Nyt äänet keskitetään numerolle 144

Jos Maakunnan pohjoisosalle halutaan varmistaa pystyvä Keskustalainen kansanedustaja.
Silloi Antti Kurviselle ,numerolle 144.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Avaaja on täysin oikeassa,näin pitää menetellä.Ääneni menee Kurviselle.

Äänestä

Kurvinen ainut jolla on jonkilaisia mahdollisuuksia.Ääni Kurviselle

Äänestä

JOOPA JOO:

http://mvlehti.net/2015/04/05/jaiko-juha-sipila-korruptiosta-kiinni/

äikö Juha Sipilä korruptiosta kiinni??!!
Juha Sipilän yhtiö oli synnyttämässä jätevesiasetusta, joka velvoitti suomalaiset hankkimaan tuhansien eurojen arvoisia jäteveden puhdistuslaitteita. Samaan aikaan Sipilän yhtiö kehitti ja valmisti juuri sellaisia laitteita.
05.04.2015 11:52, 10544 lukukertaa



Suomen Uutisten haltuunsa saamien dokumenttien mukaan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän yhtiö Green Rock Oy oli keskeisessä roolissa, kun kiisteltyä jätevesiasetusta synnytettiin.

sipilaIII_kansi_vesamoilanen-640x320

Jätevesiasetus velvoittaa suuren osan haja-asutusalueiden kotitalouksista hankkimaan tuhansia euroja maksavan puhdistuslaitteiston. Sipilän Green Rock –yhtiö on myynyt puhdistuslaitteistoja kymmenillä miljoonilla euroilla.

Jäteveden puhdistuslaitteille luotiin Suomeen niin sanotut regulaatiomarkkinat. Tällaisen markkinan luominen edellyttää aina sääntöjen muuttamista. Ellei asiaa koskevaa asetusta olisi tehty, ei tuhansien eurojen laitteita tarvittaisi lainkaan.

Ylen MOT-ohjelma arvioi jätevesilaitteiden markkinan kooksi kaksi miljardia euroa.

Hajasampo-projekti

Jätevesiasetusta alettiin pedata jo kauan sitten. Keväällä 1998 aloitettiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) johdolla Hajasampo-projekti. Siinä selvitettiin haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn tehostamista.

Projektissa aktiivisimmin mukana olleet yritykset Green Rock Oy, Envitop Oy ja Propipe Oy hyödynsivät projektia ja siinä saatuja välituloksia tuotekehitystoiminnassaan.

hajasampo
Ote Hajasampo-projektin alkusanoista.

Green Rock oli perustettu vuoden 1998 alussa, juuri ennen Hajasampo-projektin käynnistymistä. Juha Sipilän omistama yhtiö Fortel Invest Oy teki Green Rockiin merkittävän sijoituksen ja meni mukaan yhtiön hallitukseen. Sipilä oli Suomen Uutisten tietojen mukaan eräs yhtiön pääomistajista ja eräs kehityshankkeen primus motoreista.

Green Rock teki projektin aikana aktiivista pohjatyötä ja hyödynsi projektia ja siinä saatuja välituloksia tuotekehitystoiminnassaan. Projektiraportissa todetaan:

“Hajasampo-projektille asetettiin sekä siihen osallistuvien tutkijoiden, kuntien ja yritysten että myös rahoittajien tahoilta monia erilaisia, varsin kunnianhimoisiakin tavoitteita. Ne vaikuttivat jo alunperin tutkimussuunnitelmaan, mutta joitakin painotuksia on täsmennetty myös tutkimustyön aikana.”

Hajasampo jätti loppuraporttinsa huhtikuussa 2001. Green Rockin osuutta kuvataan raportissa laajalti. Tekninen perusta regulaatiomarkkinan synnyttämiseksi oli nyt valmis.

Melko suunnitelmallisesti on edetty. Perustettu yhtiö, kun nähtiin markkinarako. Ja sitten kun yrityksen pohja on valettu ja kehitetty tuotteelle markkinat, pyritään eduskuntaan valvomaan omaa etua.
Melko läpinäkyvää. Mitä Vi??ua??!!

Eduskuntavaaliehdokkaiden omistukset, ja kytkökset yrityksiin on selvitettävä ennen oikeutta hakeutua veronmaksajien kustantamaksi edustajaksi!!

Äänestä

Näyttää tuo kirjoitus olevan joka palstalla.Olisiko Persujen Trollitehdas?
Melkoista...............

Äänestä

Ääni tänään Kurviselle.

Äänestä

Kurvinen Antille tietenkin.

Äänestä

Ainut keskustalainen jolla mahdollisuus alueelta.

Äänestä
  • Ei helvetti, silloin Sipilä saisi lisää mahdollisuuksia tulla päämisnteriksi. Eikö paksalaki-kepu ole ollut jo tarpeeksi sunkin kukkarollasi?

    Äänestä

Kaikki äänet Kurviselle,osa ehdokkaista on sellaisia joista en ole koskaan kuullutkaan.
Tarkoitus on äänestää 144 varsinaisena vaalipäivänä.

Äänestä

Kurvinen...mikä vitsi:):):):):)

Äänestä
  • Mille Kujalalle?
    Ole koskaan kuullutkaan.

    Äänestä

  • Paskalaki on vihreiden,siis Suomen syöjien alkuunpanema,tiedoksi tiedottomille.

    Äänestä

  • Paskalla kirjoitti:

    Paskalaki on vihreiden,siis Suomen syöjien alkuunpanema,tiedoksi tiedottomille.

    Aivan oikein,pakalaki tuli tuolta sylttytehtaasta vihreitten hallitsemasta ympäristöhallinnosta.
    Näyttää olevan joku ketju joka tahallisesti levittää pakalaista paskaa.
    Olisikohan Persujen sylttytehdas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänestämään kirjoitti:

Jos Maakunnan pohjoisosalle halutaan varmistaa pystyvä Keskustalainen kansanedustaja.
Silloi Antti Kurviselle ,numerolle 144.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu