Veljeilevätkö suomalaiskenraalit taas Naton kanssa

Kylmän sodan aikana Suomen korkeimmalla sotilaallisella johdolla oli paljon läheisemmät suhteet Natoon mitä on tiedetty. Tiedustelutietoja vaihdettiin, sovittiin kriisinajan ase-avusta, kaikenlaista vehkeilyä. Mitään ei tietenkään laitettu paperille mutta ylin kenraalikunta oli tässä mukana. Se oli todella vaarallista peliä ja sitä pelattiin Suomen ylimmän poliittisen johdon tietämättä, siihen ei ollut minkäänlaisia valtuuksia.

Mistä tiedämme ettei samanlaista, jopa syvempää yhteistyötä pelata nykyään kulissien takana? Asia on perinpohjin selvitettävä, poliitikot nämä asiat päättää, ei kenraalit. Suomen puolueettomuutta eivät kenraalit saa vastuuttomalla pelillään vaarantaa!
1779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllähän kylmän sodan aikaan 1970-luvulla oli epäilyksiä että Suomen kenraalit kaveeraavat vähän liiankin paljon amerikkalaisten kollegojen kanssa. Eihän sitä tiedetty mitä kahden kesken puhuivat. Yllättävän tiivistä yhteydenpito kuitenkin oli. Sitä ihmettelin minkä takia puolueettoman maan kenraalit käyvät Yhdysvalloissa ja sieltä käydään täällä. Kuinka paljon epävirallista yhteydenpitoa oli, sitä ei tiedetty. Taitaa olla samanlaista nykyäänkin, ei poliitikoille kaikkea kerrota.

Äänestä
  • Lähinnä Suomen petturi on puolustusministeriö. Kenraaleiile on annettu uhkaus: laula Nto-virttä tai syrjäydy. Rahahanat ovat USA-laisten asekauppiaiden suunnalla. Tämä on tulos kokoomus-RKP-hegemoniasta.

    Äänestä

  • MeAjopuut kirjoitti:

    Lähinnä Suomen petturi on puolustusministeriö. Kenraaleiile on annettu uhkaus: laula Nto-virttä tai syrjäydy. Rahahanat ovat USA-laisten asekauppiaiden suunnalla. Tämä on tulos kokoomus-RKP-hegemoniasta.

    Ei kenraaleita kukaan uhkaile. Suurin osa on kyllä Natolle myönteisiä. mutta jäsenyyden ongelmat myös tunnetaan.
    Asehankinnat rahoitetaan budjetilla, jonka vahvistaa eduskunta.
    Kokoomuksella ja rkp:llä ei ole mitään hegemoniaa. Kansa antaa vaaleissa valtuudet puolueille.

    Äänestä

  • MeAjopuut kirjoitti:

    Lähinnä Suomen petturi on puolustusministeriö. Kenraaleiile on annettu uhkaus: laula Nto-virttä tai syrjäydy. Rahahanat ovat USA-laisten asekauppiaiden suunnalla. Tämä on tulos kokoomus-RKP-hegemoniasta.

    Onneksi seuraavan hallituksen puolustusministeri on joko keskustasta, demareista tai persuista. Loppuu natokiima ainakin neljäksi vuodeksi.

    Äänestä

Mikäli NL olisi kylmän sodan aikana Suomeen hyökännyt olisimme saaneet lännessä niin paljon kalustoa kuin olisimme tarvinneet. Reservissä oli 700 tuhatta miestä joten ukkoja meillä olisi piisannut omasta takaa. Tilanne olisi ollut aivan toinen kuin Talvisodan aikaan. Neuvostoliiton olisi pitänyt keskittää Suomea vastaan miljoonia miehiä ja valtava määrä kalustoa. Kun ottaa huomioon että sissisota Afganistanin resupekkasissejä vastaan kävi suurelle ja mahtavalle liian raskaaksi olisi hyökkäys Suomeen ollut Neuvostoliitolle aivan liian paha rasti.

Äänestä
  • Lopeta juopottelu ja idioottimaisten totuuksien kertoilu.

    Äänestä

Sana tílanne on nykyäänkin, antaa ryssän hyökätä, lännestä saamme aseita. Ryssä saa kuulan kalloonsa ja kaikki vangiksi saadut ryssät ammutaan. Minun joukkueeni ei vankeja ota!

Äänestä
  • Miehen puhetta. Vihollinen joka tulee ryöstämään ja raiskaamaan, tuhoamaan Suomea ei ansaitse elää vaikka antautuisi.

    Äänestä

Antaa ryssän koittaa onneaan, tulee sitä katkerasti katumaan. Kaikki petturit ja pelkurit tullaan hoitelemaan samalla tavalla, armoa ei anneta.

Äänestä
  • Sissit eivät ota vankeja.

    Äänestä

Sotilailla on aina ollut myös omat tiedustelu-osastot, näin on kaikissa maissa.
Toiminta oli järkevää ja perusteltua, myös jälkikäteen arvioiden.

Äänestä
  • Vihollisen linjojen takana toimivat sissit eivät ota vankeja.

    Äänestä

myös länteen oli paikallaan. Siitä oli suurta hyötyä.

Nykyisin ovat suhteet länteen avoimet ja hyvät.

Sitä kiroavat vain entiset stallarit ja nykyiset putinistit.

Äänestä
  • Tiedustelutoiminnassa ei ole kyse suhteiden hoidosta, mutta se voidaan naamioida suhteiden hoidoksi.

    Äänestä

Olio se kuinkakin suurta verrattuna veljeilyyn ryssien kanssa?

Äänestä
  • kumpaankaan suuntaan.
    Asialliset hommat hoidettiin.

    Äänestä

  • Tiedustelutoimintaa suoritetaan molempiin suuntiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


On.totuuden.aika kirjoitti:

Kylmän sodan aikana Suomen korkeimmalla sotilaallisella johdolla oli paljon läheisemmät suhteet Natoon mitä on tiedetty. Tiedustelutietoja vaihdettiin, sovittiin kriisinajan ase-avusta, kaikenlaista vehkeilyä. Mitään ei tietenkään laitettu paperille mutta ylin kenraalikunta oli tässä mukana. Se oli todella vaarallista peliä ja sitä pelattiin Suomen ylimmän poliittisen johdon tietämättä, siihen ei ollut minkäänlaisia valtuuksia.

Mistä tiedämme ettei samanlaista, jopa syvempää yhteistyötä pelata nykyään kulissien takana? Asia on perinpohjin selvitettävä, poliitikot nämä asiat päättää, ei kenraalit. Suomen puolueettomuutta eivät kenraalit saa vastuuttomalla pelillään vaarantaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu