Vaimo ei hae eroa

Vaimo lähti noin vuosi sitten ja jätti lapsen kanssani asumaan. Yritin pari kuukautta saada vaimoni takaisin mutten siinä onnistunut. Pyysin useasti että vaimoni hakisi eroa jos ei kerta halua tulla takaisinkaan, mutta ei halunnut, joten minun oli pakko hakea eroa vaikka en sitä oikeasti halunnut. Jotenkin asioita selventääkseni se tuntui minusta oikealta.
Nyt olisi viimeistään aika hakea lopullista eroa mutta tuleva ex-vaimo ei halua sitä hakea.
En ymmärrä tuon naisen ajatuksia. Kertokaa te muut naiset miksi minun on haettava tätä eroa jota en alun perinkään olisi halunnut tapahtuvan.
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sinun on haettava eroa, koska vaimosi ei sitä halua hakea ja sinun oli "pakko" hakea. Näin se vaan menee.

Itse hain eroa, ex ei olisi halunnut erota. Harasi kaikessa vastaan, ja teki kaiken todella vaikeaksi. Prosessi kesti miehen kenkuttelun vuoksi 9 kk. Lastenkin hermot olivat koetuksella, teinejä olivat. On kuitenkin tarpeetonta miettiä miksi ex teki näin. Niin se vain meni.

Äänestä

Hän haluaa voida sanoa tutuille ja tuntemattomille, että mies haki eron.

Äänestä
  • Vähän kyllä luulen, että tutut ja tuntemattomat ovat sanoneet miehestään erossa asuvalle vaimolle, että hakisi jo eroa. Vähintään kysyvän miksei hae.

    Itse olen hakenut yksin eroa, ja olen siitä suorastaan ylpeä. En ymmärrä miksi kaikesta pitää tehdä niin älyttömän vaikeaa, ja miettiä tällaisia "syntyjä syviä"...

    Äänestä

  • Naisille on äärinmäisen tärkeää, miltä asiat näyttävät ulospäin. SIihenhän perustuu meikkauskin ja tämä ns hypergamia.

    Äänestä

  • Tosin tässä tapauksessa vain luulen, että nainen on jostain katkera ja haluaa vain hankaloittaa elämää.

    Äänestä

Eikös tietyn ajan asumuseron jälkeen avioero tule paljon helpommin?

Äänestä

Nainen haluaa, että olet varalla, mutta itse päätät, miten pitkään suostut olemaan varanumero.

Äänestä

Niin, sen verran haluan tarkentaa. Etten luule olevani mikään " varamies". Tuleva ex ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Ei vastaa puheluihin eikä tekstiviesteihin. Vei sitten loppujen lopuksi huoltajuudenkin käräjille ja hävisi tietysti. Ei maksa ruokkoja jne...
Mutta ei hae avioeroakaan. Ihme touhua?

Äänestä

Eihän sitä pakko ole eroa hakea, vaikkei yhdessä olekkaan. Toisaalta jos on asunut yli 2 vuotta erillään, niin eron saa välittömästi. Ehkä exäsi ei hae eroa, koska se maksaa. Jos sinä haet, niin hakemuksen maksut jää sinun hoidettavaksi. Pienekin summat ovat toiselle suuria.
Jos exäxi ei maksa elatusapua, kunta/kaupunki/kela maksaa sen exäsi puolesta ja hoitaa sitten perinnän. JOten hae suoraan kunnalta, niin ei tarvitse odotella exän suorituksia.

Äänestä

Varmista että nainen joutuu hoitamaan oman osuutensa lasten taloudellisiin kuluihin liittyvästä. Kukaan vahnhempi ei saa livistää ja pakoilla velvollisuuksiaan aivan täydellisesti. Hän on valinnut hylätä lapsensa, hänellä ei ole oikeutta hylätä heidän taloudellinen turvallisuutensa myöskin.

Aivan varmasti pärjää jälkikasvusi kanssa. Muista vain ettet mustamaalaa heidän äitiään heille. Sattuu jo aivan paljon kun hän on poistunut kuvioista. Lapset eivät olleet syyllisiä vaimosi käytökseen, painota aina tuota lapsille.

Saisinko antaa ohjeen? Älä tuo ketään naisystävääsi lastesi luo uskotellen heille että se nainen on osa uutta perhettänne. Keskittäydy täysillä lapsiisi. He tarvitsevat sinua enemmän kuin sinä ketään naista. Pitkään aikaan,

Äänestä
  • Vähän niinkuin minulla lypsää kuivaksi kaikki säästöt. Mutta kun tietää, että lapseni ovat minulle tärkeitä, ei vaan voi mitään. Jos riitelet on se konkurssin paikka ja silloin kaikki puilla paljailla. Naisella on valta,yritetään pienin vaurioin eteenpäin. Nieltävä on .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeissään kirjoitti:

Vaimo lähti noin vuosi sitten ja jätti lapsen kanssani asumaan. Yritin pari kuukautta saada vaimoni takaisin mutten siinä onnistunut. Pyysin useasti että vaimoni hakisi eroa jos ei kerta halua tulla takaisinkaan, mutta ei halunnut, joten minun oli pakko hakea eroa vaikka en sitä oikeasti halunnut. Jotenkin asioita selventääkseni se tuntui minusta oikealta.
Nyt olisi viimeistään aika hakea lopullista eroa mutta tuleva ex-vaimo ei halua sitä hakea.
En ymmärrä tuon naisen ajatuksia. Kertokaa te muut naiset miksi minun on haettava tätä eroa jota en alun perinkään olisi halunnut tapahtuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu