Niinistö on ritari kristillisessä järjestössä

Konstantinus Suuren Ritarikunta (lat. Ordo Sancti Constantini Magni) on ekumeeninen, Aleksandrian ja Koko Afrikan Patriarkka ja Paavi Theodoros II:n suojeluksessa toimiva virallinen, kansainvälinen ritarikunta, johon kuuluu noin 500 eri kristillisiin uskontokuntiin kuuluvaa jäsentä Kreikasta, Itävallasta, Saksasta, Suomesta, Ruotsista, Tšekin tasavallasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Ritarikunnan juuret johtavat keisari Kostantinus Suureen ja vuoteen 323; se rekisteröitiin nykymuodossaan Sveitsin lain mukaan vuonna 1953 ja sai virallisen asemansa vuonna 1958 Aleksandrian ja Koko Afrikan Patriarkan ja Paavin otettua sen suojelukseensa. Ritarikunnan nykyinen suurmestari on Beaufort-Spontinin prinssi ja Herttua Friedrich, hallituksen puheenjohtajana eli kanslerina toimi vuosina 1999-2009 Raimo Ilaskivi, varakanslerina Hans-Olof Kvist, pääsihteerinä Jürgen Schumacher ja rahastonhoitajana Reino Koskinen. 21.5.2009 Suurmestari nimitti Raimo Ilaskiven Varasuurmestariksi. Uudeksi kansleriksi tuli Jürgen Schumacher, varakansleriksi Leif Syrstad ja pääsihteeriksi Jorma Ahonen. Hallituksen viisivuotiskauden päättyessä 24.5.2014 ja Schumacherin pyydettyä vapautusta Suurmestari nimitti uudeksi kansleriksi Toivo Salmen ja rahastoinhoitajaksi Mika Pynnösen Jorma Ahosen jatkaessa pääsihteerinä..Ritarineuvoston puheenjohtaja on Rune Rydén ja Ritarikunnan suurlähettiläs Patriarkaattiin 21. toukokuuta 2009 lähtien George Haramis. Ritarikunnan kunniamerkit ovat viisiluokkaiset, ts. suurristi, suurupseeri, komentaja, ansioristit ja ansiomitalit. Ritarikunnalla on myös sen suojelijan kunniaksi lyöty Ami du Patriarch-mitali. Ritarikunnan suurmestarille ja varasuurmestarille Suojelija on myöntänyt korkeimman maallikolle annettavan arkontin arvon.
14163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

taas kerran.
Ritarikunnalla ei ole mitään tekemistä natsiaatteen kanssa. Enemmän on tiltuilla, jotka palvelevat natsien tapaan toimivaa Putinia.

Valeet osoittavat vain tiltujen pelon Niinistön johtamaa koko kansan hyväksymää ulkopolitiikkaa kohtaan.

Äänestä
  • Nostan hattua Niinistölle.

    Äänestä

ovat olleet aseveljinä palstan äärivasemmistolaiset tiltut ja äärioikeistolainen IPU. Nämä maanpetturit yrittävät mustamaalata Suomen demokratiaa ja valehtelevat siinä tarkoituksessa tolkuttomasti.

Äänestä
  • tuppurainen tappuraisen takuumiehenä, kun nämä kaksi porukkaa työntävät valeita palstalle.

    Äänestä

Niinistön johtamanulkopolitiikan suosiosta on saanut jo järkyttävät mitat.
Valeriat suolletaan ilman mitään tolkkua.

Äänestä

keksiä parempia valeita. Nykytilanne on silkkaa pelleilyä.

Äänestä

on taas kohonnut. Siinä eivät tiltujen valeet paina mitään.

Äänestä

Niinistön suosio on vakio ja nousee vain.

Äänestä

on 80 %. Siitä on vaikeaa parantaa, koska aina on vastustajia varsinkin äärivasemmalla ja -oikealla.

Äänestä

on tiltujen yritys tehdä Niinistöstä natsia.
Osoittaa vain. miten epätoivoisessa tilanteessa tiltu-parat ovat.

Äänestä

on hämmästyttävän suuri ja kasvaa vaan.

Äänestä
  • Arvojohtaja Niinistö on koko kansan PRESIDENTTI ja arvojohtaja. Niinistön kannatus vain kasvaa

    Äänestä

-- niinistö on mukana järjestössä ?? - mutta hänen asemansa siinä jää nyt epäselväksi , onko hän mahdollisesti hangaroudaaja eli musikka ku se jäi yllä mainitsematta -- liekkö sama ritarikunta ,jossa kuulussa Breivik oli mukana,mutta sattuneesta syystä sai kenkää sieltä. ??

Äänestä
  • mikä hänen asemansa on. Luultavasti vain rivijäsen.
    Hän liittyi järjestöön ylipormestari Ilaskiven suosituksesta.

    Oleellista on, että natsiväitteet ovat tiltujen valeita, kuten kaikki muukin teidän palstalla esittämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saulimies kirjoitti:

Konstantinus Suuren Ritarikunta (lat. Ordo Sancti Constantini Magni) on ekumeeninen, Aleksandrian ja Koko Afrikan Patriarkka ja Paavi Theodoros II:n suojeluksessa toimiva virallinen, kansainvälinen ritarikunta, johon kuuluu noin 500 eri kristillisiin uskontokuntiin kuuluvaa jäsentä Kreikasta, Itävallasta, Saksasta, Suomesta, Ruotsista, Tšekin tasavallasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Ritarikunnan juuret johtavat keisari Kostantinus Suureen ja vuoteen 323; se rekisteröitiin nykymuodossaan Sveitsin lain mukaan vuonna 1953 ja sai virallisen asemansa vuonna 1958 Aleksandrian ja Koko Afrikan Patriarkan ja Paavin otettua sen suojelukseensa. Ritarikunnan nykyinen suurmestari on Beaufort-Spontinin prinssi ja Herttua Friedrich, hallituksen puheenjohtajana eli kanslerina toimi vuosina 1999-2009 Raimo Ilaskivi, varakanslerina Hans-Olof Kvist, pääsihteerinä Jürgen Schumacher ja rahastonhoitajana Reino Koskinen. 21.5.2009 Suurmestari nimitti Raimo Ilaskiven Varasuurmestariksi. Uudeksi kansleriksi tuli Jürgen Schumacher, varakansleriksi Leif Syrstad ja pääsihteeriksi Jorma Ahonen. Hallituksen viisivuotiskauden päättyessä 24.5.2014 ja Schumacherin pyydettyä vapautusta Suurmestari nimitti uudeksi kansleriksi Toivo Salmen ja rahastoinhoitajaksi Mika Pynnösen Jorma Ahosen jatkaessa pääsihteerinä..Ritarineuvoston puheenjohtaja on Rune Rydén ja Ritarikunnan suurlähettiläs Patriarkaattiin 21. toukokuuta 2009 lähtien George Haramis. Ritarikunnan kunniamerkit ovat viisiluokkaiset, ts. suurristi, suurupseeri, komentaja, ansioristit ja ansiomitalit. Ritarikunnalla on myös sen suojelijan kunniaksi lyöty Ami du Patriarch-mitali. Ritarikunnan suurmestarille ja varasuurmestarille Suojelija on myöntänyt korkeimman maallikolle annettavan arkontin arvon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu