonat ja tykistön tulenjohto sekä lentäjät voitaisiin lukea taistelujoukkoihin (sekä osa merivoimista).
Elossa olevista alle 10% on ollut taistelijoita.
Elossa olevista alle 10% on ollut taistelijoita.
Vastaukset 82
Vanhimmat
56 % kuului jalkaväkeen. Määrä on koko sodan ajalta noin 300 000. Näillä oli ainakin teoriassa mahdollisuus joutua taistelutehtäviin.
Lisäksi tuleen joutui helposti mm. kenttätykistössä ( 40 000) ja pioneereissa.
Kyllä veteraaneiksi lasketaan kaikki, jotka sodankäyntiin osallistuivat! Huolto oli joka maalla ja se mahdollisti eturintaman taistelijoiden työn! Eikä edes huoltoo ollut vaaratonta puuhaa! Esim. armeijaa tukeneita lottia menehtyi sotatoimissa 288 kpl.
Lottina palveli jatkosodassa noin 200 000 joten heistä menehtyi noin 0,14%. Jalkaväen taistelijoita suhteessa 300 kertaa enemmän. Tästäkin voisimme päätellä että lotista ehkä puolisen prosenttia oli (keskimäärin) vaarallisella alueella. Kuuluuko noihin 288 lottaan myös ne jotka menehtyivät mm. tapaturmissa tai onnettomuuksissa?
Eräs arvio millä taistelijoiden osuutta koko puolustusvoimien palveluksissa olleista on tehdä tietokantahaku niistä sotilaista jotka muun kuin taistelutapahtumien takia kuolivat vuosina 1939-45.
Tällä tavalla menehtyneitä oli 15.10.39-27.4.1945 yhteensä 10 452 joista....
- 2 279 oli jonkin jalkaväkirykmenttiin kuuluva ( niiden 1 801 komppanioihin kuuluvaa)
- 292 prikaateihin kuuluvaa (
- 133 jääkäri- tai panssarijääkäripataljoonaan kuuluvaa
- 127 rajajääkäreihin kuuluvaa (pataljoonat ja rajakomppaniat)
- 190 erilliseen jv.pataljoonaan kuuluva
- 29 Jalkaväen kevyeen osastoon
- 18 sissipataljooniin tai joukko-osastoihin kuuluvaa
- 369 Pioneeripataljooniin tai komppanioihin kuuluvia
yht...3 437 eli 32,88%
Tuon tilaston perusteella siis kaikista niistä sotavoimaan kuuluvista jotka muun kuin taistelusyyn takia kuolivat sodassa vajaat 33% kuuluivat joukkoihin jotka yleensä luokiteltiin taisteluyksiköiksi. Mutta jos rykmenteistä ja pataljoonista irrotetaan huolto-osastot pienenee lukemat jonkin verran, ehkä alle 30%:n. Esim. rykmenttien osalta 21% ei sotatoimissa menehtyneistä eivät kuuluneet rykmenttien komppanioihin ja jos esikuntakomppaniat huomioidaan kasvaa osuus n. 24%:iin.
Todennäköisesti taistelijoiden osuus ns. veteraaneista lienee ollut 25-30%. Suurempi heidän osuus on ollut kuin 20%.
PS. Tuon laskelman virhepainotukset tulevat mm. siitä että työvelvolliset kuolivat "luonnollisista syistä" todennäköisemmin kuin taistelijat jotka olivat keskimäärin nuorempia. Toisaalta taistelijoiden osalta stressi, ahdistus, ym. kuluttivat heitä enemmän. Naisten osuus on varmaankin myös ollut suurempi -ehkä kaksin kolminkertainen kuin mitä kuolintilastot (ei-taisteluissa kuolleista) osoittavat. Suojeluskuntapiireissä toimi todennäköisesti tuplasti sen verran väkeä kuin esim. asevoimien prikaateissa. Ilmansuojelujoukkoihin kuului eräiden arvioiden mukaan jopa yli 100 000 henkeä mutta suurelta osin he olivat vain "hälytysvalmiudessa" eikä jatkuvassa palveluksessa.
Tykistön ja rannikkotykistön tulenjohtotehtävissä olevat puuttuvat. Heitä lienee ollut useita tuhansia. Heidän tappionsa taisteluissa saattoivat nousta lähelle kivääri- ja kk-komppanioiden tasolle.
Eikö tuota laskelmaa hankaloita pitkä välirauhan aika (noin 1 v 3 kk)? Ajalta 25.6.41-14.09.44 antaa sodissa menehtyneiden tietokanta määrän sotilaista jotka muun kuin vihollisen toiminnan vuoksi menettivät sodassa henkensä; se on 8 451. Heistä rykmentteihin kuului 1 908, siis 22,56%. Prikaateihin 237 eli 2,80%. Jääkäripataljooniin tai panssarijääkäreihin 106 eli 1,25%. Erillisiin pataljooniin 122 eli 1,44%, Kev.Osastoihin 21 eli 0,25%, rajajääkäreihin 106 eli 1,25%, sisseihin 15 eli 0,18% sekä pioneereihin, silta- ja ponttooniyksiköihin 309 eli 3,66%. Yhteensä noihin yksiköihin kuului 2 824 henkilöä. Lisäksi erillisiin tykkikomppanoihin (divisioonien ym) kuuluneita 42 jolloin saadaan lukemaksi 2 866 eli 33,91%. Taistelijoiden osuus luonnollisesti kasvoi kun välirauhan aika jää pois. Eli kyllä taistelijoiden osuus nousee lähelle 30%:iin vaikka rykmenttien, prikaatien ja pataljoonien esikunnat ja huoltoporras jätettäisiin pois lukemista. Ville Kivimäen kirjassa "Murtuneet mielet" psyykkisesti sairastuneista 2/3 olisi jatkosodan aikana tullut taistelujoukoista, osuus nousi mitä kiivaampi vaihe sodassa oli menossa. Asemasodan aikaan jopa yli puolet hoitoon lähetetyistä tuli muualta kuin taistelujoukoista. Sen sijaan taisteluissa menehtyneistä nämä taistelujoukot muodostivat Kivimäen kirjan mukaan jopa 94%. Todennäköisyys jolla taistelujoukkoihin kuulunut menehtyi vihollisen toimesta oli 30-kertainen muihin verrattuna. Tosiasiassa pitkä asemasotavaihe pienensi tuota lukemaa sillä hyökkäysvaiheessa ja kesällä 1944 tuo vaarakerroin nousi 50, 60 jopa satakertaiseksi.
En tiedä mistä Ville Kivimäki otti tiedon että jatkosodassa sotatoimissa menehtyneistä 94% olisi ollut taistelijoita koska itse sain lukemaksi rykmenteille, pataljoonille, pioneereille, tykkikomppanian miehille, sisseille sekä vielä rakuunoilla lisättynä ajalle 1.kesäkuuta-14.syyskuuta 1944 13 995 henkilöä 16 611:sta eli 84,25%. Tietenkin lukemista täytyy puuttua koulutuskeskuksista tulleet, henkilötäydennyskeskuksista (HTK) tulleet, ns. täydennyspataljoonat sekä joitakin "osasto xx" ym yksikköjä. Kaatuneiden tietokanta antoi HTK, kouluyksiköiden ja täydennysjoukkojen osalta vain 431 tapausta tuolta ajalta jolloin taistelijoiden osuus sotatoimissa menehtyneistä nousee 14 426:een eli 86,85%:iin.
Hakusanat "Lin.", "RP", "ran" ym viittaamaan rannikkopuolustukseen antoi tulokseksi korkeintaan reilu sata tapausta joissa mukana aika monta työvelvollista joten tuolta osin ero Kivimäen 94%:n ja oman lukemani (n. 87%) ei kavennu edes prosenttiyksiköllä.
Kokeile vielä TK-yksiköiden hauilla. Itse sain Teikarsaaren kohdalta paljon kuolleita sotilaita joiden yksiköt oli olivat näitä TK-joukkoja. Esim haku yksikkökenttään "*.TK"...
Kiitos vinkistä. Tulokseksi sain 212 henkilöä jotka olivat jonkin TK-yksikön sotilasta tai sitten RTR:n taistelijaksi kai(?) luokiteltua. Nuo lisättynä määrä kasvaisi 14 638 ja osuus 88,12%:iin. Sitä kautta löytyi myös eräs puuttuva yksikkö eli divisioonien ja (mahdollisesti prikaatien?) erilliset tykkikomppaniat joista menehtyi sotatoimissa viimeisenä kesänä 235 henkilöä jolloin taistelijoiksi luokiteltujen määrä kasvaa 14 873 ja osuus 89,54%.
Kenttätykistöön kuuluneita henkilöitä jotka kuolivat sotatoimien takia (KTR, patteristot ja patterit) löytyy viimeiseltä kesältä 966. Ilmatorjuntayksikköihin kuuluneita 82.
Rintamasotilastunnuksen saaja.
Tunnus myönnetään henkilölle, joka on Suomen kansalaisena osallistunut tai joka säädöksen voimaan tultua on Suomen kansalainen ja on osallistunut vuosien 1939–1945 sotien aikana puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä, vapaaehtoisena tai vakinaisessa palveluksessa olevana.
http://www.sotaveteraaniliitto.fi/sotaveteraanien-tukeminen/rintamalisa/tunnukset
Niin. Taistelijamääritelmä ja rintamasotilasmääritelmä eivät tietenkään ole sama. Jos viestimies sai siirron esim. keväällä 1944 krh-joukkueeseen vaikkapa viestipataljoonasta kasvoi kuoleman todennäköisyys todennäköisesti lähes kymmenkertaisesti jollei vieläkin suuremmaksi. 1.kesäkuuta-14.syyskuuta 1944 välisenä aikana menehtyi sotatoimien takia vain 39 viestipataljooniin kuulunutta miestä. Pelkästään pataljoonien krh-joukkueisiin kuuluneita on merkitty sodissa menehtyneiden tietokantaan 409 vaikka niihin kuului noin 6000-7000 krh-miestä eli vähemmän kuin armeijan viestipataljooniin. Krh-joukkueiden tappioista pääpaino kohdistui tulenjohtojoukkueeseen joissa on 4-5 viestimiestä, mittaus ja tulenjohtomiesten lisäksi.
Ville Kivimäen "Murtuneet mielet"-kirjassa on maininta miten taistelutehtäviin osallistuneet määritellään. Siihen ei esim. lukeudu viestipataljooniin ja komppanioihin kuuluneet mutta ellen väärin muista pioneeripataljoonat todellakin mainitaan taisteluyksiköiksi.
Tarkistin taannoin jatkosodan kaikkien lähes parinkymmenen viestipataljoonan tappiot ja ne yhteensä vastasivat yhden ainoan kovimpiin taisteluihin osallistuneet kiväärikomppanian tappioita. Taisteluissa menehtyneiden osuus vuonna 1944 jäi selvästi alle 1%:n.
Myyttinen määritelmä "meitä onkin täällä puoli miljoonaa ukkoa" ei koske tietenkään niitä esim. vuonna 1944 rintamalla ollutta 15 divisioonaa, 6 prikaatia, 6 jääkäripataljoonaa sekä 7 rajajääkäripataljoonaa. Niiden yhteenlaskettu miesvahvuus tuskin on vajauksien takiakaan noussut edes 200 000:een. Yhteensä tuo sotajoukko käsitti näet vain 134 pataljoonaa (14 divisioonassa kussakin 7, prikaatissa 4, ratsuväkiprikaatissa 3, panssaridivisioonassa 5...). Nämä oli ne joukot jotka käytännössä esikuntineen ja tukijoukkoineen, tykistöineen hoitivat itse taistelun. Pataljoonien keskimääräinen vahvuus tappioiden myötä laski nopeasti 500-700 välille sillä kesä-heinäkuun kokonaistappiot n. 45 000 painottuivat juuri noihin pataljooniin. Siinä varsinaisessa helteessä noista "puolesta miljoonasta" lienee ollut jonkin verran yli 100 000.
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php
Ottakaa hakutoiminnalla mikä tahansa joukko-osasto ja valitkaa valinnat "kaatuneet" ja "kentälle jääneet". Saadun yhteissumman kun kerrotte 3,25:lla saatte melkoisella tarkkuudella tuon yksikön haavoittuneiden määrän. Sen jälkeen valitsitte kaikki kuusi menehtymisluokkaa ja lisäätte siihen haavoittuneiden määrän niin saatte yksikön tappiot. Siihen pitäisi esim. vuoden 1944 kesän osalta lisätä 1-2% joka on hengissä palanneiden sotavankien määrä.
Esim. JR 7:n kohdalla päädyin arvioon että se menetti kaatuneina, muuten menehtyneinä, kadonneina (sisältää myös hengissä säilyneet vangit) ja haavoittuneina 3 000 - 3 050 miestä kesäkuun alusta 1944 aina jatkosodan loppuun (syyskuun puoliväli). Tuskin heittää kovinkaan paljon todellisesta lukemasta mikä se lieneekään.
Jos taistelujoukoissa oli 1/4 sotilaista mutta 2/3 psyykkisesti sodassa sairastuneista niin jokainen matematiikkaa osaa tietää sen jälkeen että taistelujoukkoihin joutuminen muodosti 6 kertaa suuremman vaaran sairastua psyykkisesti kuin olemalla rintamajoukoissa muttei taistelujoukoissa. Sairastuminen nikkelihalvaukseen oli kai monikymmenkertainen riski taistelijoille kuin joillekin "esikuntaistukoille"?
Viimeisenä sotakesänä pienimmillä tappioilla pääsi ruotsinkielinen JR 61 sekä Rukajärven kaksi rykmenttiä. Samoin Itä-Kannaksella ollut 19.Prikaatilla oli onnea. Väinö Linnan JR 8:lla oli myös muita helpompi kesä 1944. Samoin vastoin yleistä luuloa ei Ihantalassa ollut Yrjö Hansteen JR 12 kärsinyt kovinkaan suuria tappioita koska rykmentillä oli vain noin viikko kovia taisteluja. Ehrnroothin JR 7 sekä Martolan toinen rykmentti JR 49 sen sijaan kärsivät suuria menetyksiä ja olivat ylivoimaisesti kovimmassa helteessä.
Vuosalmi-Äyräpää on jäänyt kohtuuttomasti Tali-Ihantalan varjoon.
Kun otetaan huomioon että kansasta vain n. 15% oli sotaväessä, niin voimme todeta että vain n. 3% kansasta taisteli....
Kaikki haluaa nykyään kunniaa itselleen, jos vaari on ollut sodassa, vaikka ei edes varsinaisesti taistelemassa, jopa naiset ylentävät itseään tuolla verukkeella.
Moni ns. sotaveteraani pääsi aika helpolla sodassa, kun taas etulinjan mies sai osalleen suurimman riskin, lisäksi tuli ankara henkinen paine, kun lähietäisyydelle tunki viholliset tappamaan ja itse joutui tappamaan.
Totta. Esim mainittuihin viestipataljooniin kuului jatkosodan aikana n. 10 000 henkeä. Heistä 156 kuoli sotatoimien vuoksi (yksi lotta). Kuolema sodassa vei tosiasiassa vain prosentin näistä miehistä sillä osa vanhemmista viestipataljooniin kuuluvista kotiutettiin 1942-44. Esim viimeisenä sotakesänä oli viestipataljoonia joista ei kuollut yksikään sotilas sotatoimissa.
On myös luultavaa että sodassa hengissä säilyneet etulinjan miehet kuolivat rauhanoloissa todennäköisesti aiemmin kuin takamaastossa olleet.
"Kun otetaan huomioon että kansasta vain n. 15% oli sotaväessä, niin voimme todeta että vain n. 3% kansasta taisteli...."
Totea vaan, mutta ei lauseesi siitä järkeväksi muutu! Millään kansakunnalla ei ollut juuri tuota suurempi liikekannallepanoprosentti!
Yleisesti lähdettiin siitä, että naiset eivät osallistuneet! Ja miehistä rintamalle kelpasivat vain 18-40 vuotiaat terveet miehet! Tämän jälkeen ollaan jo aika lähellä prosenttilukua 15!
" Kyllä veteraaneiksi lasketaan kaikki, jotka sodankäyntiin osallistuivat! Huolto oli joka maalla ja se mahdollisti eturintaman taistelijoiden työn! "
Oikein. Tässä hyvä "veteraani" perustelu. Siis koko sen aikainen aikusikäinen väestö olisi tuon määritelmän mukaan veteraaneja. Sotaveteraanit vielä erikseen ja sotatoimialueen rintamasotilas veteraanit. Saavatkohan vielä Somalian veteraanit banaaninlehvän hautakiviinsä taisteluistaan Syyriassa.
Jatkosodassa Jalkaväkirykmentti 12 ensimmäisen pataljoonan kolmesta kiväärikomppaniasta menehtyi sotatoimissa 350 miestä. Kolmen komppanian määrävahvuudet pitäisi olla n. 600. Menehtymisprosentti siis lähes 60.Viestipataljooniin verrattuna todennäköisyys tulla surmatuksi oli ainakin tuon pataljoonan kiväärimiehillä 40-kertainen.
JR 7:n vastaavan I pataljoonan kolmen kiväärikomppanian yhteenlaskettu tappio sotatoimien takia menehtyneinä oli peräti 444 miestä eli noin 74% määrävahvuuksista. Noissa kolmessa kolmessa komppaniassa kuoli taisteluissa jatkosodassa 50% enemmän sotilaita kuin koko Suomen ilmatorjuntajoukoissa talvi- ja jatkosodassa.
JR 13:n ja JR 61:n pataljoonien kiväärikomppaniat kärsivät sodassa selvästi muita pienemmät tappiot. Ainakin I pataljoonan kiväärimiesten osalta (I/JR 13 104 miestä, I/JR 61 129 miestä). Olisiko syynä se että ruotsinkieliset joutuivat helpoimmille lohkoille vai se että ruotsinkieliset tunnetusti ottavat vähemmän typeriä riskejä kuin valtaväestön miehet.
Kesän 1944 taistelujen tappiosaldo osoittaa että kenttätykistörykmentteihin, patteristoihin ja pattereihin kuuluvia on menehtynyt sotatoimien takia (vihollistoiminta) 973 henkeä eli n. 5.9% kokonaistappioista (menehtyneet).
Tykistön tulenjohto kärsi ilman muuta suuria tappioita ja he olivat minun mielestä ilman muuta varsinaisia taistelijoita. Sen sijaan muu osa tykistöstä oli useimmiten 7-20 km etulinjasta melkein yhtä kaukana kuin kenttäsairaalat, siis melko turvassa. Vain ilmahyökkäykset ja vihollisen nopeat läpimurrot saattoivat muodostaa uhan tykistön miehistön valtaosalle.
Vuonna 2011 julkaistiin tutkimus jonka mukaan jonka mukaan sotaveteraaneista sepelvaltimotautien vuoksi menehtyi suhteessa eniten juuri etulinjan jalkaväkitaistelijoita, KK- ja Pst-miehiä. Näin taistelijoita poistui nopeammalla tahdilla keskuudestamme rauhan vuosina kuin "takaportaan jehuja".
Tämäkin osaltaan vaikuttaa siihen millaisen kuvan veteraaneista varsinkin 2000-luvun nuoriso on saanut. 1970- ja 1980-luvulla poistui paljon eturintaman miehiä jotka usein myös olivat aika köyhistä oloista rintamalle menneet.
Hyvä koulutustaso saattoi pelastaa hengen sodassa. Teknikko ja radioekspertti kuoli pienemmällä todennäköisyydellä kuin nuori maatalon poika tai parikymppinen ammattitaidoton duunari.
133 pataljoonassa on määrävahvuisina 130 000 sotilasta. Siihen tykistön tulenjohto, noin 10 000 pioneeria sekä pieni määrä panssarimiehiä sekä lentäjiä niin siinä ne varsinaiset taistelijat löytyykin. Jää muuten alle 150 000 eli 25%:iin 600 000. Eikä pataljoonissakaan kaikki ollut taistelijoita joskin 85-90% oli.
Rintamasotilaalla tarkoitetaan Suomen kansalaista, joka vuosien 1939-1945 sotien aikana on
osallistunut puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä,
vapaaehtoisena tai vakinaisessa palveluksessa olevana.
Varsinaisiin sotatoimiin osallistuneeksi katsotaan henkilö, joka on todistettavasti osallistunut
taisteluihin rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän joukoissa tai sen alueella tai ilmatorjunta-
tai rannikkojoukoissa, merivoimien alusyksiköissä tai ilmavoimien lentoyksiköissä.
Myöhemmin tunnuksen saajien joukkoon tuli sotilas, joka “osallistuessaan Suomen ollessa sodassa sen kansalaisena vieraan vallan joukossa sotaan Suomen silloista vihollista vastaan”.
Lisäys koskee Saksan sotavoimissa vuosina 1941-1944 palvelleita suomalaisia vapaaehtoisia.
Hakemuksia sotilaspiireihin, nykyisiin sotilaslääneihin, oli tunnuksen hakuajan päättymiseen,
31.12.1994, mennessä saapunut yli 490.000.
Rintamapalvelustunnus Naiselle, joka Suomen kansalaisena on vuosien 1939-1945 sotien aikana palvellut rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän joukoissa,
tai ilmatorjunta- tai rannikkojoukoissa, merivoimien alusyksiköissä tai ilmavoimien lentoyksiköissä tai muutoin toiminut rintamapalvelukseen rinnastettavissa tehtävissä rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän alueella, annetaan rintamapalvelustunnus.
Säännöstä muutettiin myöhemmin niin, että kansalaisvaatimukseen riittää, että henkilö on
nyt Suomen kansalainen ja palvellut 1939-1945 sodissa kuten edellä on sanottu. Ehdoton edellytys on, että toiminnot ovat olleet sotatoimialueella. Hakemuksia saapui lähes 90.000,
joista hyväksyttiin runsas 68.000.
Rintamatunnus Henkilölle, joka on Suomen kansalaisena palvellut ja henkilölle, joka nyt on Suomen kansalainen ja on palvellut vuosien 1939-1945 sotien aikana työvelvollisuuslain nojalla linnoitusrakennusjoukossa rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän
alueella, annetaan rintamatunnus. Rintamatunnuksen on antanut Sotatieteen laitos,
joka on selvittänyt asian viran puolesta. Hakemuksia saapui 31.12.1994 mennessä
2.755, joista hyväksyttiin 991.Suomen sodissa vuosina 1939-1945 taisteli eri
joukko-osastoissa noin 16.000 ulkomaalaista vapaaehtoista miestä. Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle henkilölle, joka on osallistunut varsinaisiin sotatoimiin Suomen puolustusvoimien joukoissa siten kuin rintamasotilastunnuksesta annetun asetuksen 1 §:ssä edellytetään, annetaan ulkomaalaisen rintamasotilastunnus edellyttäen, että hän ei ole Suomen
kansalainen eikä ole ollut Suomen kansalaisena vuosien 1939-1945 sotien aikana.
Tunnuksia haettiin Sota-arkistosta 2.046, joista hyväksyttiin noin 1.906. Sodan ajaksi katsotaan
rintamatunnuksesta ja ulkomaalaisen rintamatunnuksesta annetuissa asetuksissa talvisodan
aika 30.11.1939-13.3.1940, jatkosodan
aika 25.6.1941-19.9.1944 ja Lapin sodan aika 15.9.1944-17.4.1945.
Kevättalvella 1944 kutsuttiin aseelliseen palvelukseen 28.000 miestä, joista vajaa kolmasosa
on saanut rintamasotilastunnuksen. Vuonna 1926 syntyneiden “sotatoimiin kutsuttujen asevelvollisten” katsotaan toimineen “rintamaolosuhteisiin verrattavissa tehtävissä”. Vaativissa
miinanraivaustehtävissä sotien jälkeen oli sekä puolustusvoimien palveluksessa olevaa
henkilöstä että värvättyjä siviilihenkilöitä.
Taistelujoukoiksi ei ole laskettu ilmatorjuntajoukkoja eikä esim. rintamalla olleita divisioonien viestipataljoonia tai prikaatien viestikomppanioita. Samoin tykistö laskettiin tukijoukoiksi vaikka kiistatta tykistöntulenjohtojoukkoihin kuuluvista osa oli hyvinkin etulinjassa eli heidät pitäisi luokitella taistelijoiksi. Rykmenttien ja pataljoonien viestimiehet laskettiin mukaan taistelujoukkoihin.
Ilmatorjuntajoukoissa palvelleista alle 1% menehtyi sotstoimissa kun taas jalkaväkijoukoissa palvelleista yli 30%.
Lähtökohta on väärä, jos itsenäisyys pitää saada väkivallan kautta.
En kannata sotia ja armeijoita.
Vihaan ihmisiä, jotka väkivallan /tyhmyyden kautta tekevät tuollaista, kuten sotivat.
Tai ööh en mä vihaa yleensä ihmisiä, mutta en voi käsittää sotaan lähtemistä.
Pitää sanoa jyrkkä ei sotimiselle.
Mm armeijassa miehistä koulutetaan poikia, koska pitää totella heitä.
Ja armeija kouluttaa maholliseen sotaan.
Armeijassa määräillään, simputetaan(kiusaamisen muoto).....
Siellä myöskin tehdään pikkuvirheistä isoja virheitä ja sua huomautetaan siitä.
Koko systeemi on paska.
Anteeksi.
Kyllä nämä elossa olevat veteraanit taitaa kaikki olla niitä takaportaan ukkoja. Ainakin ne veteraanit joita itse tunnen.
Kaikki kovimmat taistelijat taisi enimmäkseen jäädä sinne jo 1944.
Tykistössä oli kaikkiaan n. 50 000 miestä.
Ruotsinkielisistä jv-joukoista jopa 17% oli Uumajan prikaatissa sotaa paossa. Siis n.600 sotilaskarkuria.
Älytöntä verrata 800 ruotsinkielistä karkuria kahteen ruotsinkieliseen jalkaväkirykmenttiin. Samalla logiikalla pitäisi 8 000 suomenkielistä verrata kesän 1944 28 rykmenttiin ja 14-15 erilliseen pataljoonaan. Saataisiin valtava karkuruusprosentti kun tiedetään että karkureiksi lähteneitä jääkäreitä oli todella vähän.
Ellen väärin muista taisi Kulomaa todeta omissa tutkimuksissaan että lähes puolet karkureista ei kuulunut taistelujoukkoihin.
Suhteellisesti laskettuna jopa 17% Suomen ruotsinkielisistä maavoimien JV-joukkojen vahvuudesta oli karkureina Uumajan lohkolla Ruotsissa! Näin oli tilanne kesällä 1944.
Tästä Henrik Meinander ja muutkin historioitsijat kernaasti vaikenee ja ehkä syystäkin. General fron Terjärv eli Frans Uno Fagernäs kuulemma tunsi syvää häpeää kielisoutureitten tekosista. Tämä Meinander vetää hurrit Suomen pelastajiksi jokaisessa Suomen historiaa käsittelevässä kirjassaan, mutta hän EI kerro miten asiat oikeasti meni Tienhaarassa tai Kannaksella tai Suomi-hurrien kotirintamalla eli ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.
Tämä 17%:n lukema saadaan kun verrataan ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuuksia kesällä 1944 ja Uumajassa loisineita ruotsinkielisiä soutureita keskenään!
Ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuudesta oli (suhteellisesti) noin 17% Uumajassa! Kuulostaako pahalta? Tässä on pieni laskelma, jossa voi olla pientä tarkistamisen varaa lähinnä pataljoonien oletetuissa vahvuuksissa ja ehkä määrissäkin.
Ruotsinkielisiä oli tuohon aikana noin 9.5% Suomen koko väestöstä. Heitä lienee ollut samassa suhteessa myöskin sodassa. Monet ruotsinkieliset palvelivat tykistössä, ilmavoimissa ja merivoimissa. Nyt on kyse vain jalkaväkijoukoista.
1944 kesällä 17.D oli pääosin ruotsinkielinen. Se koostui kahdesta rykmentistä eli JR13 ja JR61 sekä erillispataljoonasta Er.P 27.
Kesällä 1944 ruotsinkielisiä jalkaväkijoukkoja oli siis 2 rykmenttiä ja 1 erillinen pataljoonaa eli kaikkiaan 7 pataljoonaa. Nyt arvioidaan kesän 1944 "kovissa" taisteluissa jo kuluneen pataljoonan vahvuudeksi vaikkapa noin 500 miestä. Määrävahvuushan on noin 1000 miestä. 7 (pataljoonaa) * 500 = 3500 ja kun tuohon määräään verrataan 600 ruotsinkielistä karkuria Uumajan lohkolla, niin sehän tekee 17%.
17% ruotsinkielisiä karkureita Uumajan lohkolla verrattuna ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuuteen kesällä 1944!
Kuten tästä tarkastelusta huomaat, niin Uumajan lohkolle Ruotsiin karanneita ruotsinkielisiä asevelvollisia on suhteellisesti hurjan paljon enemmän kuin on heidän prosentuaalinen osuutensa Suomen väestöstä!
Kylläpä näyttääkin aika karsealta kun asiaa tarkastellaan hieman eri tavalla ja oikeassa kontekstissä eli suhteutettuna siihen paljonko heitä oikeasti oli! Jukka Kulomaan Käpykaartiin? -väitöskirjan (katso kirjan sivut 339-341), mukaan Ruotsin Uumajassa oli keväällä 1945 peräti 800 sotilaskarkuriksi luokiteltavaa suomalaista miestä ja näistä 3/4 osaa eli 600 oli kotoisin Suomen ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta!
Suomen ruotsalaisista monet palveli tykistössä ja siksi heidän sodassakaatumisprosenttinsa on selvästi alle maan keskiarvojen.
Tarmo Metsälän Isänmaan puolesta 1939-1945 -kirjassa on kuntien suhteellisista miestappioista lista.
http://ryyti.blogspot.com/2008/01/sota-on-julmaa-tai-sitten-ei.html
http://kemppinen.blogspot.com/2008/04/pitjt.html
http://kemppinen.blogspot.com/2008/04/jatkaakseni-keskustelua.html
http://kemppinen.blogspot.com/2011/09/pakoon-ruotsiin.html
http://kemppinen.blogspot.com/2011/09/ruotsin-puolueettomuus.html
Merkillinen asia sinänsä että Marttisen JR 61 ja Ihantalassa sotinut Hansteen JR 12 on nostettu historiankirjoissa merkittävään rooliin vaikka molempien rykmenttien osuus taisteluiden kriittisessä vaiheessa rajoittui hyvin vähäiseen jaksoon, yleensä noin viikkoon. Paljon suuremmalle huomiolle olisi asetettava jääkäripataljoonat, rajajääkäripataljoonat, Siiranmäellä ja Äyräpäässä rajuja taisteluja käyneet JR 7 ja JR 49 sekä Syvärillä ja U-linjalla kovassa paineessa menestyksellä taistelleet Kustaa Tapolan JR 2 ja JR 44 sekä Maaselästä pitkän ja erittäin vaikean vetäytymisen onnistuneesti suorittanut Torvald Ekmanin 21.prikaati.
Suomen tuntematon sotasankari on kuollut - ratkaisi yksin Kivisillansalmen taistelun
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1420358275398.html
Julkaistu: 4.1. 21:01
Kivisillansalmen taistelun konepistoolillaan yksin ratkaissut Allan Finholm kuoli lauantaina pitkäaikaisen sairauden murtamana.
Juhannusaattona 1944 Suomi oli kuolemanvaarassa. Neuvostoliiton suurhyökkäys oli vyörynyt Karjalan kannaksella kaksi viikkoa hirmuisella voimalla.
Alikersantti Allan Finholm, 22, oli muun JR 61:n kanssa asemissa Tienhaaran Kivisillansalmella Viipurin lähellä. Asemaa pidettiin Suomen lukkona, jonka menettäminen avaisi puna-armeijalle tien ja rautatien Helsinkiin.
Vuonna 2012 ilmestyneen Sotainvalidi-lehden mukaanvenäläistykistö aloitti kiivaan tulen aikaisin aamulla ja lentokoneet pudottivat pommilastejaan. Venäläiset onnistuivat tulituen avulla ylittämään sillan, jonka jälkeen suomenruotsalaisten JR 61:n komentaja Alpo Marttinen antoi käskyn ajaa vihollinen pois rannasta. Vastahyökkäykseen lähti 17 miestä. Yksi heistä oli Allan Finholm.
”Yritin juosta siksakkia”Venäläiset löivät suomalaisten vastahyökkäyksen takaisin, paitsi Finholmin, joka ei tiennyt jääneensä yksin.
–Olin kauhuissani ja yritin juosta siksakkia. Leppäpuskat tarjosivat näkösuojaa. Näin valtavasti venäläisiä sillankorvalla, ehkä kaksi joukkuetta, noin 70-80 miestä, Finholm kertoi ruotsalaisen Allehanda-lehden haastattelussa vuonna 2010.
Finholm pudotti konepistoolilla vihollisen kerrallaan, jolloin vastapuoli luuli suomalaisia olevan enemmän kuin yksi. Finholm huomasi rannan tyhjentyneen venäläisistä ja hän meni esimiehensä luutnantti Löfmanin luokse ja sanoi:
–He eivät ole enää täällä.
Finholmin ilmoituksen jälkeen lähelle iski kranaatti. Löfman kuoli heti ja Finholm sai sirpaleesta ammottavan haavan ohimoon. Finholm vietiin Kannakselta sotilassairaalaan, josta hän palasi rintamalle syksyllä ja oli siellä sodan loppuun saakka.
Taistelu unohtuiAllan Finholm olisi monien mielestä ansainnut Mannerheim-ristin, mutta tapaus jäi unohduksiin, koska taistelualueella olleet upseerit kuolivat tai haavoittuvat ja asia jäi raportoimatta komentaja Marttiselle.
Vuonna 1991 Finholm uskoutui taistelusta aseveljelleen kirjailija ja kääntäjä Harry Järville, joka teki hänet tunnetuksi. Finholmista alettiin puhua ”suomenruotsalaisten Antti Rokkana”.
Vuonna 2004 Finholmin hahmo nähtiin Åke Lindmanin ohjaamassa sotaelokuvassa Etulinjan edessä.
Bosundissa Pohjanmaalla asunut Finholm siirtyi lauantaina ajasta ikuisuuteen pitkäaikaisen sairauden murtamana. Kuollessaan hän oli 92-vuotias. Asiasta kertoi ensimmäisenä Österbottens Tidning.
Lue lisää Allan Finholmista maanantain Ilta-Sanomista.
Ja tällaista propagandaa meille syötetään rantahurreista:
Kuinkahan paljon tuostakin tarinasta on lopultakin totta?
JR 61:n osuus taisteluissa kesällä 1944 on jossain määrin epäilyttävä. Missään nimessä se ei ole ollut niin suuri kuin historiankirjat nyt väittävät. Sen kertoo jo tappiot: kesä-syyskuussa rykmentti menetti sotatoimissa menehtyneinä 117 miestä joka 28 rykmentistä oli kolmanneksi pienin lukema (vain Rukajärvellä taistelleet JR 10 ja JR 52 menettivät vähemmän: 110 ja 113).
Marttisen JR 61 menetti siis vain 117 miestä kuolleina kun esim. Ehrnroothin JR 7 menetti samana kesänä 819 eli noin 7 kertaa enemmän!!!
Eihän Tienhaarassa ollut kuin muutama ylimenoyritys parin-kolnen alkupäivän aikana ja ne torjuttiin tykistön avulla. Toki joku porukka yritti sillantaayoja myöten ja muutama ryssä pääsi ylikin. Niiden osuus taistelun kulkuun lienee mitätön. Pitäähän mustalaisillekin saada oma sotasankari... se Tuntemattoman Paskamotin mustalainenhan ampui ja ryösti omia aseveljiään. Tapaus kerrotaan Jokipiin Tuntemattoman rykmentti JR8 -kirjassa.
Tämä omia selkään ampunut mustalainen on haudattu Jyväskylän sankarihautausmaalle!
Siis SILLANRAATOJA
Pertti Sarjanen: Tuntematon Rokka – Antti Rokan esikuvan Viljami Pylkkään vaiheet Talvi- ja Jatkosodassa. Sivulla 64-65 kirjoitetaan seuraavasti:
" Eräs kuudenteen komppaniaan sijoitettu mustalaispoika ampui eräässä hyökkäyksessä selkään lukuisia omia miehiään. Tulitaistelun tiimellyksessä teloituksia ei aluksi huomattu, kunnes aseeseensa häiriöin saanut sotamies näki mustalaisen ampuvan syöksyyn nousevia aseveljiään kylmäverisesti takaapäin. Järkkyttyneenä hän alkoi huutaa ystävilleen näkemästään, mutta valtavassa tulimyrskyssä oli vaikea saada asiaa kenenkään tietoon. Huomattuaan teollaan olleen silminnäkijän romani ryntäsi linjojen väliin, jossa hän lymyili iltaan asti. Hämärän laskeuduttua mies ryntäsi viimein armoa pyytäen, kädet kohotettuna takaisin, mutta juuri sen porukan kohdalle, jossa oli verityönsä tehnyt. Tuomio oli jo langetettu, jäiset silmät katsoivat tähtäimien läpi armoa pyytävää murhaajaa. Useat kiväärinlaukaukset kajahtivat samanaikaisesti. Kun mustalaisen taskut sitten tutkittiin, häneltä löytyi edellisenä päivänä korttipelissä voittaneen miehen lompakko ja taskukello. "
Tässä 3-4.9.1941 6./JR 8:n menehtyneet:
1 alikersantti HAKALA KALLE EINARI 04.09.1941 näytä »
2 sotamies HIETAMÄKI JAAKKO ERKKI 04.09.1941 näytä »
3 sotamies KAHELIN AATTO 03.09.1941 näytä »
4 sotamies KALLIO VILJO ANTTI 04.09.1941 näytä »
5 korpraali KARTTUNEN MATTI 04.09.1941 näytä »
6 sotamies KAUTTO VEIKKO EINARI 04.09.1941 näytä »
7 sotamies KOSKELA REINO APRAMI 04.09.1941 näytä »
8 vänrikki KOSKINEN AHTI KALERVO 03.09.1941 näytä »
9 sotamies LEHTINEN LAURI OSSIAN 04.09.1941 näytä »
10 sotamies LINDEMAN ALEKSANTERI 04.09.1941 näytä »
11 sotamies LISKOLA AARET ALLAN 04.09.1941 näytä »
12 vänrikki NORTIA KAI AARNI JOHANNES 04.09.1941 näytä »
13 alikersantti NUMMINEN YRJÖ KUSTAA 04.09.1941 näytä »
14 sotamies PENTTILÄ AARNE ILMARI 04.09.1941 näytä »
15 sotamies POHJANVIRTA PAAVO JOHANNES 04.09.1941 näytä »
16 sotamies PÖYHÖNEN LAURI ALLAN 04.09.1941 näytä »
17 sotamies RUUSKA AARNE 04.09.1941 näytä »
18 sotamies SUOMINEN AIMO AULIS 03.09.1941 näytä »
19 vänrikki WILÉN LARS WILLIAM 04.09.1941 näytä »
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=03&kuol_a_v=1941&kuol_a_k=09&kuol_l_p=04&kuol_l_v=1941&kuol_l_k=09&joukkoos=6./JR 8&kunta=*&haekaikki=0&menehtluokkaA=on&menehtluokkaB=on&menehtluokkaC=on&menehtluokkaD=on&menehtluokkaF=on&menehtluokkaS=on&sort=kaikki&sivulle=100&haekaikki=1&raportti=1
Paikka jonne teon tekijä on haudattu ei ole Jyväskylä vaan Viitasaari.
Eihän JR61 taistellut käytännössä lainkaan Tienhaarassa. Mitä nyt otti vähän pommeja niskaan ryssiltä.
Vai että oikein Suomen pelastaja-rykmentti.
Haistakoot paskan koko hurrisakki. Käteensäampujat.
Ei olistaidettu pärjätä jos vain 20% sotilaista olis ollut varsinaisia taistelijoita.
Joka jalkaväessä on palvellut esimerkiksi,miten hän olis taisteluilta välttynyt ?
Useimmilla tukijoukoiksi luokitelluilla joukko-osastoilla varsinaiset sotatoimista johtuvat, siis vihollisen toiminnasta johtuneet menehtymiset näyttävät jääneen alle 1%:n jopa yksiköiden määrävahvuuksista puhumattakaan niistä jotka jatkosodan 3½ vuoden aikana palvelivat näissä yksiköissä. Esim. autokomppanioissa (AutoK) palvelleista menehtyi vihollistoiminnan takia 58 sotilasta mutta sairauksiin, onnettomuuksiin ym syihin 79. Autokomppanioiden määrävahvuuksien summa lienee ollut noin 5 000 miestä ja niissä on voinut palvella jopa 7 000 - 8 000. Ottaen huomioon paljon puhutut Neuvostoliiton ilmahyökkäykset selustaan, asemia vastaan, huoltoyhteyksiin ja tukikohtiin joissa eteenkin moottoriajoneuvot lienevät olleet eräitä mieluisimpia maalitauluja täytyy noita menetyksiä pitää vähäisinä. Joissakin tapauksissa autokomppanioiden kuljettajien oli käytävä hyvinkin lähellä etulinjaa. Esim. kesän 1944 aikana sotatoimissa menehtyi vain 20 autokomppanian miestä eli noin 0,4%. Jalkaväkijoukoissa menehtymistodennäköisyys lienee ollut 40-50 kertainen.
Eiköhän se ole niin että toisen perseellä istuessa on helppo olla isänmaallinen. On huvittuneena pannut merkille sen että melkein jokaiselta elossa olevalta sotaveteraanilta jätetään joko häveliäisyyssyistä tai silkasta tietämättömyydestä kysymättä oleellinen kysymys: "missä yksikössä palvelit talvi- ja jatkosodassa?". Useimmat elossa olevista veteraaneista ovat keskuudessamme vielä juuri siksi että palvelivat joukko-osastoissa joissa menehtyminen korvikeviinaan saattoi olla yhtä todennäköinen kuin kuolema vihollisen luodista tai ammuksesta. Sitä paitsi lääkärikunta on ollut vuosikymmenien aikana tietoinen siitä että mm. sepelvaltimotauteihin menehtyi sodan jälkeen ohiammutuista todennäköisemmin juuri varsinaisissa taistelujoukoissa ollut kuin viihdytysporukasta. Sota oli huomattavan epädemokraattinen valikoimaan uhrit. Yleensä duunariperheen ja maanviljelijäperheen poika oli todennäköisin uhri. Tässäpä ohje nuorille sodan varalta: opiskele itsellesi erikoisammatti ja hakeudu tukiportaan yksiköihin asevelvollisuusaikana niin riski kuolla sodassa pienenee merkittävästi. Paraatisotilaana ja soittoniekkana pärjäisi myös vallan mainiosti.
Kannattaa jättää armeija väliin kokonaan, saattaa muuten intissä rauhanaikanakin joku homokapteeni ihastua nuoreen poikaan niin, että haluaa roikkua iholla, eikä päästä edes vaarin hautajaisiin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428549080190.html
Nyt minä ymmärrän oikein hyvin miksi rintamiehistä juuri taistelujoukoissa palvelleet inhosivat näitä sota-ajan propandarenkutuksia. Juopa taistelijoiden ja takalinjoilla turvassa kyyhöttäneiden välillä on ollut paljon suurempi kuin on myöhemmin tunnustettu. Isänmaallisuudestaan kovasti ääntä pitäneet ovat kautta aikojen panneet muut maksamaan kovimman hinnan koohotuksestaan oli kyse sitten Suomesta, Saksasta, Venäjästä, USA:sta tai mistä muusta maasta tahansa.
Ensi kuussa Moskovassa nähdään melkoisen irvokas näytelmän "voitonjuhlista" joissa kernaasti jätetään kertomatta että suurinpiirtein kaikki Venäjällä elossa olevista veteraaneista ovat näitä takalinjoilla eri tehtävissä olleita "sankareita". Näet etulinjassa olleet tapatettiin sodassa suurinpiirtein totaalisesti ja loput kuolivat tuskaansa sodan jälkeisissä puutteellisissa oloissa. Jokainen venäläinen joka väittää olleensa taistelujoukoissa rintamalla koko neljän vuoden sotaperiodin on patologinen valehtelija. Sellaista venäläistä sankaria ei jäänyt yhtään eloon. Suomessakin heitä oli vähän. Suuri osa talvisodassa ja jatkosodan hyökkäysvaiheessa taistelujoukoissa palvelleista siirrettiin myöhemmin koulutus- ym. turvallisimpiin ympäristöihin. Useilla tämä muutos tuli jo talvisodan jälkeen. Järkeviä päätöksiä.
Konekiväärikomppaniassa oli 6 kk:a, joista vain pari ampui tosissaan tappaakseen.
Suomen armeija 1944
Suomella oli 15 divisioonaa ja 6 prikaatia 1944. Montako ukkoa se tekee? Vanhoilla määrillä 15* 10 000 tekee 150 000 ja 6* 7000 tekee 42 000
Siis maavoimien miesvahvuus yhtymittäin oli n. 190 000.
Tykistön vahvuus oli n. 50 000 entäs ilmavoimat ja merivoimat yms. Ehkäpä 50 000 ja 50 000 ja rannikkotykistö muutama kymmenen tuhatta.
Kesällä 1944 mobilisaatioaste oli peräti 16% Suomen väestöstä ja miehiä oli armeijan rullissa n. 600 000.
Missä oli loput, töpinässäkö?
muuallakin kuin perusyhtymissä. Oli paljon ns. armeijakuntajoukkoja, joissa oli kaikkia aselajeja.
Huolto-organisaatio oli suuri ulottuen kotiseudulle asti.
Kotijoukoissa oli kymmenittäin koulutuskeskuksia ja mm it-joukkoja.
Kesällä -44 oli armeijan kirjoissa 435 000 henkeä, mutta siinä oli noin 100 000 miestä ja naista is- ja työjoukkoja sekä lottia.
"Kesällä -44 oli armeijan kirjoissa 435 000 henkeä"
Sotahistoriikkien mukaan 600 000
Mistä moinen ero?
Divisioonista oli pudotettu pois yksi rykmentti joka supistui erilluseksi pataljoonaksi ja kevyttä osastoa ei enää ollut. Myös pataljoonien miesvahvuudet oli laskeneet. Divisioonassa oli v 1944 noin 3500 miestä vähemmän kuin 1941.
Panssaridivisioonan todellinen vahvuus jäi alle 9 000, ratsuväkiprikaatin noin 3000-3200. Muilla divisioonilla 11 000-11 500 ja prikaateilla korkeintaan 5000. Määrävahvuudet alitettiin yleensä lähes aina.
Noissa 15 divisioonassa, 6 prikaatissa ja 7 rajajääkäripataljoonassa oli yhteensä todennäköisemmin 195 000- 198 000 henkilöä keväällä 1944, joukossa myös lottia.
siis muitakin armeijakunnissa ja ryhmissä kuin divisioonat ja prikaatit. Oli mm. kymmeniä tykistöpatteristoja.
Lisäksi meri- ja ilmapuolustus, kotijoukot ym.
Jokaiseen divisioonaan kuului tykistörykmentti ja 1-2 tykistöpatteristoa sekä it-yksikkö. Nämä on jo laskettu mukaan divisioonan miesvahvuuteen (yli 11 000 sotilasta). Taistelujoukkoja oli jv.rykmentit, erillinen pataljoona, viestipataljoona ja divisioonan pst-komppania.
Sodan aikana prikaatiin kuuluu 4 pataljoonaa, viestikomppania, pioneerikomppania, raskas ja kevyt patteristo tykistöä sekä pst eli ns. tykkikomppania. Jatkosodan lopussa armeija oli siirtymässä jo prikaatijärjestelmään sen organisatoorisen paremman toimivuuden kannalta.
Puna-armeijan divisioonien vahvuudet laskivat vuoteen 1944 mennessä n. 5 500- 8 000 mieheen keskiarvon ollessa yleensä 6 500 tienoilla. Tämö johtui siitä että huoltoa ja raskasaseyksiköitä siirrettiin ylijohdon alaisuuteen. Jv rykmentit oli yleensä 1 800 miehen vahvuisia ja pataljoonat noin 500:n. Divisioonan hyökkäysvoima kului nopeasti. Näin kävi myös puna-armeijan divisioonille Suomen rintamalla 1944.
Munsalan souturit eli varsinaiset sotilaskarkurit, TOP 12 oli tässä järjestyksessä
Kulomaan Käpykaartiin? -kirjan mukaan, sivulta 341
1. Närpiö 120
2. Munsala 85
3. Korsnäs 67
4. Koivulahti 57
5. Vaasa 43
6. Oravainen 32
7. Raippaluoto 28
8. Mustasaari 28
9. Vöyri 28
10. Pietarsaari 25
11. Siinpyy 22
12. Maalahti 20
Lisäksi vähintään 10 karkuria: Luoto, Petolahti, Sulva, Pietarsaari, Uusikaarlepyy ja Kristiinankaupunki.
"Matkalaiset olivat etupäässä rintamajoukoista tai muualle sijoitetuista yksiköistä karanneita, lomilta, sairaalasta tai toipumislomalta palaamatta jääneitä ja kesällä palvelusmääräyksen saaneita vanhempia miehiä. Esimerkiksi Närpiössä kesäkuussa palvelusmääräyksen saaneista noin neljästäkymmenestä vv. 1907-1908 syntyneestä vain kymmenen kerrottiin noudattaneen kutsua."
Kyllä oli vähissä miehet Närpiössäkin... vai oliko ne miehen kuvia?
Jukka Kulomaan Käpykaartiin? -väitöskirjan sivulla 342 kerrotaan kesällä 1944 Närpiöstä kutsutun 40 1907-1908 syntynyttä miestä aseisiin ja vain kymmenen noudatti kutsua!
Sivulla 343:
"Erään alun perin Pietarsaaressa kootun tykkipatterin postin erikoistarkkailu paljasti, että yksikössä oli keskusteltu jo toukokuussa (1944 lisäys tämän kirjoittajan) yleisesti Ruotsiin menosta ja myös suunniteltu tällaisia hankkeita, koska taistelua "Hitlerin puolella" pidettiin turhana. Suurelta osin ruotsinkielisen 17. Divisioonan postissa pantiin merkille heinäkuussa (1944) "sangen räikeää epäisänmaallisuutta: isänmaakäsitteelle nauretaan, hallituksen jäseniä solvataan, kotiväkeä kehotetaan pakenemaan Ruotsiin, jonne luvataan tulla itse perässä... Katkeruuden ja karkuruuden eräänä katalysaattorina pidettiin ruotsinkielisten asevelvollisten sijoittamista suomenkielisiin yksiköihin, joissa nämä olivat joutuneet syrjittyyn asemaan."
Tämä Suomen "isänmaallisuusvyöhyke" eli Suomen ruotsalaisten asuttama rantakaistale on noin 300 km pätkä Vaasan kahtapuolen eli Kokkolasta Kristiinankaupunkiin ja siitä hieman ohi eli aina Siipyyhyn saakka.
Ruotsinkielinen Pohjanmaa
http://aijaa.com/OA1LwU
Kummallista ettei länsirannikon ruotsinkielisten sotilaskarkuruudesta 1944-45 Ruotsiin ole tehty perusteellista tutkimusta, ei ainakaan suomeksi.
Hurrit lipesi käpykaartiin.
Taistelijoiden osuus on todennäköisemmin ollut noin 30% jos käytetään määrittelyä: rykmentit, jv/jääkäri/panssarijääkäripataljoonat, pst-tykkikomppaniat sekä pioneerit (ym. harvalukuiset lentäjät, panssarivaunumiehet, sissit, tiedusteluym erikoismiehet).
Miksi ihmeessä kesällä 1944 koko Kannaksen puolustamisessa niin valtava taakka laitettiin Martolan 2.D:n ja panssaridivisioonan jääkäreiden harteille?
Vastaus on, että Kannasta puolusti lopuksi armeijan pääosa. Heti alkuunkin oli kuusi divisioonaa ja kaksi prikaatia sekä hyvin vahva tykistö.
2. D oli sivusuunnassa, vaikka sielläkin käytiin kovia taisteluja.
Kuitenkin kesällä 1944 Suomen mobilisaatioaste oli 16% ja väkiluku olin reilut 3.5 miljoonaa. Laskekaahan siitä.
1944 kesällä Oesch:lla oli käytössään pelkästään Kannaksella 10 divisioonaa ja 4 prikaatia (?), eikä se meinannut riittää millään, vaikka tukena oli vahva tykistö, yli 70% Suomen tykistöstä.
Tarmo Metsälän Isänmaan puolesta -kirjan sivulla 55 on karttakuva suomalaisvoimien ryhmityksestä 1944 elokuussa ja siinä on Kannaksella VKL -asemassa 10 divisioonaa ja 2 prikaatia. Kaikkiaan suomalaisia yhtymiä on tuon esityksen mukaan 15 divisioonaa ja 6 prikaatia.
Suomenlahdesta Taipaleeseen tässä järjestyksessä:
10.D, 17.D, 11.D, 3.Pr, 6.D, 4.D, 18.D, 3.D, 2.D, 15.D ja 19.Pr. PsD on reservissä taempana.
Laatokasta ylöspäin U-asemassa on seuraavat joukot:
15.Pr, 5.D, 8.D, 7.D,
Ilomantsissa on seuraavat joukot alhaalta ylöspäin:
1.D, 20.Pr, 21.Pr, Rv
Rukajärvellä, noin 150 km Tarton rauhan itärajalta itään päin on seuraavat joukot:
14.D
14.D oli muuten kaikkein itäisin divisioona vielä 1944 syyskuussakin, siis koko valtavan pitkällä Itä-rintamalla Jäämereltä jonnekin Balkanille. Tästä ei sakemannit tykänneet kun suomalaiset upseerit viinapäissään vitsailivat, kuinka pieni urhea Suomi pitää itäisintä linnaketta hallussaan. Sakemannit kun oli jo menettäneet liki kaiken valtaamansa ja lähestyivät pikkuhiljaa jo omia rajojaan. Arkaan paikkaan suomipojat sohivat...
Upseeristo etupäässä juopotteli mutta sai rintamamiestunnuksen ja prenikoita rintapielet täyteen.
Älä viitsi puhua paskaa!!!!
Nuorten upseerien tappiot olivat suhteellisesti suurimmat kaikki henkilöryhmät huomioon ottaen.
Kun joukko kunnostautui,komentaja tai päällikkö palkittiin yleensä ensimmäisten joukossa. Se katsottiin aina nimenomaan tunnustukseksi myös joukolle.Ansioituneesta esimiehestä oltiin ylpeitä myös joukon keskuudessa.
Lopputulos on kuitenkin se, että Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri teki itsemurhan, kun taas Suomi on edelleen itsenäinen valtio.
Jälkimmäisestä kuuluu kiitos suomalaisille, niin sotilaille ja lotille kuin siviileillekin, niille naisille ja miehille, jotka puolustivat eri tavoin maataan jopa epätoivoisilta näyttävissä tilanteissa. Kiitos teille, jo pois menneet ja vielä elossa olevat.
Jälkikäteen on järkyttävää ajatella,että varsin vaatimaton lisäys puolustushankintoihin olisi mahdollistanut menestyksellisen puolustuksen paljon pienemmin henkilöstötappioin.
Esimerkiksi muutama patteristo raskasta kauaskantavaa tykistöä ja vahva panssarintorjunta(kolmesataa Lahti-panssarintorjuntakivääriä olisi riittänyt ryssän silloiselle panssariaseelle T26 ja T28) ja Summa olisi kestänyt.Tuhansia sankarikuolemia olisi jäänyt tapahtumatta ja Viipuri saattaisi edelleen olla suomalainen.
Panssarilaivat olivat raskas vikatikki Suomelle.Ne rasittivat pitkään puolustusbudjettia ja niiden merkitys sodassa jäi vähäiseksi.Ilmarinen upposi Jatko-sodan alussa ollessaan saksalaisten tukena harhautustehtävässä ja Väinämöinen piileskeli saaristoissa vihollisen ilma-asetta.Ilman noita kahta paraatialusta olisi maavoimille voitu hankkia oleellisesti parempi varustus.
Olisi pistetty nämä Madsenit heti alussa Pst-tykeiksi niin ei olisi ollut niin kova pula panssarintorjunta-aseista. Näitä Madsen 20mm konetykkejä oli Suomessa jonkin verran jo ennen Talvisotaa. Ne oli lähes yhtä tehokkaita kun Lahden Norsupyssy, joka ei Talvisotaan ehtinyt kuin prototyyppinä.
http://jaegerplatoon.net/AT_GUNS1.htm#20PstK40
http://jaegerplatoon.net/AA_GUNS1.htm#20ITK39
L-39 oli aikoinaan onnistunut yhdistelmä panssarinläpäisevää tulivoimaa ja liikkuvuutta.
Se painoi vain 50 kg ja oli jopa yhden riuskan miehen liikuteltavissa.
Puoliautomaattisena sillä pystyi ampumaan monta tarkkaa laukausta lyhyessä hetkessä,jonka jälkeen nopea väistö tulisuojaan ja paikanvaihto olivat helpompia kuin raskaammilla pyörillä kulkevilla pst-tykeillä.Etulinjassa toimiva pst-tykki oli vihollisen ensisijaisia kohteita joten miehistön ja kaluston tappiot olivat suuria.Tiedettävästi L-39 olisi ollut valmis sarjatuotantoon jo keväällä 1939,mutta arvovaltasyistä käydyn inttämisen vuoksi sen valmistuksen aloittaminen venyi myöhäiseen syksyyn saakka.
Menetettiin siis monen kuukauden tuotanto,jolla olisi ollut painava sanansa sanottavana röyhkeälle maahantunkeutujalle!
ja wahlroos "buntta" keräsi voitot toimittamalla rikkinäisiä aseita suomen armeijalle ja eikös siittiönsä ole muka pankki huijareiden porukoissa
Taistelujoukkoihin+laskettiin:+rykmentit+ja+jalkaväkipataljoonat,+pioneeripataljonnat+ja+komppaniat+sekä+tykki-+ja+krh-komppaniat.+Jos+divisioona+oli+noin+13+300+miehen+vahvuinen+(7+jv-pataljoonaa,+4+tykkikomppaniaa,+3+krh-komppaniaa)+jossa+rykmenttien+lisäksi+4+patteristoa+tykistöä,+pioneeripataljooja,+viestipataljoona,+2+tykkikomppaniaa,+1+krh-komppania+(divisioonan+alainen)+++muut+osat+oli+sen+määrävahvuiset+taistelujoukot+suurinpiirtein:
Täysin turhaa suunsoittoa! Kaikissa maailman armeijoissa on huolto-osia, jotka mahdollistavat taistelutoiminnan. Kyllä he KAIKKI ovat veteraaneja ja ovat tunnustuksensa ansaiinnet!
Omituinen piirre on ainoastaan Venäjän Tiltun ainainen alhainen pahanilkisyys, joka aina kohdistuu Suomeen ja suomalaisuuteen
USA:n+asevoimien+sotilaista+tätänykyä+tuskin+edes+5%+on+varsinaisia+taistelijoita.+Koko+USA:n+asevoimat+ovatkin+voittopuolisesti+sotilaille+eräänlaisia+kommunistisia+paratiiseja.+Siviilipuolella+taistelu+on+paljon+armottomampaa.
Kyllä+avauksessa+on+sen+verran+perää+että+todennäköisesti+puolet+veteraanitunniksilla+myöhemmin+tallustellut+ei+taatusti+ollut+3+km+lähempänä+rintamaa+koskaan.+Sen+sijaan+väite+että+20%+olisi+ollut+vain+taistelijoita+ei+pidä+paikkaansa.+700+000+asepalvelusta+1939-45+suorittaneesta+ja+hengissä+selvinneistä+jossain+vaiheessa+(vaikkakaan+ei+koko+ajan)+oli+taistelujoukoissa+todennäköisesti++yli+40%+mahdollisesti+lähes+puolet.+
” Sen sijaan puheet siitä että "oltiin 5 vuotta etulinjassa" oli taattua puppua. Ei siellä etulinjassa kukaan ollut 5 vuotta. . Henki siellä olisi muuten lähtenyt pois. ”
Riippuu tietenkin aselajista! Esim raskaat kenttätykit olivat usein esim. 5 km etulinjan takana ja vaikka siinä mukanaolo ei ollut täysin vaaratonta oli riski ammutuksi tulemiseen etulinjaa pienempi! Rannikkotykistö oli asemissa koko sodan ajan eikä sielläkään vaara ollut suuri.
”Heillä oli tunnetusti korkeat verenpainelukemat ja sepelvaltiotaudit selvästi muita yleisimmät. 2000-luvulla veteraanijuhlissa koreilivat siten yhä useammin ns. koiraslotat.”
Koiraslotiksi tosin kutsuttiin usein sotilasteknikoita ja tk-miehiä! Sivuutat nyt kuitenkin olennaisen asian joko tyhmyyttäsi tai pahasuopaisuuden takia!
Armeijan kaikkia osia tarvittiin sodassa ja vain stallari näkee tarpeelliseksi luokitella veteraaneja VAIN vaaran perusteella JA VAIN Suomen armeijassa!
Kaikkien maiden armeijoilla oli huolto ja siitä huolehtivilta kulahti samaan tapaan jopa viisi vuotta sodassa Suomea puolustaessaan!