Luotto ei palaa itsestään(?)

Siinähän purat itseäsi kun mollaat terapiassa häntä, haittaako se? Parempi niin kuin mollata ystäville joihin ei voi luottaa. Likasanko on joskus myös kaadettava ja kertynyt kauna purettava. Vasta sitten voit astiaasi täyttää jollakin uudella, ehkä hyveelliselläkin.

Tuosta mollaamisesta... Jos terapiassa kerrot mikä suhteessanne mättää, mitä mies tekee, toimii,sanoo, sanot miltä sinusta tuntuu, niin se ei ole mollaamista. Mollaamista olisi miehen haukkuminen ku***pääksi yms, mutta sitä terapiassakaan ei kannata tehdä, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Aivan päinvastoin.

Jauhaa..? Ap sanoi, ettei halua enää tehdä pyyteettömiä rakkauden tekoja. Jos on kerran joutunut pettymään puolisoon, se vain tuppaa pysymään mielessä. Haluaa uskoa, mutta epäilee silti; epäilee valheeksi, mutta silti haluaa luottaa - joka tapauksessa tuntee syyllisyyttä tunteistaan. Haluaa suojata itseään: olenko tyhmä, jos nyt uskon ja luotan? Petänkö itseäni? Rankkaa huomata olevansa yksin, kun joskus on (kai?) ollut toisin.

Kiitos simpukantytär ja aiemmat myös!
En oikeastaan aivan ymmärtänyt, miten tämänkaltainen tilanne voisi saada mieheni mustasukkaiseksi - mutta tässä on kyllä ehkä jollain tapaa ollut kyse mustasukkaisuudesta tai toisen tekemisestä mustasukkaiseksi. Siis näen sen ehkä niin että hän on epäillyt minua ja toivonut minulta enemmän huomiota itselleen, ja siksi tahallaan ja liioitellusti kiinnittänyt huomiota muihin, että alkaisin ikäänkuin taistella hänestä. Mutta saattaa tässä olla paljon muutakin (ehkä ihan vaan se että ei rakastanut vaikka sanoi niin).
Kirjoitin niistä "pyyteettömistä rakkauden teoista" varmasti siksi, että koen uhranneeni miehelle paljon ja sellaista myös mikä on ollut omista haaveista pois, ja tehneeni hänen mieliksi suurin piirtein kaikessa missä pystyin. Luulin siis että oli kyse rakkaudesta ja että hän olisi pystynyt kieltäytymään houkutuksista samalla tavalla kuin minä pystyin hänen takiaan. Mutta hänpä ei ollutkaan edes halunnut kieltäytyä. Se avasi verhot silmiltä ja tajusin että se oli ollut sellaista jo kauan tai ehkä koko ajankin, mutta en ollut myöntänyt itselleni että niitä merkkejä oli.
Aikaa on vähän kulunut, en vieläkään tiedä miten lopulta asiat tulevat menemään, mutta vähän omaksi yllätyksekseni mies suostui vasta kuuntelemaan jonkin aikaa. Myönnän kyllä että asetin hänet vähän selkä seinää vasten. Joka tapauksessa, tuli parempi olo heti. Ei tämä ihan vielä riitä että ongelma olisi poissa, mutta joku toivo että tästä voisi tulla sellainen suhde missä vaihdetaan ajatuksia, päätetään asioista yhdessä, molemmat tekee toiselle mieliksi mutta ei liikaa ja ollaan kumpikin onnellisia...

alkup kirjoitti:

Kiitos simpukantytär ja aiemmat myös!
En oikeastaan aivan ymmärtänyt, miten tämänkaltainen tilanne voisi saada mieheni mustasukkaiseksi - mutta tässä on kyllä ehkä jollain tapaa ollut kyse mustasukkaisuudesta tai toisen tekemisestä mustasukkaiseksi. Siis näen sen ehkä niin että hän on epäillyt minua ja toivonut minulta enemmän huomiota itselleen, ja siksi tahallaan ja liioitellusti kiinnittänyt huomiota muihin, että alkaisin ikäänkuin taistella hänestä. Mutta saattaa tässä olla paljon muutakin (ehkä ihan vaan se että ei rakastanut vaikka sanoi niin).
Kirjoitin niistä "pyyteettömistä rakkauden teoista" varmasti siksi, että koen uhranneeni miehelle paljon ja sellaista myös mikä on ollut omista haaveista pois, ja tehneeni hänen mieliksi suurin piirtein kaikessa missä pystyin. Luulin siis että oli kyse rakkaudesta ja että hän olisi pystynyt kieltäytymään houkutuksista samalla tavalla kuin minä pystyin hänen takiaan. Mutta hänpä ei ollutkaan edes halunnut kieltäytyä. Se avasi verhot silmiltä ja tajusin että se oli ollut sellaista jo kauan tai ehkä koko ajankin, mutta en ollut myöntänyt itselleni että niitä merkkejä oli.
Aikaa on vähän kulunut, en vieläkään tiedä miten lopulta asiat tulevat menemään, mutta vähän omaksi yllätyksekseni mies suostui vasta kuuntelemaan jonkin aikaa. Myönnän kyllä että asetin hänet vähän selkä seinää vasten. Joka tapauksessa, tuli parempi olo heti. Ei tämä ihan vielä riitä että ongelma olisi poissa, mutta joku toivo että tästä voisi tulla sellainen suhde missä vaihdetaan ajatuksia, päätetään asioista yhdessä, molemmat tekee toiselle mieliksi mutta ei liikaa ja ollaan kumpikin onnellisia...

"Myönnän kyllä että asetin hänet vähän selkä seinää vasten. Joka tapauksessa, tuli parempi olo heti."
Noinhan se hetken toimii. Vähän ajan päästä olette vielä upottavammassa suossa. Sori. Ei ole pessimistisyyttä edes, vaan pelkkää realismia. Jos toisen osapuolen pitää puuttua noin rankalla kädellä, vieläpä toistamiseen asiaan, niin aika pitkät ja ansiokkaat neuvottelut teidän pitäisi pystyä saamaan päätökseen, että luottamus palautuisi. Eikä se voi palautua, jos mies ei tee tekoja, ihan vapaaehtoisesti, pyytämättä.

Oletteko ennen vaihtaneet oikeasti ajatuksia, keskustelleet asioista, sopineet?