Paljonko olen avopuolisolle velkaa?

Maalla_on_mukavaa

Asuimme avopuolison ja hänen kahden lapsensa kanssa kaupungissa vuokralla ja aloimme harkita talon laittoa n. 4v sitten. Sitten tuli tilaisuus ostaa unelmatalo maalta ja kaupat tehtiin, mutta siinä vaiheessa avopuolisoni ei halunnut olla mukana lainaa ottamassa, joten minä ostin talon yksin.

Päätimme siinä vaiheessa puolisoni vaatimuksesta, että muutetaan taloon vasta sitten kun lapset pääsevät peruskoulusta. Siihen saakka talo toimii "mökkinä" ja viikonloppuasuntona.

Meillä on ollut aina yhteinen taloustili, jonne olemme molemmat laittaneet saman summan rahaa ja sieltä on maksettu kaikki yhteinen eläminen. Talon oston jälkeen minä olen laittanut 1700€ ja puolisoni 1500€. Tililtä on maksettu molempien asuntojen kulut, kaupunkiasunnon vuokrat, omat ja lasten ruuat ja kaikki muukin yhteinen. Myös lainan lyhennykset on maksettu taloustililtä. Lainaa olemme ehtineet lyhentää n. 30000€ (3 vuodessa)

Nyt meillä on erohommelit edessä, ja minä muutan maalle ja avopuoliso jää lastensa kanssa kaupunkiasuntoon vuokralle. Rahaa tulee kulumaan suunnilleen samassa suhteessa, eli minun 1700€ riittää lainaan ja ruokaan ja talon ylläpitoon, samaten puolisolla 1500 riittää vuokraan ruokaan ja vuokra-asunnon ylläpitoon.

Juridisesti en varmaankaan ole mitään velkaa exälle, mutta ehkä se ei aivan niin olisi reilua. Exä on sitä mieltä että olen hänelle 15000€ velkaa, eli puolet siittä minkä verran lainaa olemme ehtineen lyhentää. Minusta tämä on paljon!
Jos suostun tuohon, niin minun kolmen vuoden kulut ovat olleet 76000 € yht. ja exän kulut 39000€, eli minulla 37000€ suuremmat kulut.

18

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tasapuolisesti

      Olette kaikki käyttäneet ostamaasi taloa tasapuolisesti ( ehkä miehesi enemmän , olihan hänen lapsensa siellä myös).
      Te yhdessä olette maksaneet yhteistä asumista, sinä enemmän ja kauemmin koska lasten menot menivät yhteiseltä tililtä. Järjen mukaan te olette tasoissa.

      Aina voit kysyä lakimieheltä, miten tuo laillisesti menee. Teillä kummallakin on näyttöä ( yhteinen tili ) että kumpikin on maksanut toistenne menoja.

      • JUSTIINSAJOO

        Ei meinaa mitään vaikka ovat yhdessä maksaneet, Talo on toisen nimissä ja silloin on myös sen yhden omaisuutta.


    • JUSTIINSAJOO

      Talo on sinun. Talo on sinun nimissäsi. Jos oikein veemäiseksi ruvetaan, niin teidän yhteisellä taloustililla ei ole mitään merkitystä vaikka sinne kumpikin on rahaa laitta nut ja sieltä maksetttu taloa. Ei ole kuitteja/allekirjoitettuja papereita että myös toinen omistaa. Teidän olisi pitänyt tehdä keskinäinen velkakirja. Olette avoliitossa ja vaikka on lapsia ei meinaa mitään. Mutta jos olette fiksuja eron tullessa, niin hoidatte vastuut ja velat myös tasapuolisesti toistenne kanssa, eikä kumpikaan jää tyhjän päälle.

    • Maalla_on_mukavaa

      Niin, siis lapset eivät ole minun, vaan puolison entisestä elämästä. Ja talo on tosiaan yksin minun, nyt ja tulevaisuudessa. Exän mielestä olemme yhdessä maksaneet taloa sen 3 vuotta, ja se maksettu määrä jää nyt erossa yksin minun kertyneeksi omaisuudeksi, niin tästä tämä korvauspyyntö. Ehkä se reilulla pelillä on jonkin verran oikeus ja kohtuuskin (vaikka juridisesti tuskin tarvisi maksaa yhtään mitään). Haluan kuitenkin että ei aleta riitelemään ja että homma sovitaan fiksusti. Tuo 15 000 vaan tuntuu liian suurelta summalta.

      • mekkk

        Tuo maksaminen yhteiseltä taloustililtä on ex moka koska ei omista talosta mitään ja talo ja lainant sinun nimissä niin ei tatte maksaakkaan mitään kun olette avoliitossa ja se siitä. Onhan ex käyttänut taloa ja et ole vuokraa häneltä pyytänyt ja nyt haluaa rahastaa ja tuosta 15000€ menee lahjavero kun ei ole mitään sopparia paperilla ja yhteiseltä tililtä maksaminen ei tosita mitään ja sinun rahalla on taloa maksettu ja ex laittamalla rahalla elämiseen tarvittavat jutut.


    • Lellu_11

      Et ole velkaa exälle. Miten lasten osuus on huomioitu taloustilissä ? Sinun velvollisuutesi ei ole elättää hänen lapsiaan. Lapsellisen pitää maksaa lapsiensa elatus. Esitä vastavuoroisesti laskelma siitä miten paljon sinun varoja on käytetty lasten kuluihin, kuten ruokaan, vaatteisiin ja sähköön.

      Tuossa tilanteessa en maksaisi mitään.

    • tyutyutyu

      Tuopa onkin hankala juttu,
      Kun kuitenkin sinä olet maksanut puolet teidän kaupunkiasunnon vuokrasta, johon nyt exäsi jää ja taas exäsi puolet lainastasi.
      Eli kuulostaa enemmänkin plus/miinus/nolla jutulta
      Jos olisitte vaan asuneet ja yhdessä maksaneet ok-taloa, asia olisi eri. Nyt täytyy ottaa huomioon myös se että olet koko ajan osallistunut myös vuokranmaksuun, muihin asumiskuluihin ja maksanut varmaan myös lasten kuluja.

      http://www.oikeusapu.net/avoero.htm

      Jos vain toinen puolisoista on merkitty ostajaksi, omaisuus kuuluu hänelle avoliiton päättyessä.

      Avoparilla voi olla sellaista omaisuutta, jonka omistajuudesta ei ole erikseen sovittu. Silloin oletetaan, että kumpikin omistaa yhtä suuren osuuden ja tämä omaisuus jaetaan puoliksi.

      Jos omaisuuden jaosta tulee riitaa, avopuolisot voivat joissakin tapauksissa hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaa omaisuuden erottelua varten. Pesänjakajaa voi hakea, jos avoliitto on kestänyt vähintään viisi vuotta tai jos avoparilla on yhteisiä lapsia.
      http://www.infopankki.fi/fi/elama-suomessa/perhe/avoliiton-paattyminen

      • mekkk

        Avoerossa jo haluaa hyvitystä niin oikeuteen on mentävä ja on pysyttävä todistamaan että on kasvattanut toisen omaisuutta ja miten ja aika moni hyvityksen toivossa on mennyt oikeuteen ja hävinnyt jutun aika monesti eli kannatta lukea niitä oikeuden päätöksiä avoero tapauksista ennen kuin lahtee riitelemään sinne. Monesti on oikeus todennyt että ei omistaja on asunut sen 10v ilmaiseksi toisen omsitamassa talossa koska ei ole mitään vuokria maksellut ja se siitä.


    • näinonn

      Olet siis lyhentänyt lainaa n. 10 000 vuodessa eli vajaan tonnin kuussa. Näin laskien tuosta sinun osuudesta on mennyt yhteisiin menoihin 700 kuussa. Minusta se on ihan kohtuullinen osuus kun avovaimo on laittanut yhteisiin menoihin tuon 1500. Eli vaimon osuus on kattaisi yhden aikuisen ja kahden puolikkaan menot. Näin laskien mielestäni tuo sinun 1700 on ihan oikeasti kattanut lyhennyksen ja sinun osuutesi yhteisistä menoista. Eli et ole avokille velkaa. Eihän sinun tarvitse vieraita lapsia elättää.

    • verokikkamies

      Ehdota ex:alle että lahjaveron välttämiseksi lahjoitat hänelle ja hänen lapsille (olevan jostain syystä että 2lasta) maksimin eli 3999e/kärsä. Näin ei tule vero seuraamuksia ja samalla saat tingittyä vähän hintaa. Tämä siis jos koet että tuo summa olisi reilumpi sinua kohtaan. Muuten voit sanoa että menee 15000-3999=11001e:n osalta 21% verottajan haaviin (n. 2300e) eli lopputulema hänen kannalta lähes sama (700€ ero)

      • katsoedeltä

        Aloittaja ei ole senttiäkään velkaa exälleen.


    • aloita

      Härregud, eihän sun tartte elättää hänen lapsiaan ja talo kuuluupi sinulle, velka on sun nimissä!

    • Jenniina1

      Ymmärrän täysin että haluat olla reilu. Se on tuon kirjoittamasi ydin, eikä se, mikä on lain mukaan sinun. Laki on monesti eri asia kuin moraali ja oikeudenmukaisuus.

      Ensinnäkin olet maksanut koko ajan talouskassaan 200 € enemmän. Tuo tekisi 30 000 € summasta sinun osuudeksi noin 16000 € ja kumppanisi maksamaksi 14 000 €. Jako puoleen ei olisi oikein. Toisaalta olet elättänyt osaltaan myös kumppanisi lapsia. Pystytkö mitenkään arvioimaan, paljonko olet lapsiin rahaa laittanut? Lisäksi pystytkö jotenkin miettimään mikä käyttöhyöty on kumppanillasi ollut mökistä? Katso esim vastaavanlaisen mökin vuosivuokra ja puolita se. Nuokin pitää oikeudenmukaisuuden nimissä ottaa huomioon, jos aletaan menneitä rahoja miettimään. Voi olla että tilanne päätyykin siihen, ettet ole mitään velkaa (moraalisesti) tai enimmillään muutama tuhat.

    • enymmärräoutoa

      Vaikea sanoa kun ei tiedä minkälaisia kuluja sieltä taloustililtä on maksettu suhteessa kaikkiin osapuoliin. Teillä on jo taloustilin kartuttamisessa ollut sinun haitaksi erotus 200€ kuukaudessa. Kolmesta vuodesta kertyy näistä jo sinun hyväksi 7200€ summa ja siitä puolisosi vaatimasta puolikkaasta vähennettäväksi.
      Minkälainen talon lainaerä sieltä tililtä on sinun hyväksi kuukausittain maksettu? Jos taloustililtä on katettu kolme vuotta myös lasten menot, ruuat, vaatteet ja päivittäistavarat(esim.yht.250€/kk) niin puolisosi jää melkeinpä maksun puolelle.
      Näin se menee jos käräjille lähdette. Taloustilin menot kertoo oikean vastauksen. Tilin kartuttaminen on ollut jo epärealistinen, kun lapseton ihminen kartuttaa sitä enempi.

    • Alpha___

      Spekuloinnin sijaan suosittelisin tutustumaan alla olevaan linkkiin. Suomessa on uutena jokusen vuotta sitten voimaan astunut laki avoeron osituksesta. Siellä kerrotaan millä perusteilla ja miten toinen voi vaatia itselleen rahallista korvausta tai omaisuutta. Tsemppiä tulevaisuuteen ja parempaa huomista!

      http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110026

    • Ikis__M

      Jos siis sinun oman talon lainaa on lyhennetty tililtä jonne olette laittaneet suhteessa 1700/1500 on sinun maksuosuus ollut 1700/3200 = 0,53125 ja naisen 1500/3200 = 0,46875. Olet siis velkaa 0,46875 x 30000 = 14062,5 egeä naiselle.

      Jeesus että ihmiset on tyhmiä kun tekevät tuollaisia epämääräisiä suullisia sopimuksia. Jos kerran sinä omiin nimiisi ostat talon niin kai se sinun kuuluukin maksaa omalta tililtäsi eikä yhteiseltä. Yhteiseltä tililtä sitten maksetaan niitä yhteisiä kuluja eli teidän tapauksessa se olisi ollut vuokrat, ruuat jne. eli sinun oli kuulunut itseksei hoitaa se oma lainasi osallistua noihin muihin sen lisäksi eli olet tuossa kyllä vuosia jo voittoa tehnyt ja jos käräjöimään menette niin se varmaan katsotaan sielläkin kun avokilla on näyttää tilisiirrot, maksat sitten tuon 14te:n lisäksi avokin ja omat oikeudenkäyntikulut. Vaikkakin niissä yhteisissä kuluissa olet ollut nettomaksaja koska avokilla lapset sen sitten taas sinun tyhmyyttä ettet ole jo alunperinkin ottanut niissä huomioon nuppimäärää, siihen on jälkeenpäin varmaan vaikea saada tasoitusta ja tuskinpa oikeudessa katsotaan siitä hyvitystä.

    • Maalla_on_mukavaa

      OK, homma etenee.
      Merkitystä on kuulemma vain sillä, että koska molempien rahat ovat kulkeneet taloustilin kautta, niin myös exän rahoja on kiinni talon seinistä ja hänen kuuluu saada niistä hyvitys. Minun mielestä puntarissa on montaa muutakin kuppia, mutta exän mielestä niillä ei ole MITÄÄN MERKITYSTÄ, kuten kaupunkiasunnon vuokrat ja muut kulut mitä taloustililtä on maksettu. Silläkään ei ole kuulemma merkitystä, että minä olen tienannut paljon enempi ja voinut sillä tavalla kartuttaa omaisuutttani, vaan se karttunut omaisuus on jaettava. Piste.

    • maalla_mukavata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      156
      1304
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      980
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe