EU:iin liityttäessa luvattiin kymmenen hyvää ja ykstoista kaunista. Ja mikä olikaan totuus? Autojen tuonnissa on suomalaisia simputettu vaikka kuinka, auton tuojilta kupattu rahaa enemmän kuin on lupa ollut ja sen jälkeen heitä on piinattu vuosikausien oikeusprosesseilla saadakseen liikaa maksamansa summan takaisin. EU-oikeusistuin on useita kertoja tuominnut Suomen toimet ja ilman tätä autojen tuonti olisi edelleen yhtä vaikeaa kuin ennen EU:ta. Ihan sama mitä EU-säännöt sanovat.
Arkipäiväisempi asia on sitten taas viina, jota rahdataan Virosta, ja sekin on ollut piikki virkamiesten lihassa ja siihen on yritetty keksiä vaikka mitä rajoitusta. Suurin osa Viron vinasta kuitenkin juodaan kuin ennen juotiin Alkosta ostettua viinaa, nyt vaan se viina saadaan halvemmalla ulkomailta ja se virkamiehiä rassaa, kun tavallinen kuluttaja saa jotain halvemmalla. Jotain kiusaa tuonnin suhteen on kumminkin onnistuttu tekemään, aika huonolla menestyksellä tosin. Mutta koko ajan uusia kiusoja suunnitellaan.
Sen lisäksi Suomi on menettänyt miljardeittain rahaa Kreikkaan, siis oikeammin maksaneet Kreikan lainoja Saksan ja Ranskan pankeille. Tällaisestakaan ei puhuttu halaistua sanaa silloin kun EU-kansanäänestystä suoritettiin.
Ja nyt kun mennään(jossain vaiheessa) NATOon niin kuka uskoo että siitäkään kerrotaan totuutta? Se tulee maksamaan suunnattomasti enemmän kuin etukäteen kerrotaan ja suomalaisia velvoitetaan ottamaan osaa sotiin siellä missä NATO milloinkin on "rauhaa puolustamassa". Vähintäänkin kalustoa pitää lähettää. Ja kansa maksaa.
Jos pidät Kreikka-tuista ja NATO:sta, älä äänestä ainakaan Persuja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja menettelytapa on samanlainen. Liityminen ajetaan vähittäin, yksi sopimus toisensa perään, lähentymistä ja yhteensopivuutta lisätään vähä vähältä kunnes ollan tilanteessa että käytännössä "mikään ei enää muuttuisi" varsinaisen liittymisen myötä.
Ja kaikki tuo ilman julkista käsittelyä ja demokraattista päätöksentekoa salakähmäisesti ja kansan tahoa halveksien.
Jos EU olisi se mihin liityttiin niin meillä ei olisi mitään hätää, EU piti
olla itsenäisten valtioiden liitto jossa jokainen valtio huolehtii omasta taloudestaan,
näin meille valehdeltiin,
katsokaa mihin olemme joutuneet.
Nämä suunnitelmat liittovaltiosta ja natosta oli tehty jo kauan sitten,
mutta ne toteutetaan pienin askelin niin ettei kansa huomaa missä mennään,perimmäisenä tarkoituksena on maailmanvalta
missä pieni joukko omistaa kaiken ja muut ovat palvelijoita,
mahapalkalla.
Tässä ollaan jo pitkällä Suomessakin.
Sitä saa mitä tilaa...
Ainoastaan liittoutumattomuus säästää Suomen tulevalta konfliktilta. Natokiihkoilu on maanpetturien sotahullujen vouhotusta.