Laitoin jo samasta aiheesta viestin parisuhde palstalle, mutta kysyn täältäkin.. josta olisi pitänyt varmaan alun perinkin kysyä. Eli, te jotka olette pettäneet, löytyykö teistä sellaisia, jotka ovat jatkaneet parisuhteessa kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Enkä kaipaa saarnoja, kyselen vaan...
Enkä kaipaa saarnoja, kyselen vaan...
Vastaukset 3
Vanhimmat
juup. löytyy. ei joka hetki, eikä varsinkaan ensimmäisinä kuukausina mitenkään helppoa, mut porskutettu on eteenpäin ja ajan kanssa helpottaa. ehkä joskus painuu unholan puolelle jopa hairahdukseni. sitä odotellessa, miksi kaataisin oman pahan oloni toisen niskaan? itsehän sen olen itselleni hankkinutkin.
Kyllä löytyy. Petin melkein kaksi vuotta sitten, poikaystäväni ei tiedä mitään. Hän epäili joskus, mutta ei halunnut kysellä, koska pelkäsi sen sattuvan häneen liikaa. En koskaan suostunut harrastamaan seksiä ko miehen kanssa, mutta meillä oli muutaman kuukaudes kestävä suhde, kunnes omatuntoni kolkutti liikaa. Sen jälkeen oloni oli kamala. Ensimmäinen puolivuotta oli hirveää ja monesti meinasin kertoa, mutta poikaystävälläni on niin kova itsesuojeluvaisto, että hän ei suostunut keskustelemaan. Nyt taas kaikki hyvin. En ole pettänyt sen jälkeen, vaikka välillä olisi houkuttelevia tilaisuuksia ollut.
Mun mielestä parisuhde on jotain, jossa kaksi ihmistä ansaitsee toisensa ja toistensa rakkauden ja arvostuksen.
Olen pettänyt. En tiedä miksi. Ehkä rakkautta ei ollutkaan. Tai sitten olen vain paska. Vai olisinko vielä paskempi jos olisin jatkanut parisuhteessani kuin mitään ei olisi tapahtunut? Nyt kuitenkin tajusin lopettaa parisuhteeni, mieheni on ansainnut parempaa.
Tiedän, että on ihmisiä jotka jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ennen mietin, että miten se on mahdollista. Varmaan sellaisessa suhteessa, jossa tunnetasolla ei jaeta juuri mitään, ja jossa ei ole rakkautta, sillä vain sellainen ihminen pystyy noin vaan jatkamaan pettämisen jälkeen.
Jos todella rakastaa ja arvostaa toista, ei sellaista tekoa voi edes tehdä, ja jos sattuu niin, että tekee, niin kyllä se näkyy.