Auttakaa epätoivoista poikaa!

epätoivoinenpoika

Moi! Olen 15 vuotias poika. Olen ollut jo pidemmän aikaa rakastunut yhteen tyttöön. Olen kertonut tytölle tunteistani jo vähän aikaa sitten ja btw en kertonut sitä sille chatis vaan vähä eritaval ja rohkeemmi. Aluksi tyttö oli hämmentynyt kuten asiaan kuuluukin mutta sitten hän jatkoi normaalisti mulle juttelua wapis ja snäpis kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuvittelin että hän tarvitsi aikaa ajatella asioita. Tapasimme siis ensimmäisen kerran rippikoulun aloitus jaksossa tammikuussa ja meidän rippileiri oli hiihto lomalla Rukalla. Olen jutellut ja snäppäillyt hänelle paljon ja olen saanut sellaisen käsityksen että tyttöllä saattaisi olla tunteita mua kohtaan vaikkei sitä olekkaan suoraan mulle sanonut. Lähettelee mulle sydämmiä chatis yms. Ja kerran kun olin kaupungilla ostoksilla snäppäilin tietenkin hänelle samalla. Multa loppui akku ja kun vasta puolen tunnin jälkeen kotona pääsin lataamaan kännykän akkua hän oli lähettänyt miulle 100 sekunnin edestä snappeja. Ja kerran kysy multa onko mullu hänen ystävä snäppi kavereis ja jos ei oo niin pyysi kuulemma lisäämä. kuvittelin kai että hän haluaa että tutustuisin hänen ystäviin tai jtn. Mutta kuvittelin kai taas jotain omiani. Olin kuitenkin kerran tavannut tämän hänen kaverin. Tämä tyttö johon olen ihastunut on siis luonteeltaan sosiaalinen ystävällinen rohkea ja todella mukava. Eikä ollenkaan ujo tai hiljainen. Ei hän tietenkään joka päivä kerkeä miun kanssa paljoakaan jutella eli välillä on niitä sellaisia päiviä että emme paljoakaan juttele. Kun juttelen hänen kanssa meille ei tule KOSKAAN sellasta akward hetkeä. Hän kyselee multa että onko hän kauniina tänään tai näyttääkö hänen meikit hyvältä tai jtn. Joskus saattoi käydä niin että yhtä mun lähettämää viestiä kohden hän lähetti 2 viestiä. Olikohan se hänen mielestään liian yksin puhelua? No kuitenkin nyt viime päivinä on ollut sitä hiljaisempaa aikaa. Hän ei siis enää niin paljon juttele mulle tai vastaa mun kaikkiin viesteihin. Mitä tää vois tarkoittaa? Tarkoittaa tää että hän ei pidä minusta vai että hän pitää minusta? Pitäisikö minun alkaa juttelemaan yhtä paljon sille kuin se jutteli mulle? Vai pitäisikö miun vaan kysyä suoraan ja radikaalisti että onko hänellä tunteita miuta kohtaan? Auttakaa oikeesti ja kertokaa mitä miun pitäisi tehä ja onks miulla enää mitää mahdollisuuksia tähän tyttöön. Vai voiko olla että hän on oikeasti vaan ollut nii kiireinen? Btw hänellä on kyllä 2 harrastusta mutta kyllä sitä aikaa on joskus mulle ainaki riittäny. Ja iso KIITOS niille jotka jakso lukee ja vielä isompi niille jotka vastaa. Oikeasti tarviin apuu oon tosi hämmentyny.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhjrjjnngjg

      Niin tapaatteko te tuon tytön kanssa vai käydäänkö kommunikaatio pelkästään somessa? Minusta voisit ehdottaa hänelle tapaamista ja sitten kertoa että pidät hänestä ja haluaisit viettää aikaa hänen kanssaan. Somessa paljon jää aina arvailun varaan, kun ei näe toisen eleitä jne eikä se muutenkaan vedä vertoja sille, että ollaan naamatusten ja jutellaan ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä.

      Tsemppiä!

      • epätoivoinenpoika

        Kyllä olemme tavanneet pari kertaa mutta kuitenkin kaveri porukassa niin en ole jutellut hänelle kahdestaan kasvokkain tästä.


      • Margareeta

        Tavattu pari kertaa kasvokkain, mutta ei koskaan kahden kesken. Ainoa kommunikointi sometettuna, todellakin, suhde jää kauaksi aidosta ihmissuhteesta. Voit tietenkin nyt yrittää laittaa hänelle enemmän viestejä ja kysäistä jossain viestissä tapaamista jossain sopivassa paikassa. Voihan sitä tulla takkiin siitä, että tyttö ei haluakaan, mutta niin se menee, että mitään ei saa, jos ei uskalla yrittää. Voin sanoa, että älä lannistu tai pelästy, vaikka tyttö ei olisi kiinnostunut enää, jokaiselle käy niin ja aika monesti ennen kuin se todella sopiva kumppani löytyy.


    • 40vmies-

      15 vuotias ei voi olla rakastunut kun ei tiedä rakkaudesta mitään eikä sitoutumisesta. Ei kaikki aikuisetkaan tiedä mitä rakkaus on. Jospa kasvaisit vielä 15 vuotta jotta oppisit että naisiin ei ole luottamista.

      • epätoivoinenpoika

        Joo oon nuori ja joo oon vähä sokee viel näis asios ja tuun viel tulevaisuudeski olemaan mut SO WHAT!? Oon kuullu ton saman nii monelt muultki aikuiselt okei se saattaa kyl ehkä pitää paikkansa tai ainakin se on totta että mul ei todellakaan oo yhtä paljoo kokemusta. Ei mul kuulukkaa olla niin paljoo sitä viel oon hei 15 vuotta! Mä tiedän sen verran ku mun ikäsen kuuluki tietää ja kuka yli 30 vuotias ei joskus nuoruudessa olis edes kerran särkeny sydäntään?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe