Antti Rinne sanoo, että ensi vaalikaudella verotuksen kiristämisen voi aloittaa suomalaisista, joiden vuositulot ovat 40 000–50 000 euroa.
Aiemmin hän on todennut, että yli 70 000 euroa ansaitsevien ansiotuloveroa voidaan korottaa maltillisesti.
– Mun mielestä raja kulkee 40 000–50 000 vuositulon välissä. Tarkkaa rajaa on vaikea määritellä ilman, että on laskelmat pohjalla, Rinne uumoilee.
Rinne siis veisi jo keskituloisilta vielä lisää veroja!
Ei tipu täältä ääniä Demareille
Aiemmin hän on todennut, että yli 70 000 euroa ansaitsevien ansiotuloveroa voidaan korottaa maltillisesti.
– Mun mielestä raja kulkee 40 000–50 000 vuositulon välissä. Tarkkaa rajaa on vaikea määritellä ilman, että on laskelmat pohjalla, Rinne uumoilee.
Rinne siis veisi jo keskituloisilta vielä lisää veroja!
Ei tipu täältä ääniä Demareille
Vastaukset 52
Vanhimmat
Sosialidemokratiassa palkkapussisi kuuluu suoraan verottajalle / valtiolle, joka päättää sen käytöstä.
Rinne haluaa iskeä lapsiperheiden arkeen, joilla on asuntolaina, autot yms maksettavana.
Ei ne kaikki lapsiperheitä ole.
ei kaikki toki ole lapsiperheitä mutta aikalailla "perusluokkaan" iskisi.
50 000 tienaavat ovat jo ylempää keksiluokkaa ja kykenevät maksamaan 2-3% lisää veroa ilman että heidän elintasonsa oleellisesti muuttuu. Ylempi keskiluokka ja ökyrikkaat ovat saaneet viimeisen 20 vuoden aikana suuret verohelpotukset porvarihallitusten toimesta.
miten niin pystyy maksamaan enemmän?
Ei 40tk tai 50tk ole mikään ihmeellinen summa tänä päivänä,
sillä on kuitenkin ulkona kaikesta tuesta ja maksaa mm. korkeimman päivähoitomaksun.
Lisäksi keskituloisilla kaikilla on asunto-,auto- ja muita velkoja maksettavana
Jos verotus kiristyy se kaikki on pois kulutuksesta
"Ylempi keskiluokka ja ökyrikkaat ovat saaneet viimeisen 20 vuoden aikana suuret verohelpotukset porvarihallitusten toimesta."
-- kerroppa mitä ne sitten oikeen on?
Mitä suuria verohelpotuksia, voitko listata
Sitten pitää vain hoitaa talouttaan nuukemmin. Niin se on muissakin tuloluokissa.
Rinne on huomannut että tuosta yli 70 000 tienaavien veronkiristyksestä ei kerry juuri mitään, se on pelkkä kateusvero. Täytyy tulla 40 000 tasolle asti jos halutaan saada jotain merkittävää lisätuloa valtiolle.
"Ylempi keskiluokka ja ökyrikkaat ovat saaneet viimeisen 20 vuoden aikana suuret verohelpotukset porvarihallitusten toimesta."
Ai että Lipposen hallitukset olivat porvarihallituksia?
Lipponen on piilokokoomuslainen ja kokoomus oli mukana hallituksessa.
Siis myös Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja jotka olivat Lipposen hallituksissa olivat kokoomuslaisia.
Hekin ovat oikeistodemareita.
Rinteen ehdotus on hyvä tässä taloustilanteessa.
ylenpi keski luokka ja rikkaan sai vero helpotuksen kun tasavero tuli.
Veroja on Suomessa ihan riittävästi. Palkkoja pitää laskea 5-10 %!
Silloin pitää laskea myös kaikkia hintoja.
Juurikin näin.
Arvonlisäveroa laskettava HETI ruuan ja asumisen kohdalla.
Totta.
kulustus tuotteet on nousut enenmän kuin palkat samassa ajassa duunadeilla.
Juu, Rinne haluaa verottaa paperi-, metalli- ja sähkömiehiä ym. hyvin tienaavia duunareita. Valkokaulusväkihän meillä on jo valmiiksi pienituloista pois lukien valtion eliittivirkamiehet. Valtion pitäisi näyttää esimerkkiä ja pienentää ensimmäiseksi omien virkamiestensä palkkoja, jotka ovat nyt maan suurimmat.
Verotus on hyvä tuloerojen tasaaja.
Julkinen sektori on liian suuri siitä johtuu älytön verotus.
Maataloustuki ja yritystuki rasittavat myös veronmaksajia.
kulustus verotus on kääntynyt itseään vastaan kun alin tulon saajat hakevat leipä rahat luukulta.
http://www.anttipesonen.fi/2015/04/suomen-nettomaksu-eulle-yli-tuhat.html
Nettomaksu ja korot, joka vuosi 3miljr, se riittää talouden noususuuntaan
kunhan eroamme noista.
http://www.anttipesonen.fi/2015/02/tyon-hintaa-alas-palkkoihin-koskematta.html
palkat kun valitetavasti nostetaan aina prostteina niin suuri kuilu rahassa voi kasvaa pienen ja suuren välillä edelleen.
Just näin.
no tottakai nostetaan prosentteina, koska silloihan se on kaikille suhteessa sama.
Eihän siinä muuten mitään järkeä olisi
OVAT PASKALOISIA...
Niiden oikea paikka on Siperia, susienruokana.
VEROT TULEE NOUSEMAAN JA PALJON.
Höpönlöpön. Sinä veroluikuri mitään veroja maksa.
näkemiin Rinne ja Demarit
Rinne vois valtionvarainministerinä näyttää esimerkkiä puoluetoverinsa kanssa ja puolittaa oman palkkansa?
Eli aloitettais kahdesta ENITEN tienaavasta ministeristä?
Demareiden työministeri Lauri SAK Ihalaisesta (250.000 e/v) ja valtionvarainministeri Antti AY Rinteestä (220.000 e/v)?
Kun puolitetaan heidän palkkansa, Suomi säästää
2015 125.000 110.000 = 235.000 e/vuosi
2016 125.000 110.000 = 235.000 e/vuosi
2017 125.000 110.000 = 235.000 e/vuosi
2018 125.000 110.000 = 235.000 e/vuosi
Yht. 940.000
Lähes miljoona euroa.
Kun samaa kaavaa sovelletaan kaikkiin julkisen sektorin virkamiehiin, joiden keskipalkka on 3.747 e/kk, niin Suomi säästää, eikä tarvitse ottaa velkaa lisää.
Uusin kysely kertoo että, heikoimmin valtion finansseja on kansalaisten mielestä hoitanut SDP:n Antti Rinne.
No mitä onhans se hoitanut hyvin OMAT finanssinsa koska se tienaa nykyministeristä toiseksi ENITEN.
- On silmiinpistävää, että erityisesti SDP:n kannattajien joukossa Urpilainen saa moninkertaisesti myönteisemmät arviot kuin Rinne, erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopistosta huomio.
Nykyinen presidenttimme Kokoomuksen Sauli Niinistö on ollut suomalaisten mielestä ollut kautta aikojen paras valtiovarainministeri.
Iltalehden Tietoykkösellä teettämän mielipidetutkimuksen vastaajista joka kolmas nimesi Niinistön parhaimmaksi Suomen yhdeksästä viimeisimmästä valtiovarainministeristä.
Sauli Niinistö johtaa esimerkillä, hän PUDOTTI omaa palkkaansa useilla kymmenillä tuhansilla.
Presidentti Sauli Niinistö kehotti uuden vuoden puheessaan tiistaina jokaista miettimään, mistä voisi luopua ja näytti itse esimerkkiä. Hän vetosi vaikeisiin aikoihin.
Demareiden Eero Heinäluoma arvioi saman tien että eduskunta seuraa presidentin ja valtioneuvoston esimerkkiä. Paitsi ettei yksikään demari pudottanut omaa palkkaansa?!
Päinvastoin demareiden Haloska älähti saman tien etteihän vaan hänen eläkkeensä laske?!
Parempi kisristää verotusta hyvin tienaavilla kuin pudottaa palkkoja.
Urpilainen on piilokokoomuslainen eikä siis ole enää susoittu SDP:ssä.
verotus saa vain uusia muotoja kun työ matka vero vähennys poistuu samalla kun työ matkat pitenee vaan.
SDP iskee aina kaikkein pienituloisimpiin. 2017 viedään toimeentulotuki monelta, kun perusosan maksatus siirtyy Kelaan.
SDP vie KOKO toimeentulon koska jollei suostu demareiden ORJAksi, niin saa karenssia, jolloin moni duunari joka on koko elämänsä painanut niskalimassa hommia ja saanut talon, mökin ja auton, joutuu ensin luopuun niistä kaikista ja elään niistä saaduilla varoilla vuosia, ennen kun saa sossusta yhtään mitään.
Perustulo ratkaisisi tämänkin ongelman mutta koska SDP vastustaa viimeiseen asti perustuloa, kaikkien on pakko suostua demareiden ORJKSI.
Työministeri Ihalainen sääsi orjatyölain voimaan tämän vuoden alusta. Mikä tarkoittaa PAKKO-ORJUUTTA 6 kk /12 kk työttömänä olleille.
Kelan maksamina kaikki soisaalituet tulevat samanalaisina kaikille. Nykyään niitä jaetaan miten sattuu kunnissa ja esim. sossumamujen tuet isommat kuin kantisten.
Vain toimeentulotuen perusosa siirtyy Kelaan. Näin luodaan hallintoon uusi osasto päälliköineen ja viulut maksavat kaikkein pienituloisimmat.
Sinne siirtyy kaikki jos kokeilu menee hyvin.
kelassa työt pisaa kun velli raha anomusta käsittelee aina tusina päätä.
ÖKYrikas Antti Rinne voisi näyttää esimerkkiä ja puolittaa oman palkkansa?
Ai niin mutta miten sitten kävis Rinteen SIIVOOJALLE?
Onhan Antti Rinne on noilla veronmaksajien rahoilla (220.000 e/v) työllistänyt ainakin yhden siivoojan?
Antti Rinne kertoi Hjallikselle että hänellä on oma SIIVOOJA!
- Itse asiassa nyt on otettu. Siivooja on käynyt kuukauden verran. Ihminen ei jaksa kaikkea ja siksi me otettiin siivooja. Se on ollut hyvä ratkaisu, Antti Rinne leijuu.
Menisitkö siivoomaan demareille "kuntoutettavana"?
Miksi demarit syyllistivät Kokoomusta ns. piika-lain haluamistesta, kun tuntuu ne piiat ÖKYdemareillekin kelpaavan?
Osallistumme kaikki Rinteen siivouskuluihin rahoittamalla kotitalousvähennystä veroilla.
No niin, tuohan on aivan käsittämätöntä. Rinne vie isolta joukolta ostovoiman pois siis. Nyt lähti demareiden kannatus laskuun kohti 10% :ia, mutta ei haittaa, en äänestäisi muutoinkaan heitä.
PS:lle ääni.
Äänestä mieluummin kokoomusta koska sulla on kokoomuslaiset mielipiteet.
mahtaako antin taloon sopia ne 100000 uutta siivoojaa sitten olisi työvoima pula muiden siivosta maalla.
Ehkä se olikin demareiden "100.000 työpaikkaa lisää" jutun ydin, pakottaa työttömät "kuntouttavina" orjina ÖKYrikkaille piioiksi ja palvelijoiksi?
Suurin osa orjuuttajista on hyvä veli verkoston jäseniä, koska vain harvoille ja valituille julkinen sektori antaa orjia.
Täältä löytyy listaa ORJAtyöpajoista:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13128660
Ei niitä orjia ihan kenelle tahansa anneta, koska orjuutus on niin hyvää bussinesta.
Veronmaksajat maksaa siitä että orjuuttaja suostuu ottamaan orjan vaivoikseen.
Valtio maksaa 10,09 e/ORJA/päivä kunta maksaa toiset 10 e/ORJA/päivä esim. Tampereen kaupunki maksaa 48 e/ORJA/tunti
Vaikkei teettäisi orjalla yhtään mitään orjatyötä, tienaa silti sievoiset summat veronmaksajien pussista.
Tosin jotkut ovat härskejä ja teettävät yli 6 MILJOONAN liikevaihdon orjilla.
http://sakutimonen.com/2014/06/molkkyja-orjatyona/
Sinäkin maksat suomalaisten orjuuttamisesta veroillasi.
Kuka hullu enää palkkaisi ketään kun demarit ovat luoneet näin kannattavan orjabussineksen?
nyt Rinne ampuu omaan nilkaan