Uuden puolison vastuu lapsista?

Oikeassa tasapainoisessa suhteessa jaetaan niin surut kuin ilotkin.
Ei voi vain nuolla sitä hunajaa päältä.
Jos mennä halutaan, siitä keskustellaan ja tehdään kompromissia ja sovitaan.
Suhteessa eläminen on Suhteessa Elämistä, sitoutumista ja toisen huomioon ottamista. Sinkkuaika on sinkkuaikaa, ja jos siihen haaveilee,pitää pysyä sinkkuna.
Muutenhan vastuu lapsesta on vanhemmilla.

Tottakai yksin voi mennä leffaan ja vähän muuallekin, mutta mutta. Jotenkin tuli mieleeni, että sinua haluttaisi kovastikin mennä yksin vähän jokapaikkaan ts sinä et ole valmis sitoutumaan, kun noin tyhmiä kyselet.

Sinun kannattaa elellä omassa kämpässäsi eikä muuttaa kenenkään kanssa saman katon alle. Kun muutat yhteen ja on lapsikin vielä (vaikkei omasi olekaan), sinun pitää leikkiä sitä kotia nyt.

Lapsi sitoo itsensä hyvin rakastettavalla tavalla vanhempiinsa. Kuten AP.n tapauksessa. 10 vuotialla on VAIN jokakatoinen viikko olla toisen vanhempansa kanssa. tuo vanhempi on koko viikon odottanut seuraavaa jonka voi viettää oman lapsensa kanssa. ( vaikka onkin hauskutellut AP.n kanssa)
Tuo lapsi on #1 , kuten sap jo heti alussa on huomioinut ja hyväksynyt. Se on oikein.

AP.llä hiukan hämmentynyt olo kuinka pitäisi toimia, mennäkko omiin rientoihin silloin yksin vai viettää perhe-elämää kolmestaan.
Ehdottaisin AP.lle: älkää muuttako yhteen. Vielä. Anna vanhemmalle tilaisuus 100% keskittäytyä lapseensa. He kumpikin tarvitsevat toisiaan - enemmän kuin sinä kumpaakaan tai he sinua.

Antaessai kuvan lapselle että tulet olemaan osa hänen elämää, hän alkaa luottaa sinuun ja uskoa että sinulle voi kiukutella ja sinua voi rakastaa kuten omaa vanhempaansa (JOS asuisitte yhdessä) ja sitten kun sinä saisit mittasi täyteen ja häippäset pois kuvioista - taas on yksi jo luotettavaksi tullut aikuinen repäisty pois pienokaisen elämästä.

Siitä ei hyvä seuraa. Kenellekään. Välisi lapsen vanhempaa tulehtuisi jne. Vanhempi VOI jättää sinut mutta ei lastaan.

Pidä oma asuntosi.

Halutessasi voitte silloin tälloin tehdä kolmestaan asioita, mutta esiinny vain yhtenä lapsen isän ystävistä. SE on normaalimpaa kanssakäyntia jokaisen silmissä.

aika menee niin nopeasti, vain muutaman vuoden päästä lapsi muutta opiskelemaan ja on enemmän omillaan. Vanhempi tuskin häntä näkee lainkaan, ehkä muutaman kerran vuodessa. Silloin sinun asumisjärjestelyt eivät ole niin tärkeitä enää lapselle, siinä vaiheessa -aikuiselle.

Suhteesi tuohon vanhempaan vain lujittuisi ja hyvällä onnella saisitte montakymmentä vuotta ihanaa yhdessäoloaikaa.

Jos se pitää kakaransa ykkösenä niin heitä ukko kartanolle ja kalsaripino perässä.

No samalla tavalla siihen pitää suhtautua, kuin ydinperheessäkin. Tietysti vaikka on lapsia, niin joskus saa käydä yksin leffassa, tai vaikka ystävien kanssa viihteellä. Mutta jos se on jatkuvaa, niin ei silloin ole vielä kypsä parisuhteeseen, saatika lapseperheen vanhemmaksi.

Ei lapsen olemassaolo tarkoita sitä, ettei koskaan saa enää tehdä mitään. Mutta se tarkoittaa sitä, että perheessä on ihmisen alku, josta huolehtimisen pitäisi olla kaikkien perheenjäsenten ykkösasia.

Koska parisuhde on alkanut vauhdilla, niin lapsen takia uuden aikuisen roolia kannattaa aloitella rauhassa. Yleensä ei kannattaisi uusperhettä kovin vaihdilla perustaa, vaan lapsen tahdissa. Siten että lapsikin ehtii kiintymään tuohon uuteen aikuiseen, ennen kuin muutto yhteiseen kotiin on ajankohtaista. Yleensä tähän 10 vuotiaan kohdalla voisin olettaa menevän ainakin vuosi. (Ihan pieni lapsi voi kiintyä nopeamminkin.)

Mitä te perhe-elämältä haluatte? Lukita koko purukan kotiin? Elää kuin kakarat ilman vastuita? Paras vaihtoehto lienee jotakin siltä väliltä. En minä itse kovin kepeällä perusteella lähtisi tyttöjen kanssa ulos baariin, jos mieheni lapsi on meillä. Eikä mieheni lähtisi äijien kanssa juomaan, jos minun lapseni on meillä. Mutta joskus on sellaisia tilanteita, joissa otetaan myös omaa aikaa. Se on tervettä.