Heippa!
Mulla ois teidän mielipiteille käyttöä!
Tilanne on nyt sellainen, että ollaan noin puoli vuotta tapailtu miekkosen kanssa. Mitään seurustelusta ei kuitenkaan ole virallisesti sovittu, koska ollaan otettu aika rauhallisesti. mutta ollaan kyllä ihan pari selvästi myös hänen mielestään.
Nyt kuitenkin kaksi viikkoa sitten on tuuli kääntynyt purjeissa ja meitsi on saanut aika kylmää kyytiä, mistään ei ole puhuttu että jokin olisi vikana päin vastoin. Viime tapaamisella mies rutisti lujaa syliin ja sanoi että kanssani on vaan niin hyvä olla. Nyt ei olla nähty pariin viikkoon erinäissistä syistä. Opiskelijoita ollaan molemmat ja olin menossa kotipaikkakunnalleni töihin, nyt kuitenkin sain töitä samalta paikka kunnalta. Kysyin mieheltä mielipidettä kumman otan ja vastaus oli, että kannattaa varmaan mennä kotipaikkakunnalle ettei tarvitse reissaa joka viikonloppu edestakaisin just joo.
Taustalla kuitennkin on pojan viikko sitten kuollut mummo, josta todennäköisesti aika lailla poissa tolaltaan. Mummilla todettiin helmikuussa aivokasvain ja tarina päättyi saattohoitoon. Kaikki tapahtui kuitenkin todella nopeasti. Siitä asti kun hänen mumminsa tuli suomeen on musta tuntunut kuin poikkelilla olisi kokoajan tsemppi vaihde päällä.
Ilman tätä taustaa olisin 100% varma ettei sitä kiinnosta enää, mutta voiko ihminen vain mennä surusta noin sekaisin? Olla noin kääriytynyt siihen?
Onko meidän suhteella viellä jotain merkitystä sille, koska jos ei niin olen kyllä ihan kujalla mitä on tapahtunut, koska kaikki oli niin hyvin. Tällä hetkellä mut on ainakin suljettu kaiken ulkopuolelle ihan täysin, mutta onko nää nyt sitten lopulliset hyvästit?
Mulla ois teidän mielipiteille käyttöä!
Tilanne on nyt sellainen, että ollaan noin puoli vuotta tapailtu miekkosen kanssa. Mitään seurustelusta ei kuitenkaan ole virallisesti sovittu, koska ollaan otettu aika rauhallisesti. mutta ollaan kyllä ihan pari selvästi myös hänen mielestään.
Nyt kuitenkin kaksi viikkoa sitten on tuuli kääntynyt purjeissa ja meitsi on saanut aika kylmää kyytiä, mistään ei ole puhuttu että jokin olisi vikana päin vastoin. Viime tapaamisella mies rutisti lujaa syliin ja sanoi että kanssani on vaan niin hyvä olla. Nyt ei olla nähty pariin viikkoon erinäissistä syistä. Opiskelijoita ollaan molemmat ja olin menossa kotipaikkakunnalleni töihin, nyt kuitenkin sain töitä samalta paikka kunnalta. Kysyin mieheltä mielipidettä kumman otan ja vastaus oli, että kannattaa varmaan mennä kotipaikkakunnalle ettei tarvitse reissaa joka viikonloppu edestakaisin just joo.
Taustalla kuitennkin on pojan viikko sitten kuollut mummo, josta todennäköisesti aika lailla poissa tolaltaan. Mummilla todettiin helmikuussa aivokasvain ja tarina päättyi saattohoitoon. Kaikki tapahtui kuitenkin todella nopeasti. Siitä asti kun hänen mumminsa tuli suomeen on musta tuntunut kuin poikkelilla olisi kokoajan tsemppi vaihde päällä.
Ilman tätä taustaa olisin 100% varma ettei sitä kiinnosta enää, mutta voiko ihminen vain mennä surusta noin sekaisin? Olla noin kääriytynyt siihen?
Onko meidän suhteella viellä jotain merkitystä sille, koska jos ei niin olen kyllä ihan kujalla mitä on tapahtunut, koska kaikki oli niin hyvin. Tällä hetkellä mut on ainakin suljettu kaiken ulkopuolelle ihan täysin, mutta onko nää nyt sitten lopulliset hyvästit?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.