Työnantajat ovat voimakkaiden etujärjestöjensä avulla saaneet aivan viime vuosina itselleen rajattomat oikeudet. Työntekijöiden oikeudet on poljettu sitä mukaa maan rakoon, kun joku työntekijäjärjestö uskaltanut niitä edes esittää.
Esimerkiksi työnantajien itselleen luoma direktio-oikeus merkitsee työnantajien mielestä sitä, että työntekijöiden sananvapautta voidaan rajoittaa. Perustuslaki kuitenkin takaa jokaisen kansalaisen, myös työntekijöiden, sananvapauden. Onneksi perustulakia eivät edes työnantajat pysty kumoamaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Onneksi perustulakia eivät edes työnantajat pysty kumoamaan."
Ei pysty kumoamaan, mutta sivuuttamaan pystyy. Aivan kuten mainitsitkin.
Suksi sinä siitä hevonvittuun viisastelemaan ja kommentoimaan typeryyksiäsi, IDIOOTTI!!