Ajankohtainen 2:n Kepun valtaan tullessa tehdään

Mahdollisen (huom. mahdollisen vaalit käymättä) tulevan kepulais-valtakauden aikana tullaan uskonto ja siihen liittyvät asiat ottamaan esiin vanhoillis-lestadiolaisen lahkon (Ev. luth. sivuliike) ja uskontokäsityksen mukaiseen järjestykseen maassamme, huolimatta kuuluuko johonkin seurakuntaan tai lahkoon.
Abortti, parisuhdelait, ehkäisyt ja koko perhe-elämä ja kulttuuri saa uuden käänteen!
Samoin ennakko-säikähdyksestä huolimatta alkoholilakia tullaan kiristämään, se on varmaa! Television ja siis käytännössä netti-maailma on tälle lahkolle vieras ja sitä ei hyväksytä.
Ehkäisyä ei myöskään sallita millään muotoa, - lestadiolaiset siis "panee paljaalla" järjestään ja luottaa korkeimman tahtoon siinä suhtessakin, tuli mm. tv-lähetyksessä tiistaina julki, ( jos korkeintaan kakkoseen sitten kumin kanssa!?)-.
Vielä kannattaa kysellä, epäröidä ja saada tarkennusta jos pohjoisen kepulaiset ryntää etelään päättämään maan asioista!


Tavallaan hyvä mutta tavallaan ei, kohtuukäyttäjien aikuisten kontrollointi ei ole tätä päivää ja aikaa myöskään Eurooopan unionin mukaista kehitystä.

Keskustalaiset pohjois- ja keski-Pohjanmaalla kuuluu laajasti tähän lahkoon ja siellä ol
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Muitakin_vaihtoehtoja_ kirjoitti:

Mahdollisen (huom. mahdollisen vaalit käymättä) tulevan kepulais-valtakauden aikana tullaan uskonto ja siihen liittyvät asiat ottamaan esiin vanhoillis-lestadiolaisen lahkon (Ev. luth. sivuliike) ja uskontokäsityksen mukaiseen järjestykseen maassamme, huolimatta kuuluuko johonkin seurakuntaan tai lahkoon.
Abortti, parisuhdelait, ehkäisyt ja koko perhe-elämä ja kulttuuri saa uuden käänteen!
Samoin ennakko-säikähdyksestä huolimatta alkoholilakia tullaan kiristämään, se on varmaa! Television ja siis käytännössä netti-maailma on tälle lahkolle vieras ja sitä ei hyväksytä.
Ehkäisyä ei myöskään sallita millään muotoa, - lestadiolaiset siis "panee paljaalla" järjestään ja luottaa korkeimman tahtoon siinä suhtessakin, tuli mm. tv-lähetyksessä tiistaina julki, ( jos korkeintaan kakkoseen sitten kumin kanssa!?)-.
Vielä kannattaa kysellä, epäröidä ja saada tarkennusta jos pohjoisen kepulaiset ryntää etelään päättämään maan asioista!


Tavallaan hyvä mutta tavallaan ei, kohtuukäyttäjien aikuisten kontrollointi ei ole tätä päivää ja aikaa myöskään Eurooopan unionin mukaista kehitystä.

Keskustalaiset pohjois- ja keski-Pohjanmaalla kuuluu laajasti tähän lahkoon ja siellä ol

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu