Soini: Myös Ylen rahoitus leikkauslistalle

32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Vihdoinkin!

Äänestä

Mitä sanovatkaan ylen toimittajarvat asiaan?

Äänestä
  • Sanna Ukkola tyrmistyy.

    Äänestä

  • Ovat Soinin kimpussa vielä, kun pystyvät.

    Äänestä

  • vngds kirjoitti:

    Sanna Ukkola tyrmistyy.

    Jospä se pöyristyy ? Että silleen.

    Äänestä

Se on selvä, että äänestän persuja. Tämä maa tarvitsee oikeudenmukaisen hallituksen.
Nyt on aika kansan havahtua todellisuuteen. Ääni persuille on ääni tulevaisuudelle!

Äänestä

Ja erittäin asenteelliset persuvastaiset ylen toimittajat olisi saatava pois vahinkoa tekemästä.

Äänestä

YLEn toimintaa on supistettu ja leikattu jo monta vuotta sitten!
Sopeuttamisen aloitti jo aikanaan eräs SDP kansanedustaja

Eikö Soini sitä tiennyt? Aika heikoilla on tässäkin asiassa

Äänestä
  • Ylessä on noin 3500 suojatyöpaikkaa ja noin puolen mijardin euron budjetti joten karsinnanvaraa on jotta yleveroa ei koroteta vaan pikemminkin alennetaan.

    Äänestä

Ylellä on ollut varaa tukea mm. punikkien vaalikampanjoita. Muistan kun halosenkin vaalivideoita paukutettiin yötä pävää ja vielä ihan viimeiseen hetkeen asti, olis mahtanut olla kallista, mutta ilmaiseksi sai.

Äänestä
  • Eduskuntavaaleissa juuri nyt yle tuputtaa meille kepua.

    Äänestä

YLEN PUNVIHREÄN KUPLAN PROPAGANDA EI LOPU ELLETTE NYT MENE ÄÄNESTÄMÄÄN PERUSSUOMEA

Hyvä Timo Soini, somessa on ilmennyt että Yle jatkaa härskisti Perussuomalaisten halveksintaan ja nälvimistä juuri siihen malliin, miten Matti Putkonenkin on kertonut julkisesti. Esimerkkinä kokoomupoliitikon tytär Sanna Ukkola,
joka avoimesti persuttaa Ylessä http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_persuista_paivaa/6843723 "Sanna Ukkola: Persuista päivää syntyy tahatonta komiikkaa. natsitervehdyksen Hitler-maskissa hhttp://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_persulogiikkaa/6476762
"Sanna Ukkola: Persulogiikkaa

Nyt on aika muuttaa Yle maksutelevisioksi ja katkaista verorahoilla harjoitettu nälvintä
https://www.suomenuutiset.fi/soini-myos-ylen-rahoitus-leikkauslistalle/


YLE LEVITTÄÄ KIIHOTUSTA VEROJA MAKSANEITA KANSALAISIA VANHUKSIA VASTAAN MUTTA VAIKENEE MAMUISTA

KIIHOTUS EI RIIPU SIITÄ ONKO VÄITE TOTTA VAI EI, VÄITTÄMÄLLÄ ETTÄ VANHUKSET SYÖVÄT TALOUSKASVUN, VERORAHOILLA RELLESTÄVÄ YLE SYYLLISTYY KIIHOTUKSEEN KANSANOSAA VASTAAN

Yle ja Hesari ovat myös kiihottaneet kommunistianarkisteja ja ne hyökkäävät siksi Perussuomalaisten kimppuun, Soini kertoo
http://timosoini.fi/2015/04/duunia-duunia/
Perussuomalaisten toimistoa tärveltiin taas. Anarkistikommarit asialla.

http://yle.fi/uutiset/imf_vaesto_ikaantyy_talouskasvu_hidastuu/7914153
Talous 8.4.2015 klo 2:05
IMF: Väestö ikääntyy, talouskasvu hidastuu
Ikääntyvä väestö hidastaa johtavien talousmaiden talouskasvua, arvioi kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Äänestä
  • Kokooomus huseeraa myös ahkerasti ylessä. Ylen pääjohtaja Kivinen on kokoomuslainen.

    Äänestä

Soiniltakaan ei saa vastausta, miten Ylen tai julkisten menojen leikkaaminen yleensä edistäisi valtion alijäämäisen budjetin tasapainottamista. Umpitolloon kansaan leikkaushöpötykset näyttävät uppoavan kuten kaikki muukin hyvävelipropaganda.

Äänestä
  • se on juuri näin!
    Yle budjetti tulee verotuksen kautta, 0.68% enintäin se 143e, niin miten se auttaisi
    Suomen valtiota että sitä supistettaisiin?

    Äänestä

  • miten_se_auttaisi kirjoitti:

    se on juuri näin!
    Yle budjetti tulee verotuksen kautta, 0.68% enintäin se 143e, niin miten se auttaisi
    Suomen valtiota että sitä supistettaisiin?

    Soini tarkoittaa yleverorasitusta yksityisille kansalaisille koska useamman tulonsaajan taloudessa jokainen joutuu maksamaan yleveroa ja jo suhteellisen alhaisellakin tulotasolla oleva maksaa saman yleveron kuin miljoanatuloinen.

    Äänestä

  • Umpitollo suomalainen on tyytyväinen vasta, kun naapurikin on sossun luukulla. Umpitollo alasajolinja on jatkunut jo 25 vuotta, mutta umpitollo kansa jaksaa odottaa taivaallisen käänteen putkahtavan tyhjästä seuraavan leikkauksen jälkeen.
    Otetaan Yleltä pois 100 miljoonaa, niin nähdään parin vuoden kuluttua, säästikö valtio 100 miljoonaa.

    Äänestä

  • umpitollokansa kirjoitti:

    Umpitollo suomalainen on tyytyväinen vasta, kun naapurikin on sossun luukulla. Umpitollo alasajolinja on jatkunut jo 25 vuotta, mutta umpitollo kansa jaksaa odottaa taivaallisen käänteen putkahtavan tyhjästä seuraavan leikkauksen jälkeen.
    Otetaan Yleltä pois 100 miljoonaa, niin nähdään parin vuoden kuluttua, säästikö valtio 100 miljoonaa.

    Tv1 ja 2 yhdistettävä koska ainoastaan tv1:ltä tulee nykyään katsomisen arvoista ohjelmaa kuten luontodokumentteja. Tv2:lta tulee viikonloppuisin vain urheilua ja viikolla helvetin tylsää uusi päivä sarjaa ja jotain uusintoja.

    Äänestä

  • vxfhgf kirjoitti:

    Tv1 ja 2 yhdistettävä koska ainoastaan tv1:ltä tulee nykyään katsomisen arvoista ohjelmaa kuten luontodokumentteja. Tv2:lta tulee viikonloppuisin vain urheilua ja viikolla helvetin tylsää uusi päivä sarjaa ja jotain uusintoja.

    Sinä kansalaiaisia umpitolloiksi haukkuva olet itse umpitollo!

    Äänestä

  • vhfgds: Muuhun en yksin kykene.
    Eipä ole sieltäkään tullut vastausta, miten Ylen saneeraaminen edistää valtion budjetin tasapainottamista? Soini on höpöttäjänä kelpoa hallitustasoa.

    Äänestä

Umpitollo kansa haluaa ajaa alas ainoan tiedotusvälineensä.

Äänestä
  • Ei ajaa alas vaan järkevöittää sen kokoa.

    Äänestä

  • Yle voisi keskittyä olennaiseen esim. entisen STT:n mukaisesti. Turhan voisi karsia pois.

    Äänestä

  • Mitä on Ylen oleellinen? Toimittaja voi vain penkoa penkomistaan ja toivoa löytävänsä jotakin tähdellistä. Eduskunnan pitäisi keskittyä oleelliseen, valtakunnan suuriin linjoihin. Äänestäjien pitäisi valita edustajansa parista suuresta puolueesta ja unohtaa epämääräiset populistiliikkeet.

    Äänestä

  • umpitollokansa kirjoitti:

    Mitä on Ylen oleellinen? Toimittaja voi vain penkoa penkomistaan ja toivoa löytävänsä jotakin tähdellistä. Eduskunnan pitäisi keskittyä oleelliseen, valtakunnan suuriin linjoihin. Äänestäjien pitäisi valita edustajansa parista suuresta puolueesta ja unohtaa epämääräiset populistiliikkeet.

    Kommenttisi on hörönlöröä.

    Äänestä

  • gfdss: Mihin sinun kommenttisi unohtui?

    Äänestä

Hyvä , nyt lopullisesti varmistui ääni Persuille , harmi , kun ei voi antaa Soinille , kun on eri vaalipiirissä.

Äänestä

Faktahan on se, että Ylen koneisto on aivan liian iso ja nielee ihan liikaa rahaa. Ylellä voisi olla yksi tv-kanava ja radioasema. Se riittäisi vallan mainiosti. Muut kanavat voidaan myydä yksityisille toimijoille tai lakkauttaa.

Äänestä
  • Kirjoitat täyttä asiaa.

    Äänestä

nämä paikallis toimitukset niin radiossa kuin tv ne vasta suojatyö paikkoja ovat. tv kortille ja radiosta 10e/v maksu. kilpailu toisi ehkä jotain laatua ohjelmiin

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nytonoikeaapuhetta kirjoitti:

https://www.suomenuutiset.fi/soini-myos-ylen-rahoitus-leikkauslistalle/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu