Suomalaisturistit pahoinpideltiin Venäjällä

Svetogorskin kaupungissa Venäjän ja Suomen rajan tuntumassa liikkui viikonloppuna aggressiivisesti käyttäytyvä miesjoukko. Kaksi suomalaismiestä joutui pahoinpitelyn kohteeksi ja heitä ajettiin takaa Suomen rajalle asti.
Venäläinen miesjoukko haastoi viikonloppuna riitaa suomalaisten turistien kanssa Svetogorskin rajakaupungissa Venäjällä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä miesjoukon ja kahden suomalaismiehen välillä oli kahnausta, joka johti pahoinpitelyyn sekä takaa-ajoon.

Myös Kaakkois-Suomen rajavartiostolle on ilmoitettu kyseisestä tapauksesta.
Ikkuna rikki nyrkillä

Svetogorskiin yökerhoon läheneet suomalaismiehet kohtasivat kaksi venäläismiestä ollessaan ravintolan ulkopuolella tupakalla. Venäläismiehet käyttäytyivät suomalaisen Markun mukaan alusta asti hyvin aggressiivisesti ilman minkäänlaista provosointia.

– Meiltä kysyttiin, että oletteko suomalaisia. Sitten sanottiin, että teillä ei ole mitään asiaa tänne. He käskivät meitä menemään takaisin kotiin. Olin kuskina ja lupasimme lähteä. Menimme autolle ja yhtäkkiä yksi venäläisistä iski nyrkkinsä autoni sivuikkunasta läpi, Markku kertoo.
Venäläismiehet pahoinpitelivät Markkua ja hänen vävyään, mutta lopulta suomalaismiehet pääsivät pakenemaan pahoinpitelijöiltä. Venäläiset lähtivät kuitenkin perään mustalla Samara-mallisella autolla. Takaa-ajossa molemmat kuskit kiilasivat toisiaan ja Markun autoon tuli naarmuja.

– Ajoin suoraan läpi rajalla olevasta puomista turvaan. Ikinä en ole pelännyt niin paljon. Jos ne olisivat saaneet meidät kiinni, niin varmaan olisimme nyt palasina jossain, Markku kertaa illan tapahtumia.
Nokkapokkaa Imatralla

Säännöllisesti Venäjällä tankkaamassa käyvä Markku ei ole koskaan aiemmin kohdannut vastaavanlaista käytöstä.

Markku epäilee, että venäläisten miesten joukko oli tullut myöhemmin samana yönä Suomen puolelle etsimään häntä ja hänen vävyään.

Poliisista kerrotaan, että Imatrankoskella oli kärhämää venäläismiesten ja suomalaisten kesken noin kello neljältä lauantaina aamuyöllä.
http://yle.fi/uutiset/suomalaisturistit_pahoinpideltiin_venajalla__pakenivat_autolla_rajapuomin_lapi/7925082

No olipas tarina, ja varmaan pitää täysin paikkansa näin vaalien ja natokiimailun alla... Tai sitten ei. Miten sattuikaan tälläinen tapaus juuri nyt, ja oikein autolla vielä ajettiin takaa suomen rajalle asti.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sellaista se on, kun yökerhoon mennään ryyppäämään. Ihan kuin ei Imatralla olisi mitään ajanviettopaikkaa juopoille! Olihan se varmasti jännittävä ajoreissu, Ainakin kahteen kertaan piti ajaa puomien läpi ennen kuin tuli Suomen rajalle Eikä rajavartijat huomanneet yhtään mitään! Toivottavasti se halpa Venäläinen bensa riitti ja krapularyypytkin tuli mukana Suomen rajalle!

Äänestä

Propagandassa aletaan siirtymään jo koviin otteisiin!

Äänestä
  • Ei siinä, kunnon propaganda on aivan kivaakin seurattavaa. Mutta sellainen ei ole, jossa ihmisten älykkyyttä aliarvioidaan. Jenkkityylinen propaganda vaan ei suomessa toimi, koska ihmiset ovat täällä älykkäämpiä. Venäläistyylinen älykäs ja piilovittuileva voisi toimia paremmin. Jees, mutta näkee mistä nämä ohjeet tulee..

    Äänestä

Suomalaisten NYTJO alkaa ryhdistäytyä, ja näyttää niille haistapaskan ryssille,-mitä idiootteja ne onkaan !!!

Suomen hallituksen asenne ON OLLUT aivan oikeassa- kun ovat sanoneet-että venäläiset ITSE aiheuttavat ongelmia-eikä SUOMEN lähentyminen länsipuolustukseen !

Äänestä
  • Sinä et ainakaan ole äidinkieltäsi suomalainen, sen näkee heti tekstistäsi.

    Älä siis tule neuvomaan miten meidän, eli suomalaisten, pitäisi ajatella ja toimia.

    Äänestä

Ja lähde oli Markku (nimi muutettu).

Äänestä

Kyllähän suomalaisen täytyy tästä lähtien varautua ottamaan turpiinsa Venäjällä. Kiitos NATOkiimaisten tiedotusvälineiden vihanlietsonnan, halveksinnan ja venäläisten mollaamisen. Unohtamatta kansalaisten vihakirjoittelua. Atomipommia toivotaan Pietariin ja Moskovaan, ryssitellään ja toivotellaan Uralin taakse, haukkua räksytetään kuin pahaiset rakit ja lietsotaan vihaa ja epäluuloa, haukutaan ehtimiseen maan suosittua presidenttiä, kaikkea mahdollisimman negatiivista.

Ei kai kukaan tosissaan luule, ettei rajan takana ole aavistustakaan, mitä täällä heistä puhutaan ja miten heitä vastaan lietsotaan pelkkää vihaa ja halveksuntaa. Vastareaktiona tulee se, että suomalaisia aletaan vihata ja Suomea aletaan pitämään vihollismaana. Sitä saa, mitä tilaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joopa.joo__ kirjoitti:

Svetogorskin kaupungissa Venäjän ja Suomen rajan tuntumassa liikkui viikonloppuna aggressiivisesti käyttäytyvä miesjoukko. Kaksi suomalaismiestä joutui pahoinpitelyn kohteeksi ja heitä ajettiin takaa Suomen rajalle asti.
Venäläinen miesjoukko haastoi viikonloppuna riitaa suomalaisten turistien kanssa Svetogorskin rajakaupungissa Venäjällä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä miesjoukon ja kahden suomalaismiehen välillä oli kahnausta, joka johti pahoinpitelyyn sekä takaa-ajoon.

Myös Kaakkois-Suomen rajavartiostolle on ilmoitettu kyseisestä tapauksesta.
Ikkuna rikki nyrkillä

Svetogorskiin yökerhoon läheneet suomalaismiehet kohtasivat kaksi venäläismiestä ollessaan ravintolan ulkopuolella tupakalla. Venäläismiehet käyttäytyivät suomalaisen Markun mukaan alusta asti hyvin aggressiivisesti ilman minkäänlaista provosointia.

– Meiltä kysyttiin, että oletteko suomalaisia. Sitten sanottiin, että teillä ei ole mitään asiaa tänne. He käskivät meitä menemään takaisin kotiin. Olin kuskina ja lupasimme lähteä. Menimme autolle ja yhtäkkiä yksi venäläisistä iski nyrkkinsä autoni sivuikkunasta läpi, Markku kertoo.
Venäläismiehet pahoinpitelivät Markkua ja hänen vävyään, mutta lopulta suomalaismiehet pääsivät pakenemaan pahoinpitelijöiltä. Venäläiset lähtivät kuitenkin perään mustalla Samara-mallisella autolla. Takaa-ajossa molemmat kuskit kiilasivat toisiaan ja Markun autoon tuli naarmuja.

– Ajoin suoraan läpi rajalla olevasta puomista turvaan. Ikinä en ole pelännyt niin paljon. Jos ne olisivat saaneet meidät kiinni, niin varmaan olisimme nyt palasina jossain, Markku kertaa illan tapahtumia.
Nokkapokkaa Imatralla

Säännöllisesti Venäjällä tankkaamassa käyvä Markku ei ole koskaan aiemmin kohdannut vastaavanlaista käytöstä.

Markku epäilee, että venäläisten miesten joukko oli tullut myöhemmin samana yönä Suomen puolelle etsimään häntä ja hänen vävyään.

Poliisista kerrotaan, että Imatrankoskella oli kärhämää venäläismiesten ja suomalaisten kesken noin kello neljältä lauantaina aamuyöllä.
http://yle.fi/uutiset/suomalaisturistit_pahoinpideltiin_venajalla__pakenivat_autolla_rajapuomin_lapi/7925082

No olipas tarina, ja varmaan pitää täysin paikkansa näin vaalien ja natokiimailun alla... Tai sitten ei. Miten sattuikaan tälläinen tapaus juuri nyt, ja oikein autolla vielä ajettiin takaa suomen rajalle asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu