epäreilu anoppi

On sulla ongelmat. Tulee mieleen omat nuoruusajat kun oltiin isoveljen kanssa jotain 6-vuotiaita. Silloin itkettiin siitä kun toinen sai kalliimman joululahjan.

Ihmevalitusta siitä kenestä joku anoppi tykkää enemmän. Miksi sen pitäisi tykätä teistä yhtä paljon? Kyllä mä ainakin itse valitsen ihmiset jotka mua miellyttävät ja joita haluan miellyttää. Itse en jaksaisi mokomasta anopista välittää..antakoon toiselle vaikka koko omaisuutensa...

Mietipä asiaa siltä kannalta, että kun anoppi vanhenee ja alkaa kaivata apua kaikennäköisissä pienemmissä ja suuremmissa askareissa, niin voit olla edelleen "näkymätön" ilman mitään kiitollisuudenvelkoja. Annat vaan bestispariskunnan hoidella hommat !

Itselläni on hyvin vastaava tilanne ollut päällä jo vuosia, välit ovat lähinnä muodolliset suosikkityttären ja -vävyn sinkoillessa samalla anopin käskystä milloin missäkin suvun kissanristiäisissä, kun ei ole paljon varaa kaiken vastaanotetun voitelun jälkeen kieltäytyäkään vaikka varmaan mieli tekisi.

Ei voi olla kuin tyytyväinen kun saa elää OMAN perheen kanssa OMAA elämää. Lahjoista ja muista viis, tavaraa on saanut kaupasta omalla rahalla tähänkin päivään asti, pääasia ettei tarvitse juosta kenenkään talutusnuorassa - varsinkaan anopin !

Olen sitä mieltä, että anna sen anoppisi ihan rauhassa vaan paapoa sitä toista kokelasta ja sen miestä. Älä välitä heidän saamistaan lahjoista ja muista etuuksista, vaan laita ne muistiin korvan taakse, sillä saatat tarvita niitä vielä jonakin päivänä. Oikean hetken tullen. Helppoa ei sinulla varmaan tule olemaan, mutta älä missään nimessä näytä, että olet kateellinen sitä toista kokelasta kohtaan.

Miten muuten miehesi sulattaa nämä lahjukset?
Odotapa vaan, kun anoppisi tulee vanhaksi ja rupeaa tarvitsemaan apuanne arjen askareissa. Muista silloin miten hän on kohdellut teitä molempia.

Eläkää omaa elämäänne ja tulkaa toimeen toistenne kanssa. Saattepa ainakin olla rauhassa anopilta. Tsemppiä teille molemmille !

nämä porvarispiirien jälkikasvun kirjoitukset. Itse olen elänyt ilman vanhempia, enkä ole voinut odottaa kenenkään antavan minulle mitään lahjoja. Tai en ole sitä odottanut. Kaikki, mitä olen saanut on extraa ja olen ollut siitä iloinen ja kiitollinen. Ja oman iloni, kiitollisuuteni ja huomioni kohdistan niihin, joihin haluan.

Anopillasi on oikeus antaa eläessään lahjojaan kenenelle lystää. Arvokkaammat lahjoitukset otetaan huomioon ennakkoperintönä ja huomioidaan perinnön jaossa luullakseni. En ole lakiin perehtynyt, mutta näin olen kuullut.

Jos noin epäsuosittu olisin pysyisin pois koko anoppilasta. Antaa anopin valita seuransa. Toinen miniä osaa ilmeisesti nuolla anoppisi persettä paremmin. Eikö anopilla ole oman ikäisiään ystäviä, kun pitää bestikset saada poikiensa tyttöystävistä, kummallista!

Ja dementiakin jo anopillasi näyttää olevan. Jos miehesi on eri isästä, voisi hyljeksimisen syy löytyä sieltä. Joskus naiset vie "syrjähyppynsä" hautaan asti. Ensimmäinen lapsi voi olla jonkun muun tekemä. Jos miehesi on vanhin.

Toisekseen esikoisia pidetään yleensä vahvimpina ja paapotaan kuopusta enemmän. Jokin syy siihen löytyy, miksi miehesi veljen elämä on tärkeämpää ja nää on vain arvailuja. Muutama syy tuhannesta!

Jos miehesi ei mitenkään kärsi tilanteesta, niin ei siihen kannata puuttuakkaan.

On kyllä ihme liehitteliäsinulla anoppi,vai onko hän niin pirullinen että pitää näyttää,että näin mä oon nuori ja trendikäs saan "kaverikseni" kenet haluan.Kiusan tekoa tuo käyttäytyminen on unohda koko akka!!mutta muista sitten kun ja jos tulee toisenlainen tilanne...sitten näytä miten on asiat.

Anna olla vaan, niin minäkin tein ja hyvin menee. Ei ole päänvaivaa perhesuhteista kun ei välitä tuon taivaallista. Eläkää omaa elämää miehesi kanssa. Ei sille voi mitään, kaikki eivät tule toimeen keskenään "sydänystävinä". Ja se on vaan hyväksyttävä. Minulta ainakin putosi taakka harteilta, kun luovutin ja muutuin "hyvän päivän kahvilla kävijäksi" ja mieheni myös siinä sivussa.

Ei oo helppoa sitten näillä lellittävilläkään. Oon sivusta seurannut erästä kollegaa, joka on elänyt kunnon pappabetalar-meiningillä; autot, kesämökit, etelänmatkat jne. vanhemmat on sponssanneet. No, hiljattain pappa potkaisi tyhjää ja tämä kaveri (kohta viiskymppinen !)jäi välittömästi kolmen viikon sairaslomalle, kun "hänen maailmansa on romahtanut ja uskonsa elämän jatkumiseen horjunut...." Kaikkein huvittavinta on, että hänen velipoikansa, jonka myös tunnen ja tiedän, että hänen elämäntyylinsä on niin kuin aikuisilla ihmisillä kuuluukin olla eli omavarainen, on ottanut asian hyvinkin tyynesti ja faijan kuoleman luonnollisena asiana. Kannattaa miettiä itse kunkin, olisiko itsenäistyminen hoidettava silloin kun luonto on sen tarkoittanutkin....

Ikävä tilanne, mutta ei minusta sinun asemasi kauhean huono ole... Miehesi kannalta tilanne on mielestäni surkeampi, miten hän asiaan suhtautuu?

Oma vaimoni on jossain määrin äitivaras, eli äiti on ihastunut vaimoon kovasti, myös toisinkin päin... Ja jos pikkuveljeni joskus menee naimisiin tms, niin aika epätodennäköistä on se että nainen samalla lailla äidin kanssa tulee toimeen. Tosin luultavasti pikkuveljen nainen tulee olemaan 10v omaani nuorempi jne.

En usko että alkuperäinen kirjoittaja kadehtii ostamia asioita. Vaan alkuperäinen kirjoitus oli kuin omasta anoppisuhteesta. Olo on todella ulkopuolinen, ulkopuolisuus on yksinikävimmistä asioista. Ahdistaa ja koet että et kuuli paikkaan. Itse päätin että en anoppilassa käy kuin pakon edestä. Joskus yritin paljonkin ja pyysin heitä yökylään ja tarjouduin heille yökylään, mieheni vuoksi. Siis vielä viime vuonna. Ei koskaan onnistunut kun toinen miniä oli lähössä joka kerta ryyppäämään ja kuskas muksunsa sinne. Asutaan siis kaukana anopista. Kysyin aina jo muutamaa viikkoa etukäteen jotta ei tuo toinen miniä sattus olee ryyppäämässä just sillo. Mutta olipa vaan. Annoin olla. Ja tänä vuonna en yökyläilyitä tai muitakaan kyläilyitä kysele. Ja aina siellä ahdistaa olla. Puhuu vaan toisen miniän asioista. Ootappas vaan kun meille syntyy ensimäinen lapsi. Ja anopin lapsen lapsi niiin ei tartte sittenkään nokkaansa työntää. Siihen kyllä menee muutama vuosi. Mutta kun pitää välit etäisinä mutta hyvinä. Niin ei auta enään sitten alkaa asioihin puuttumaan. Mies on tuon anopin touhun kans huomannu ja luulen että silläkin kovin ulkopuolinen olo. Vaikka ei olla asiasta puhuttu.

En näe anoppisi toimintaa oikeudenmukaisena missään nimessä. Monet vanhemmat paapovat jotakin lastaan ja tavallaan hylkäävät toiset.
Tällä toiminnalla on kyllä karmivat jäljet. Vanhempien jälkeen alkaa se varsinainen sota, sillä monesti vanhemmat ovat myös tehneet jälkisäädöksi näille suojateilleen. Ja niin saadaan lasten välit rikkoutumaan, en ymmärrä yhtäkään tällaista vanhempaa.

Minusta kaikkien lasten täytyy olla vanhemmilleen tasavertaisia, minusta on suorastaan rikos toimia vanhemmilta toisin. Vallan käyttöä, monilla vanhemmilla on vielä sellainen harhaluulo, että heinän puumerkkinsä täällä ajassa jäisi paremmin näkyviin, kun perinnönkin antaa vain yhdelle lapselle.
Mitään hirveämpää ei voi omille lapsilleen tehdä kuin laittaa heitä tällaiseen järjestykseen.

Itse olen tämän farssin joutunut kokemaan ja vieläkin tulee paha olo vuosien jälkeen siitä, miten julmiksi sisarukset voivat käydä ja mitä tehdä ja sanoa.
Itse olen päättänyt, että minulla lapset ovat täysin tasavertaisia, heidän ei tarvitse sen vuoksi menettää välejään. Sillä niin kovaa elämä on, että tarvitaan luotettavia ihmisiä tueksi ja sitä sisarukset voivat olla, kun heitä kohdellaan vanhempien taholta samoin, eikä laadita arvojärjestystä.

Minulla oli miniä, joka erottautui heti alkuun muusta porukasta. Hänelle ei ikinä sopinut sama kuin muille, hän ei voinut pättää, tullako vai ei, JOS tulee jotain siihen, ettei pääsekään, ja ei ole vaatteitakaan sellaiseen tilaisuuteen, nuha tulossa. Kesämökilla hän oli kaiken aikaa omissa oloissaan, teki voileipiä taskuunsa, "koska ei ikinä tiennyt, syödäänkö tänään vai ei". Loukkantui, kun häneltä pyysi apua taloudessa. Moitti kuitenkin apäjärjestystä ja sanoi, että hän ei jaksaisi olla epäsiistissä taloudessa. Sen vuoksi menikin omiin oloihinsa lukemaan dekkareita.
Jne.
Ei sille mitään voinut, että hän myös joutui paitsioon. Hän ei todellakaan ikinä ollut paikalla, kun jostakin sovittiin tai jokin suunnitelma päätettiin toteuttaa.
Hänelle ei kerrottu! Hän ei tiennyt! Häneltä oli salattu! Hänestä tuli yhä eristyvämpi.
Hän tunsi, että hänen mielipiteillän ei ollut merkitystä. No ei ollut, kun hän ei koskaan ollut niitä esittämässä ennen kuin suunnitelmia jo toteutettiin.

Ero tuli sitten muista syistä aikanaan, mutta yhä tunnen riittämättömyyttä, kun ajattelen häntä. Mikään ei ikinä ollut hänestä hyvin. Hän tunsi itsensä aina syrjäytetyksi, myös silloin, kun asioista yritettiin hänen kanssaan keskustella. "Tehkää kuten haluatte, mitä te minulta tuollaista kysytte." Hänellä oli myös se käsitys, että hän jäi ilman, jos jotain oli jaossa. Hänellä oli outo käsitys siitä, että me appivanhemmat olemme rikkaita ja suosimme toisia lapsiamme ja jätämme tämän pojan ja miniän syrjään.

Ihmettelin ensin anoppisi tapaa väittää, että tuo toinen pariskunta on antanut hänelle jotain vaikka todellisuudessa antajina olette olleet sinä ja miehesi.

Sitten tuli mieleeni oma äitini, jolla oli tapana merkitä saamiinsa kirjoihin, keneltä ne oli saanut. Käydessäni aloin joskus iltasella lukea mm itse antamiani kirjoja, ja huomasin hämmmästyksekseni, että äitini oli kirjoittanut joka ikiseen veljeni antajaksi! Joissakin luki että kirja on veljeltäni ja minulta yhteisesti. Miten hän sellaista oli saanut päähänsä?

Mistähän tuollainen tapa on merkki? Että lahja on ollut mieluinen, muttei sen antaja?

Miten nuoria te pojat ja miniät olette, kun anopin auton lainaamisesta on vääntöä? Eikö ole omaa autoa teillä kellään, kun pitää anopilta lainata?

Sillehän ei voi mitään, kenestä kukakin tykkää. Anopilla on ilmeisesti syynsä tykätä tuosta toisesta miniäehdokkaastaan kovastikin. Sitä seikkaa hänessä et voi moittia. Pidät sinäkin jostain ihmisestä enemmän kuin jostain toisesta.

Jos anoppi on kuitenkin sinulle ihan ystävällinen, kuten kirjoitit, niin hyvähän se on sitten.

On asioita, joita ei aina tällaisessa nettikirjoittelussa tule esille. Millainen tapaus tämä miehesi veli esim. on ollut? Tässä yksi teoria (ei välttämättä oikea, mutta tällaistakin on): tämä miehesi veli on ollut vähän sellainen murheenkryyni ja anopilla on ollut sydän syrjällään, miten hänen elämässään käy. Sitten poika tuo näytille tyttöystävän, joka viestii ns. hyvää karismaa ja anoppi on heti mielissään ja päättää tukea heidän yhdessäoloaan kaikin keinoin, koska siis kyse on hänen pojastaan, jolle hän toivoo pelkästään hyvää. Hyvä parisuhde kun voi hyvinkin olla sellainen, mikä kääntää ihmisen elämän kulun, nuorilla varsinkin.

En siis todellakaan tiedä, onko näin, mutta omassa aikaisemmassa suhteessani se oli näin. Minut otettiin vastaan ensin epäluuloisesti mutta jo sen yhden tapaamiskerran jälkeen äärettömän hyvin, appi ja anoppi oikein työnsi meitä yhteen ja minua pidettiin kuin piispaa pappilassa. Toiveena oli siis se, että en vain jättäisi heidän poikaansa. Koska minulla oli poikaan hyvä vaikutus (niin kuulin heidän keskenään puhuvan). Minä kun olin sellainen ns. hyvä perhetyttö, opiskelin ja olin kaikin puolin kunnollinen. Mistäpä minä silloin tiesin, että pojalla oli aika hankala menneisyys, oli ollut tuomittu rikoksista ja kaikenlaista muuta mistä vanhemmat oli huolissaan. No kaikki selvisi aikanaan ja tuli meille erokin mutta pitkään meni ihan hyvin.

Kyllähän tuo kaikki tuntuu teitä toista pariskuntaa kohtaan vähän epäoikeutetulta, enkä kyllä ymmärrä tuollaista, että väitetään teidän ostamia asioita toisen miniän tuomiksi, joku vääristymä on ja paha. Mutta minkäpä mahdat, et voi kuin katsella vierestä ja antaa ajan kulua. Ajan kanssa asiat asettuu oikeisiin uomiinsa.

Ei niinkään harvinaista tuo lahjojen antajan muuttaminen mieleiseksi, tätä harrasti oma äitini. Ostamieni lahjojen kuulin myöhemmin olevan veljeni antamia ja itse sain kuulla olevani outo kun keksin juttuja...