Kreikkalaiset ovat taitavia vedättäjiä. Ensin he vedättivät EU:ta väärillä laskelmilla, jotta pääsivät euromaaksi. Sen jälkeen alkoi kaikkien aikojen miljardivedätys, jota silloinen talouskomissaari Olii Rehn tuki kaikin keinoin. Hän kävi haukkumassa suomalaisia, koska he vaativat Kreikka-lainoille ehtoja. Rehnin mielestä ehtoja ei olisi saanut asettaa.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että Kreikka ei pysty maksamaan edes pientä osaa entisistä lainoistaan, vaan vaatii kaiken aikaa lisää rahaa. EU:n suolapatsaita muistuttavat johtajat taipuvat joka kerta, kun kreikkalaisvaltuuskunta tulee uudelle kerjuukierrokselle.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että Kreikka ei pysty maksamaan edes pientä osaa entisistä lainoistaan, vaan vaatii kaiken aikaa lisää rahaa. EU:n suolapatsaita muistuttavat johtajat taipuvat joka kerta, kun kreikkalaisvaltuuskunta tulee uudelle kerjuukierrokselle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uusin keksintö on sitten se, että Saksa onkin Kreikalle velkaa miljarditolkulla 2. maailmansodan vahinkojen vuoksi.
Kas kun eivät ole aikaisemmin noita rahoja vaatineet, ei taida olla mihinkään rauhansopimuksiin näitä kirjattu?
Varmaan Suomikin Saksan liittolaisena joutuu Kreikalle noita sotakorvauksia vielä pulittamaan, kun meidän EU-jehut haluaa Suomen olevan joka asiassa EUn mallioppilas.
Suomikin voi tietenkin vaatia Venäjältä sotakorvauksia nyt, kun tiedetään kumpi aloitti ne sodat. Jenkit voisivat samoin vaatia korvauksia kaikilta sotaan osallistuneilta mailta.
Tottakai alun aluaankin Suomi olis kuulunut olla sotakorvausten saajana eikö maksajana Neuvostoliitolle.Mutta kun tämä maailma on sitä mitä on,suuremmalla on aina etuoikeus
päättää' mitä tehään.
Juuri siitä syystä kanattaa hyvin tarkkaan miettiä, otetanko Natolta palovakuutus vaiko ei!
Muistaakseni talous sanomissa joku ulkomaien talousguru sanoi, että ei kreikka tule koskaan maksamaan kaikkia velkojaan. Se on yhtä mahdoton yhtälö, kuin sotakorvausten myöhäisempi maksatus. Kreikan mielestä saksa on siis velkaa yli 200 miljardia vielä. Kyllä on tyhjät lupaukset ja aivottomat ihmiset kun sinne rahaa lapioi. Kun vielä ajattelee, että ovat euron alusta alkaen todistetusti huijanneet. Maa on lisäksi rappio pesäke korruptioineen ja veronkiertoineen. Ei hyvänen aika, roistoille rahaa. Vielä meidän suomalaisten vero rahoja. 7 miljardia jo yksin suomalaisten verorahaa ja lisää menee!
Koko Kreikka ongelma on vain suurta teatteria. Euroopan Unionin piirissä pitää olla aina jokin näytelmä käynnissä. Mikä onkaan sen mielenkiintoisempaa kuin seurata jotain näytelmää jonka käsikirjoitus on jo tiedossa. No yhtä kaikki. Ihmiset pitävät Draamasta.
Toinen suuri näytelmä on Naton itälaajeneminen. Siinäpä kaksi hyvää näytelmää . Olkaa hyvä.
Ei kreikka ole velkaa. Natsi valtiot kuten suomi ja saksa joutuvat maksamaan kreikalle vielä ainakin 300 miljardia lisää sotakorvauksia. Vedätys jatkuu ja me maksamme ;)
Koska ovat itsekin vedättäjiä.
Niinpä, miksi emme vain anna Goldman Sachsin niellä omia valheitaan?
https://www.youtube.com/watch?v=07-hA9DW-Po
EU johto luulee varmaan yhä, että Kreikkalaiset saavat apua :D:D:D
Tai että euro voidaan poliittisena projektina pelastaa.
Annetaan vain euron kaatua, myöhemmin voidaan luoda "euro v2.00" paljon fiksummin kuin nyt on tehty. Tosin edellyttäen, että virheistä on otettu opiksi.
Ei kannata jäädä odottamaan hallitusten toimia, eroa eurosta vaikka jo tänään.
http://eroaeurosta.fi/