Aikoinaan Katolilaisuus oli se suuri tekijä maailmassa, joka syrjäytti oikean Jumalan seurakunnan tominan alkaessaan tekemään eroa Juutalaisuuteen, vaikka todellisuudessa eroa alettiin tekemään kristillisyyteen, ja kohti maallistuneen Juutalaisuuden tapoja jälleen.
Tästä näkyvänä merkkinä ovat maailmassa rakennetut synagogat, joita kirkoiksi kutsutaan, mutta synagogia ne ovat, ja paluuta niihin tapoihin, joista kristinusko otti eroa apostolien aikaan.
Kristityt eivät rakentaneet tiettäväsi synagogia, vaan he kokoontuivat toisenlaisissa kokoontumisissa, joissa profetoitiin ja tuotiin myös muin tavoin esiin Hengellisiä sanomi, kuten unia ja näkyjä.
Henkeä pidettiin yllä eikä päästetty sammumaan, mutta tänään tuo Henki on sammunut seurakunnissa, eikä Jumalan voimaan enään uskota, kuten ennustettu, että kävisi, että lopunajan ihminen olisi ulkoisesti jumalinen, mutta kieltäisi sen voiman.
Tässä tilanteessa me olemme tänään.
Herätkää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen jo aikaisemmin huomannut, että kirkkohistoria on sinulle täysin vieras alue. Kirjoitat täysin sekavia.
Apua löytyy siis lukemalla tavallista kirkkohistoriaa.
mikko.ainasoja, oletko jo käynyt viemässä kukkia Marxin haudalle?
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/46/Karl_Marx_Grave.jpg
Neitsyt Maria ilmestyksissään ei ole tuominnut katolilaisia! Vaan ovat virheineen kelvanneet. "Katsokaa Jeesuksen pitkämielisyys pelastuksenne!"
Vaan Luther oli taitava Raamatuissa ja löysi paljon virheitä katolisesta opista, joista eivät ilmeimisesti ole päässeet eroon kuitenkaan!
Mutta pahin voi olla edessäpäin!
Ilmestyskirjan 13.luvun peto on natsismi eli Hitker porukkoineen. Sen valta kesti 42 kuukautta hyökkäyksestä Puolaan aina itärintaman kukistumiseen. Pedon merkki on hakaristi niinkuin natsit sitä käyttivät, joka on 'pahan tunnus' Mystiikan maailma kirjan mukaan. Ja tuolle tuli 'kuolinhaava' Liittoutuneiden kukistettua tuon yrityksen! Uusnatsit kuitenkin nostattaneet taas Hitleriä joksikin keskustelupalstoilla mm Yhteiskunta/Historia palstalla eli tuo voi kuvata 'pedon haavan paranemista' ja 'pedon kuvaa',eli peto olisi Hitler. Uusnatsit suunnittelevat vallankaappausta ilmeisestii vuodelle 2017 eli ns. 'neljättä valtakuntaa'. Pedon kuvana olisi Hitlerin patsa ilmeisesti.
Jumalan toimet varmaankin muuttavat vuoden 2017 kulkua.
Ja serpialainen profeetta on profetoinut uusnatsienkin päättyvän Nurbergiin tuomittaviksi niinkuin edeltäjät on jo tuomittuna.
"Maailman aikojen lopulla ilmestyi Jeesus Kristus maailman Vapahtaja, ja joka uskoo Jeesukseen pelastuu iankaikkiseen elämään autuuteen." Paremmin Uudessa Testamentissa!
Bible codessaom ilmoitus:"Ellen White on väärä profeetta!"
Eli voi vain kysellä, että voiko sitä väärän profeetankin joukoissa pelastua!
Tuolle Ilmestyskirjan Pedolle annetiin kaikkia kansat, ja tämä Peto on vielä tänään olemassa, ja hallistee maailmassa, sillä kuten kirjoitukset kertovat, niin Peto otetaan kiinni, kun Herramme saapuu.
Ja tuo teidän Neitsyt Marian palvominen, ei ole Jumalan seurakuntien oppia, ja on peräti kummallista, että te sanotte että Neitsyt Maria ei teitä tuominnut, kun teilläkin tulisi olla kristittyinä Herrananne Jeesus Kristus.
Harhaoppia te jaatte, ja eksytätte ihmisiä palvomaan milloin mitä.
Olettehan te lukeneet Raamattua? Mutta miksi teille ei kelpaa sen oppi, vaan teidän täytyy itse itsellenne keksiä kaikkinaisia joutavia tapoja, jotka erottavat teidät vain Jumalasta.
Herätkää!