Olen ajatellut erota. Olen ollut avioliitossa yli 40 vuotta. Olemme velattomia. Minulla on asunto, jonne voin muuttaa. En halua tavaraa. Mutta jos joku voisi auttaa henkisesti. Mieheni totesi kerran kahvipöydässä sisarensa ja lankoni kuullen, että hän oli ainoa, joka suostui naimaan tuon vanhanpiian. Hän itse asui äitinsä helmoissa avioliittoon asti. Itse olen aina saanut tehdä aloitteen seksuaalisessa toiminnassa. Hän lopahti jo alle nelikymppisenä. Nyt hän onkin jo täysi impotentti, mutta ei ole viitsinyt hakea apua lääkäriltä, mitä ihan varmasti löytyisi. Olen aivan loppu. Jos joku vain voisi auttaa, kiitos.
voisiko joku auttaa?
tuulamarja
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinä olet ollut henkisesti impotentti vuosikymmeniä, nyt tukeudut keskustelupalstalla tuntemattomien kirjoituksiin, et osaa itse päättää elämästäsi. Yritä edes, ei sinua kukaan voi aina kädestä pitää kiinni ja opastaa oikeaa suuntaa.
Voi hyvä ystävä sinua! Sinulla ei ole mitään hätää, kun on asuntokin!!!!!!
Yhteinen omaisuus jaetaan siitä päivästä, kun ero tulee vireille käräjäoikeudessa. Katso netistä alueesi käräjäoikeus, hakemukset. Soita virkailijalle, jos tarvitset tietoja. Älä puhu asiasta miehellesi ennen kuin olet laittanut eron vireille. Muutoin hän voi siirtää omaisuuttaan. ('Hävitetty omaisuus' voidaan katsoa oikeudessa petokseksi.)
Soita lakipuhelimeen, netissä löytyy yhteystietoja.
Kokemuksen varmuudella voin sanoa sinulle, että lopeta asian pyöritteleminen päässäsi. TEE TEKOJA, vaikka pelottaisi ja jännittäisi niin, että pi...sa tulisi housuihin. Vain teot johtavat siihen, että pääset onnelliseen elämään.
Olet niin tottunut tuohon olotilaan, että olet siitä riippuvainen. Vaikka se maksaa onnellisuutesi. Kun pääset siihen omaan kämppääsi ja ero on vireillä, päivä päivältä tulet onnellisemmaksi ja koet saaneesi uuden elämän. Muutaman kk n jälkeen et palaisi edes kirveellä uhaten vanhaan elämääsi.
Nyt on tärkeintä turvata taloudelliset asiat. Älä puhu miehellesi - toimi. Soita käräjäoikeuteen, jos tarvitset ohjeita. Sen jälkeen soita lakipuhelimeen.
Toimi heti. Olet jo hukannut vuosia. Ajattelemisesta ei tilanne parane, vaan pahenee. Toimi heti. Miehesi joko odottaa (ja toivoo) että heität veivisi, ettei tarvitse jakaa omaisuutta. Tai on jo siirrellyt omaisuuttaan. Tarvitset lakipuhelimesta neuvoja, miten voit miehesi tietämättä hankkia todisteet (valokuvaa asiakirjoja) varallisuudestanne, myös miehesi varallisuudesta ellei teillä ole avioehtoa.
Terapeutti voisi auttaa henkisesti. Jospa, ennen kuin eroat, varaat itsellesi ajan seksi- tai yksilöterapeutilta. Ja käyt siellä läpi rohkeasti puhuen kaikkia avio-ongelmiasi. Kannattaa. Siellä voit sitten tehdä päätöksen, erotako, miten ja milloin. Kun on noin kauna ollut naimisissa, ei ole realistista kuvaa, mitä yksineläminen tarkoittaa.
parempi olisi mennä yhdessä miehen kanssa parisuhdeterapiaan. Siellä on käynyt teidänlaisia pareja, jotka ovat saaneet seksielämän kuntoon vuosikymmenten tauon jälkeen. Kysy mieheltä, mutta jos tuo ei halua, ei voi mitään.
Vaihtoehtoni sulle on parempi kuin rynnätä ongelmia pakoon eroon, ottamatta ensin selvää.
Ja vielä, ilkeys mitä miehesi sanoi kahvipöydässä, oli ilkeys. Mutta aika pieni, tässä maailmassa. Otitko sen liian isosti itseesi? Piikittely on pitkäaikaisten pariskuntien pahe, sitäkin voi työstää terapiassa. Jaksamista sulle. Voisit olla ylpeä. Tänä päivänä on harvoja ihmisiä, joiden avioliitto on kestänyt 40v. Ulkopuolisen silmin, se on ihailtava saavutus.
Vaihtoehtosulle
Ei liiton kesto mikään saavutus ole. Sen huomasin erotessani 28 vuotta kestäneestä liitostani, josta 10 viimeisintä vuotta olivat turhia, vaikeita, raastavia. Yritin saada tuon ajan yksin liittoa kuntoon, mutta eihän sellainen edes voi onnistua. Ex vain lupasi ja lupasi, ei tehnyt mitään, tai juuri päinvastaista. Toisaalta oli vähän pakkokin olla yhdessä ja kärsiä, sillä piti odottaa lasten kasvavan. Ennakoin, että erossa tulisi kamala rähinä lapsista, joka olisi varmasti tullutkin. Se tuli sittenkin, kun kaikki lapset olivat jo teinejä. Aika kummallista, että isä joka ei koskaan ole muuta kuin kiusannut ja alistanut lapsiaan, olisi halunnut yksinhuoltajuuden. Tai ehkei se ole kummallista, vaan normaalia. Hänelle tuli hätä, ettei olekaan enää kiusattavia.
"Mieheni totesi kerran kahvipöydässä sisarensa ja lankoni kuullen, että hän oli ainoa, joka suostui naimaan tuon vanhanpiian. " Lisäksi miehesi on impotentti, eikä mene lääkäriin.
Mutta avioliitto on kestänyt yli 40 vuotta. Olette ilmeisesti jo eläkeläisiä tai ainakin eläkeiän kynnyksellä.
En ihmettele pitkää avioliittoa, jos mainitsemasi viat miehessäsi ovat ne pahimmat. Sinulla on hyvä mies. Ehkä sinun itsesi pitäisi mennä terapiaan ja rauhoittua.
Seksipulaan voit hankkia mukavia välineitä kaupasta, siis itsellesi. Ikäistäsi hyvin kyvykästä seuraa ei taida nimittäin löytyä mistään. Kaikki miehet ovat impotentteja vanhana, ja nuorta urhoa sinun voi olla utopistista tavoitella.
Mieti vielä. Ehkä sittenkin jatkat tuttua, turvallista rataa. Vanhenet kovaa vauhtia, silloin on parempi, kun on vierellä joku.
Voi herranen aika, voitko oikeasti olla tosissasi kommenttisi kanssa!? Uskotko todella, että vanheneminen kaksin onnettomana on parempi vaihtoehto kuin vanheneminen yksin edes mahdollisesti onnellisena!?
Olin 27 avioliittovuoden jälkeen samassa ajatusten kaaostilanteessa kuin sinä ja meidän tilanteemme päätyi eroon. En ole katunut, enkä loppuviimein usko että entinen miehenikään on katunut, mutta kyseessä oli meidän tilanteemme. Teidän tilanteenne selviää vain ja ainoastaan teidän kahden välisissä keskusteluissa Tuulamaria. Ehdottaisin, että etsit ensin itsellesi terapeutin tai jonkun muun keskustelutueksi. En tiedä missä asut, mutta kannattaa kysyä esimerkiksi seurakunnasta tai terveyskeskuksesta kontaktivinkkejä. Suosittelisin, että kävisit ensin keskustelemassa asioista yksin, että saat omat ajatuksesi vakaammalle pohjalle, muodostettua selkeän ajatuksen siitä, mitä haluat parisuhteeltasi ja mitä miehessäsi arvoistat ja mitä pystyt sietämään ja mitä et. Päätä vasta sitten miten haluat edetä. Yksi mahdollisuus on hakea avioeroa. Se onnistuu ilman miehesi tukeakin. Yksi mahdollisuus on pyytää miestäsi mukaan pariterapiaan. En tiedä yhtä kommenttia lukuunottamatta miehestäsi mitään, saattaa olla, että hän on yrittänyt olla hauska tai ei ole oikeasti tajunnut, mitä suustansa on päästänyt. Pitkän liiton mukana tuomia haittoja on olla liiankin kotonaan ja sylkeä suustaan mitä ihmeellisempiä asioita ajattelematta. Kaikkea ei pidä sietää ja puoliaan on pidettävä. Kukaan ei pidä sinun puoliasi, jos sinä et sitä tee. Ja olet varmasti sen arvoinen.
Erotiikka ja seksi on kaikki kiinni korvien välistä, ei jalkojen välistä. Jos suhde ei ole kunnossa, ei mikään muukaan toimi. Väitän, että tällaiset tilanteet vaikuttavat miesten potenssiin enemmän kuin ikä. Tiedän useita seksuaalisesti aktiivisia ikämiehiä ja tilastotkin tukevat väitettäni. Toki erikoisliikkeistä saat korviketta, mutta epäilen, että kaipaat enemmän hellyyttä ja läheisyyttä kuin sitä itseään. Minä ainakin kaipasin arvostusta, vaalituksi tulemisen tunnetta ja huomiota.
Jos päädytte eroon, en nyt heti suosittele ottamaan uutta miestä tilalle, jos sellaisen hankkiminen edes vilahtaa mielessäsi. Etsi omat jalkasi ja nauti vapaudestasi. Nainen ei miestä tarvitse ollakseen onnellinen :) Jos elämä heittää uuden miehen eteesi, älä anna iän olla esteenä. "Voihyvävaimo" heitteli aivan utopistista juttua nuoremmista miehistä - jos sikseen, maailma on täynnä nuoria miehiä, jotka odottavat omaa puumaansa ;)
Tsemppiä sinulle Tuulamarja haastavassa elämäntilanteessa! Apua on saatavissa, kunhan etsii.
"Vanhenet kovaa vauhtia, silloin on parempi, kun on vierellä joku."
Ei tosiaankaan näin! Vaan niin päin, että ihminen vanhenee todella lujaa vauhtia, ennen aikojaan, kun vierellä on vain "joku". Jos "jokusta" on pelkkää riesaa, harmia, vaivaa, suhde on kuollut yms. niin se johtaa jopa sairastumiseen ja ennenaikaiseen hautaan. Huono suhde on kamala taakkaa. Samoin se jos puoliso on synkkä, masentunut ja iloton.
Itsekin kuulin hel...t.ssä eläessäni, että "Oletteko käyneet terapiassa tai avioliittoneuvonnassa?", "Oletteko keskustelleet yhteisesti?", "Yritä ottaa asiat esille puolisollesi?" jne. Nämä neuvojat eivät ole kuunnelleet/lukeneet avunpyytäjää (tarkoitan yleisesti vastaavassa tilanteessa). Mikäli parisuhteessa on kommunikointiongelma, niin totta veljet se tarkoittaa sitä, että toinen osapuoli on jo siihen mennessä tehnyt kaikkensa saadakseen toisen huomion tilanteeseen!
Eli tuo keskusteluyhteyden, tai asioista puhumisen puuttuminen on merkki siitä, että parisuhteen perusta on heikko. Henkinen yhteys puuttuu.
Itselläni on se kokemus, että eläessään todellakin sairastuttavan huonossa parisuhteessa, uswimmat ihmiset pyörittelevät päässään täysin yhdentekeviä seikkoja sen sijaan, että kykenisivät tunnistamaan että oma pahoinvointi ja onnettomuus ovat riittäviä hälytysmerkkejä siitä, että kannattaa erota.
Juuri noin vapautumisen_päivä ja khgkfg. Huono suhde sairastuttaa.
Sinä voit auttaa itseäsi. Täytä erohakemus, ota lakimies ositukseen. Niin se käy.
Miksi olet ihan loppu. Tuosta yhdestä ilkeydestä, vai seksittömyydestä?
Trollihan sinä..
Jos sulla olisi 40 vuoden jälkeen ero lähes valmis ja uusi elämä alustettu niin et sinä olisi epätoivoinen saamaan tulevan ex-miehesi suoroa naimakuntoon..
Voisiko olla, että tuo miehesi lausahdus on ollut se viimeinen pisara. Ehkä sinuna menisin ihan itsekseni juttelemaan asiantuntijan kanssa - mieluusti naisen, koska miehet voivat antaa sellaisia sovinistisia neuvoja. Jaa aika vaativainen muutoinkin saat olla kuulijan suhteen. Hänestä pitää olla apua päätöksessäsi. Se on sinun. Kaikenlaiset ohjeet yrittämisestä voivat olla sinun avuntarpeesi mitätöimistä. Tässä ei käännytystyötä tarvita. Yksi elämä. Emmeköhän me kaikki ole täällä maailmassa oppiaksemme jotakin. Anna arvoa itsellesi ja vaikka eläisitkin sinkkuna jatkossa tai ainakin jonkin aikaa, tämäkin voi olla arvokas kokemus. Älähän vähättele itseäsi. Kyllähän ihmiset tyhmiä osaavat puhua ja nolata toisen, läheisenkin. Mutta tokko siitä hyvä fiilis tulee. Palauta miehesi peräkammariin. Jonkun kanssa keskustelu olisi kuitenkin hyvä juttu, mieluusti ulkopuolisen, luotettavan henkilön kanssa. Siis sellaisen, jolla on vaitiolovelvollisuus. Tsemppia ja jaksamista. Avioero kannattaa omasta ajattelusta huolimatta hoitaa ihan virallisesti. Se, mikä sinulle kuuluu on sinun vaikket sitä nyt vaatisikaan.
Olen samassa tilanteessa ja todella toivoisin voivani keskustella jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Ei ole mitään puhuttavaa, syödään, saunotaan ja tehdään kaikki eri aikaan. Ottaa voimille lähteä, mutta jos haluaa muutosta on pakko tehdä se. On vain niin vaikea ottaa irti ja lähteä.
Joillekin on käynyt niin, että on ottanut ja lähtenyt pitkästä liitosta syynä se, ettei "ole mitään puhuttavaa, saunotaan ja syödään eri aikaan jne. " Nyt kommentit ovat tyyliin "olis edes joku, huonokin kaveri välttäis, ettei tarvitsisi yksin loppuelämäänsä viettää".
Toki toisinkin voi käydä. Itselläni on takana reilun 30 vuoden avioliitto. Ero on ollut silloin tällöin vaihtoehtona mutta nyt taas oma ukko tuntuu todella rakkaalta. Emme mekään sauno yhdessä muutoin kuin mökillä, syöminenkin on niin ja näin mutta meistä tämä on vain virkistävää kymmenien tiiviiden lapsiperhevuosien jälkeen. Yhdessä matkustelemme ja seksiäkin on vielä. Nautin suunnattomasti kun voi tehdä kaikkea kivaa naisystävien kanssa kuten matkustella jne. mutta parasta on se, että on se toinen elämässä; yksin en halua vanheta.
""olis edes joku, huonokin kaveri välttäis, ettei tarvitsisi yksin loppuelämäänsä viettää". "
Minä taas olen aina ajatellut, että parempi yksin kuin huonossa seurassa. Ja ajattelen edelleen. Pohjana se ajatus, että oma hyvä seura on parempi kuin toisen huono sellainen. Ihmisen hyvinvoinnille on ehdottoman tärkeää, että hän valitsee itselleen hyvää seuraa. Sellaista vastavuoroista, jossa voi jakaa iloa.
Jos taas ajattelee toin "huonokin kaveri välttäis", niin ei kovin kummoisesti kyllä arvosta itseään. Eikä ajattele nenäänsä pidemmälle
valitsee itselleen hyvää seuraa, joo mutta olisiko tässä iässä jo aika muuttaa asennetta ja koittaa olla itse sitä hyvää seuraa. Usein näin ei ole.
Jokainen arvostaa itseään tavallaan, se että kaipaa vaatimattomampaakin seuraa eikä sitä mielenkiintoisa, vaihtelevaa ja minulle onnen antajaa, ei tarkoita varsinaisesti huonoa, sitä renttua.
Mutta jokainen tulkitsee asiat tavallaan.
Itse ajattelen olevani kovinkin tavallinen, ja tavallinen on puolisonikin. Kaipaan seuraa, itsestäni tykkään mutten ole oppinut enkä halua oppia hokemaan omasta hyvästä seurasta; olisko sitä nykypäivän minä-minä-ajattelua?
Hei. Olin naimisissa päivälleen 36 vuotta, kunnes huomasin olevani vain arvoton esine.
Laita heti avioero vireille. Se onnistuu netin kautta, eikä tarvitse mitään muuta. Puolen vuoden kuluttua saat päätöksen. Hoida kaikki omaisuuden ositukset jo ennen eron voimaantuloa. Hanki OMA asianajaja. Se takaa, että teet kaiken oikein ja saat kaiken sinulle kuuluvan kerjäämättä. Älä usko mihinkään sovussa irtaimiston jakamiseen!
Olen nyt melkein kaksi vuotta asunut yksin ja nautin jokaisesta päivästä. On kuin olisin päässyt vankilasta ja maailma sai värit takaisin.
Kaikkea hyvää sinulle.
Onko minkälaisia vaaroja tai ongelmia, kun ositus viipyy?
Sanotaan etta olet noin 60 vuotias.
Sinulla on (tilastollisesti) reilut 20v aikaa elää. Haluatko viettää nuo vuodet tuon tylsimyksen ja sinua halventavan olion kanssa vai omillasi, on vain sinun itsesi päätettävissä.
Kuitenkin, "omat tupa, oma lupa" on arvokas asia jota kannatta vaakavasti harkita.
On se vähän niinkin, ettei ole yksinäisen naisenkaan elämä kasevaa.
Moni vähänkin järkeä vaativa asia jää toimittamatta.
Nainen kun yleensä on suhkot tyhmä.
Olen viisi vuotta ollut yksinäinen nainen, erosin 23v:n jälkeen. Pärjään mainiosti. Omakotitaloa hoitelen enkä tosiaan siihen miehen neuvoja tarvitse. Autokin tulee hoidettua.