Millaisilla konsteilla olette päässet pois sitoutumiskammosta? En ole varma onko minulla, mutta olisi mukava tietää jos on.
Lyhyesti kerrottuna olen pari vuotta seurustellut aikoinaan, eronnut koska suhde tuntui tyhjältä. Sen jälkeen valmiina uuteen. Yksi ehdokas löytyi, josta todella pidin, mutta hän ei ollutkaan kiinnostunut. Tätä epävarmuutta jatkui puoli vuotta, koska en kysynyt suoraan. Tänä aikana ja jälkeen oli mahdollisuus seurustella muutamia kertoja, mutta olen esittänyt hankalaa ja siten nekin kaatuneet.
Ajattelu maailmassani seurustelu tuntuu kuin vankilalta, jolloin sinkkuna pystyn kokemaan kaikkea mukavaa, kuten menemään minne haluan. Minulla on hieman kriteerejä naisille. Viihdyn yksin kotosalla, eikä siellä juuri kukaan käy vierailemassa, ja oikeastaan tuntuu kaverisuhteet olevan aika yksipuolisia. Minä otan heihin yhteyttä, vaikka minulla on monta hyvää ystävää. Kavereilleni ja muille höpöttelen naisseikkailuista, vaikka ei ne niin aina ole oikeasti mene. Vedän siis jotain roolia ja nauratan ihmisiä tekemällä itsestäni pilkkaa välillä. Kahden kesken olen aivan rauhallinen ja käyttäydyn normaalisti, mutta tuntuu kuitenkin että tehtäväni on naurattaa henkilöä tavalla tai toisella.
Olisi mukava tietää tie pois tällaisesta, muutenkin kuin sanomalla, että ala seurustelemaan.
Lyhyesti kerrottuna olen pari vuotta seurustellut aikoinaan, eronnut koska suhde tuntui tyhjältä. Sen jälkeen valmiina uuteen. Yksi ehdokas löytyi, josta todella pidin, mutta hän ei ollutkaan kiinnostunut. Tätä epävarmuutta jatkui puoli vuotta, koska en kysynyt suoraan. Tänä aikana ja jälkeen oli mahdollisuus seurustella muutamia kertoja, mutta olen esittänyt hankalaa ja siten nekin kaatuneet.
Ajattelu maailmassani seurustelu tuntuu kuin vankilalta, jolloin sinkkuna pystyn kokemaan kaikkea mukavaa, kuten menemään minne haluan. Minulla on hieman kriteerejä naisille. Viihdyn yksin kotosalla, eikä siellä juuri kukaan käy vierailemassa, ja oikeastaan tuntuu kaverisuhteet olevan aika yksipuolisia. Minä otan heihin yhteyttä, vaikka minulla on monta hyvää ystävää. Kavereilleni ja muille höpöttelen naisseikkailuista, vaikka ei ne niin aina ole oikeasti mene. Vedän siis jotain roolia ja nauratan ihmisiä tekemällä itsestäni pilkkaa välillä. Kahden kesken olen aivan rauhallinen ja käyttäydyn normaalisti, mutta tuntuu kuitenkin että tehtäväni on naurattaa henkilöä tavalla tai toisella.
Olisi mukava tietää tie pois tällaisesta, muutenkin kuin sanomalla, että ala seurustelemaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ilmeisesti usko olevasi pidetty ja hyväksytty ilman, että joudut esittämään roolia. Silloin toisen ihmisen kanssa oleminen tuntuu tietysti raskaalta.
Myös suhtautumisesi sinkkuus/seurustelu -jakoon tuntuu kovin mustavalkoiselta. Ei seurustelu estä tekemästä ihan samoja asioita kuin sinkkunakin lukuun ottamatta muiden naisten tapailua. Voit edelleen viettää aikaa myös yksiksesi, tapailla kavereitasi tai olla tapaamatta, menemään minne haluat. Tottakai toinen pitää ottaa huomioon, mutta parisuhde ei saa olla vankila eikä seurustelu sitä, että kun tavataan niin päätetään että nyt sitten ollaan pari ja kaikki tehdään yhdessä.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin oivaltaa olevansa pidetty ihan ilman rooleja. Vasta sitten voi olla toisen kanssa oma itsensä.
Hei juuuw.
Ajattelen, että pohdit ääneen erästä elämän perustavinta kysymystä. Suurimmalla osalla ihmisistä on jossain vaiheessa tarve liittyä pysyvästi toiseen ihmiseen ja mahdollisesti perustaa perhe. Tämä tarve sitoutua toiseen ihmiseen tulee eri ihmisille eri aikaan. Kun tätä pohdiskelet, vaikuttaa, ettet vielä ole valmis, mutta olet toisaalta jo valmis ajattelemaan asiaa. Kaikki valinnat elämässä ovat saamisen lisäksi myös luopumista. Jos valitset sitoutua yhteen ihmiseen, luovut sillä valinnalla kaikista muista naisista. Jos taas valitset, ettet sitoudu, joudut luopumaan parisuhteen pysyvyydestä, liittymisestä ja estät itseäsi kasvamasta ihastusvaiheen jälkeen läheisyyteen ja kumppanuuteen. Useimmilla ihmisillä on nuorena tarve olla vapaa ja sitoutumaton, mutta jossain vaiheessa pysyvyys, perhe ja ikään kuin varmuus siitä, että tämä jatkuu, tuleekin tärkeämmäksi. Olet ehkä miettimässä, millainen sinun minäkuvasi on sitten, jos sitoudut. Voitko olla yhä sinä, voitko hyväksyä itsesi uudenlaisena.
Jos sinkkuuden menettäminen vielä sinulle merkitsee vankilaa, et ole valmis eikä ole reilua toistakaan osapuolta kohtaan sitten yrittää sitoutua. Toisaalta silloin et myöskään pääse juuri kuvailemasilaisia kaverisuhteita pidemmälle. Hyvässä, sitoutuneessa parisuhteessa ihminen voi kokea tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin syvimmältään on, ei vain suoritustensa, tekojensa tai ulkoisten rooliensa kautta. Onnistunut parisuhde ei katso ihmisen pintaa vaan sydämeen. Se vaatii, että haluaa paljastaa syvimpiä tuntojaan ja myös sitä että osaa kohdata toisen osapuolen pintaa syvemmältä.
Jatka elämän pohdiskelua avoimin mielin. Avaa myös minäkuvaasi sitten kun uskallat. Kysele itseltäsi, pelkäätkö kenties avointa läheisyyttä toisen ihmisen kanssa - ja jos, haluatko kuitenkin opetella läheisyyden pelosta pois. Kysele myös, mitä merkityksiä annat sanalle 'mies' - suhtaudutko kenties liian kapeasti miehenä elämiseen? Ketä miestä arvostat elämässäsi? (isä, pappa, kummisetä tms)? Voitko oppia häneltä jotain elämänviisautta?
Diakoni, Meiju
En oikeastaan päässyt irti sitoutumiskammoisuudesta vaan elin siitä irti hiljalleen.
Muutama vuosi poikamiehen kiertolaiselämää Ruotsissa mutta osin myös Norjassa ja Tanskassa kypsyttivät minut valmiiksi "helpompaan" (vakiintuneempaan) elämään.
Joskus vaihdoin paikkakuntaa tietämättä missä nukun seuraavan yön. Joskus oli oltava ulkosallakin ja sen jälkeen vanhassa kuplavolkkarissa kun olin hankkinut sellaisen.
Todellisia kaverisuhteita ei muodostunut ja satunnaiset naistuttavatkin olivat sellaisia joita ei omalle äidille esitellä. Pari poikkeusta oli.
Palattuani kotimaahan tutustuin nykyiseen vaimooni työväentalon tansseissa.
Hänen aloitteestaan suhteemme vakiintui aina alttarille saakka minun tekemättä muuta kuin "kekkoset" muinoin neukkulassa. Hyvin olivat perillä asioista. Ei tarvinnut kuin myönnellä. Lainaus eräältä Kekkosen paluumatkan haastattelusta lentsikassa.
Vielä alttarillakin minulla oli hieman epävarma olo siitä mihin olin ryhtymässä.
Ilmeisesti vaimoni on katsonut 45:n vuoden takaisen vaivannäön kannattaneen koska elelemme yhdessä vieläkin.
Mieti nyt minkälaisen kuvan annat heti itsestäsi,kun sanot että et ala seurusteleen !!! Mistä voit tietää haluaako edes vastapuoli,seurustella sinun kanssa? Mikä estää elämästä myös omaa elämää ja antaa toisenkin elää.Taidat vaan pelätä jos vaikka rakastut ?