ja miten? Jätetään julma islam pois, miten on kristinuskon tapauksessa?
Onko uskonto tieteen kehityksen jarru
paavopaavali
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hankala kysymys näin äkkipäätään maallikon vastattavaksi. Joissain tapauksissa yrittää olla jarru, mutta luistaa pahasti... uskonnolla ei täällä länsimaissa enää ole sellaista tiedollista auktoriteettia, että pystyisi vaikuttamaan tieteen tekemiseen tai soveltamiseen juuri mitään.
ainakin sen mikä aika menee uskonnon harjoittamiseen voisi käyttää hyödyllisemminkin. Vaikka tekemällä luonnonsuojelutyötä.
Ei enää. Ne ajat ovat onneksi ohi, jolloin uskonnolla oli valtaa ohjata tieteellistä työtä.
Pitemmällä aikavälillä tarkastellen uskonnot ovat saattaneet olla myös tieteen moottoreita. Nykyään eivät ole, ja kokonaisvaikutus saattaa olla jarruttava, joskaan en osaa arvioida missä määrin. Mutta kuten aiemmin jo sanottiin, niin uskonnon yhteiskunnallisen vaikutusvallan heikennyttyä, sen merkitys tuskin on kovin suuri puoleen tai toiseen.
Yhdysvalloissa on voimakaskin uskonnollinen oikeisto, joka tuskin on mikään tieteellisen ajattelun airut, mutta vaikuttaako se oikeasti sitä tai tätä senkään maan tieteelliseen kehitykseen?
No niin, seuraavan lainauksen nimi on "Islamilainen reformi" ja siinä sivutaan myös kristinuskoa. Lainaus on TS:n kolumni Esko Valtaoja.
TS 20.03.2009
KOLUMNI | Turun Sanomat 20.10.2009 02:38
Tehdäänpä pieni ajatuskoe. Millaista olisi elää Suomessa, jossa kaikki olisi muuten ennallaan, mutta uskonnolliset olot olisivat kuin vuonna 1430? Millaista olisi elää maallistuneessa, moniarvoisessa, nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa olisi vain yksi totuus, vain yksi sallittu tapa elää? Arjen pienimmätkin yksityiskohdat olisivat tarkoin kirkon kontrolloimia, ja niistä poikkeamisesta voisi joutua vastaamaan hengellään. Toisinajattelu, asioiden kyseenalaistaminen ja uteliaisuus yleensäkin olisivat syntiä. Kuinka ihminen voisi selvitä niin ristiriitaisessa maailmassa?
Miljardi ihmistä elää parhaillaan tätä ajatuskoetta. Lähes koko islamin maailmaa luonnehtii uskonnollisuus, joka muistuttaa hämmästyttävässä määrin keskiaikaista kristillisyyttä.
Keskusteltaessa islamista unohdetaan lähes aina, että uskonto ei ole mikään monoliittinen, muuttumaton rakennelma. Siksi on turhaa jankata vaikkapa siitä, onko islam sotaisa vaiko rauhanomainen uskonto. Mikä islam? Onko kristinusko sotaisa vaiko rauhanomainen uskonto? Puhummeko vuoden 1430 kristinuskosta, nykyluterilaisuudesta vaiko kenties ristiretkien tai kolmekymmentävuotisen sodan kristinuskosta?
Uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin kohdistuva kritiikki ei ole sama kuin uskonnon itsensä kritiikki. Kristinuskon suurimmat muutokset ja uudistumiset ovat lähteneet ihmisistä, jotka eivät kyseenalaistaneet perustotuuksia, ainoastaan uskonnollisia tapoja ja käytäntöjä.
Nykypäivän islamin suuri ongelma, josta on tullut myös koko maailman ongelma, on tällaisen sisältä päin tulevan kritiikin ja muutoksen puute. Tarvittaisiin islamin käytäntöjen päivittämistä nykyajan vaatimuksia ja haasteita vastaaviksi. Islamilaisessa kalenterissa eletään vuotta 1430, ja niin eletään myös islamissa: keskiaikaa ennen uskonpuhdistusta ja ennen valistusta.
Moni vetää tästä sen pohjimmiltaan rasistisen johtopäätöksen, että islam on jotenkin alkeellinen ja barbaarinen uskonto, jota ei nykymaailmassa tarvita ja josta olisi parasta päästä eroon, mutta aivan yhtä loogista olisi vetää sama johtopäätös kristinuskosta vuoden 1430 jKr perusteella. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että islamin nykyiset käytännöt eivät tahdo toimia. Siinä on yksi perussyy muslimimaailman ongelmiin.
Turkissa syntynyt ja kasvanut tutkija Taner Edis kirjoitti pari vuotta sitten kirjan An Illusion of Harmony, jossa hän kuvaili kuinka islamilainen maailma on jäänyt jälkeen muista lähes kaikissa suhteissa, taloudellisesti, sotilaallisesti, kulttuurillisesti ja henkisesti. Vain öljy pitää osaa muslimeista maailman menossa mukana, ja öljynkin aika on kohta ohi. Islamilainen maailma on henkitoreissaan: se ei tuota itse juuri lainkaan tiedettä, taidetta ja kulttuuria, ja tarvitsemansa teknologiankin se joutuu ostamaan muualta. Ristiriita tieteeseen ja teknologiaan nojautuvan nykymaailman ja islamin ajatusmaailman välillä on yksinkertaisesti liian suuri; yhteiskunta ei toimi eikä ole kilpailukykyinen. Jopa maltillisessa Turkissa sopusointu on vain näennäistä.
Muslimimaat tietävät jäävänsä yhä pahemmin jälkeen, mutta on poliittisesti lähes mahdotonta kajota uskonnon aiheuttamiin ongelmiin. Maltillinenkin kritiikki koetaan jumalanpilkaksi – aivan kuin keskiaikaisessa kristikunnassa. Islamistiset ääriliikkeet taas kääntävät asiat päälaelleen, ja vaativat paluuta ”alkuperäiseen” islamiin, selittäen jälkeenjääneisyyden syyksi länsimaisen turmeluksen. Puhdas islam, kalifaatti ja sharia nostavat muslimit takaisin huipulle.
Islamilaisesta terrorismista ei päästä eroon länsimaisin keinoin. Muutoksen on tultava muslimimaailman sisältä, mutta mistä löytyvät ne reformaattorit, ne valistuksen airueet, jotka pystyvät päivittämään vuoden 1430 islamin vuoden 2009 tarpeita vastaavaksi positiiviseksi voimaksi? Voisiko eurooppalaisista maahanmuuttajista löytyä uuden islamin siemen?
Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori
Turun yliopistossa.
Esko Valtaoja
Juuri niin kuin minä olen usein ja jo paljon aiemmin ajatellut. Kylläpä olenkin viisas.
Evoluutiouskonto on kaiken kehityksen jarru.
heti pielessä.
Kristinusko ei ole uskonto.
Jeesus vapauttaa uskontojen orjuudesta.
Wiki:
"Kristinusko on monoteistinen eli yksijumalainen uskonto ja kannattajamäärältään maailman suurin uskonto."
Kun te uskovaiset sanotte mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, odottaen vielä, että joku ottaa teidät tosissaan, teette sekä itsestänne että uskonnostanne narrin. Kaanaankielenne on ateismipalstalla korkeintaan huvittavaa.
Vaikka uskonto jätettäisiin kokonaan pois tieteen kehityksen jarruista puhuttaessa, jäisi silti jäljelle etiikka.
Että esim. olisiko korrektia laittaa miljardi miljardin perään jotta saataisiin pari ukkoa heiluttamaan lippua Marsiin, vaikka niille varoille löytyisi ehkä jonkun mielestä säällisempääkin käyttöä.
Suurin osa tutkijoista kuuluu kirkkoon, mutta osaavat pitää uskonnolliset ajatuksensa erillään tieteestä tai ovat tapauskovia...
Tämä nyt on arvokysymys, eli jos asiasta aletaan keskustella, on se arvokeskustelua.
Kyllä kristinusko on ollut erittäin huomattava tieteen kehityksen jarru:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/3862901/uskonto----kehityksen-jarru
"Rooman kirkko yhtyi Rooman keisarikunnan keisareiden kanssa 4. ja 5. vuosisadoilla. Kirkko ja valtio yhdistyivät ja yhdessä ne ryhtyivät juurimaan kaikkia muita pakanallisia taikauskoja erinäisten kristillisten lahkojen ohella - kuten gnostilaisten, jotka etsivät pikemminkin tietoa kuin uskoa. Kirjoja poltettiin miljoonittain niin että 7. vuosisataan mennessä ei ollut kirjastoa, jossa olisi ollut yli 600 nidettä. Ja näistäkin useimmat käsittelivät hurskaiden ja hyödyttömien pyhimysten keksittyjä elämäkertoja. Kirkko tuhosi niin paljon tietoa, että läntiseltä sivilisaatiolta vei lähes 1700 vuotta saavuttaa se taso, jolla pakanalliset kreikkalaiset olivat 300 E.A.A."