yrittäjä

Kannatta yrittää ehtiä mennä lasten kanssa turvakotiin,ennen kuin on myöhäistä kaikkien kannalta.Sieltä osaavat kyllä neuvoa paremmin,miten siitä eteenpäin.

yrittäjä, joka tekee myös sihteerin työt ja keittää kahvit.
Jos firmalleni tulee vastoinkäymisiä, niin enpä itseäni kaltoin kohtele, enkä myös vaimoani kotona.
Aika pelottavalta kuullostaa tuo miehesi väkivaltainen käyttäytyminen.
Voisikohan ulkopuolinen "ammattiauttaja" löytää ratkaisun miehesi käyttäytymiseen? Kokeilkaa.
Ja mitä tulee tuohon lausumaasi "minä olen vain sihteeri, kirjanpitäjä ja kahvinkeittäjä... ", niin älä heikommalla hetkelläkään ajattele tuolla tavalla.
Sinulle Mari Rauhallista Joulua ja parempaa tulevaa vuotta 2005 toivoo

Vanhempani pitivät aikoinaan perheyritystä. Työasiat nostattivat isälläni kovasti tunteet pintaan varsinkin jos äiti sattui jostain asiasta vähän eri mieltä olemaan. Harvoin oli työpäiviä etteikö isä olisi äidille vähintäänkin huutanut, muutaman kerran koitti jopa kuristaakin. Työkuvioita pyöriteltiin vielä kotona, jouduimme siskoni kanssa seuraamaan tilanteita sivusta. Eikä meistä kumpikaan uskaltanut koskaan mennä väliin koska molemmat pelkäsimme isää. Äitini kuitenkin uskalsi jossain vaiheessa lähteä ulkopuolelle töihin ja sitten vielä minun ja siskoni kovasta painostuksesta johtuen ottaa avioeron. Isä meni melko pian uusiin naimisiin, toi uuden vaimonsa työkuvioihin ja hakkasi sitäkin. Sekin avioliitto päättyi loppujen lopuksi eroon. Minä olen käynyt nyt 8 vuotta terapiassa, josta 7 olen syönyt psyykelääkkeitä. Tuntuu ettei paha olo helpota vieläkään 25-vuotiaana. Sisko sairastui pian vanhempien avioeron jälkeen vaikeaan syömishäiriöön ja pakko-oireisiin, ja oli osastohoidossa nenämahaletkutuksineen useiden vuosien ajan lähestulkoon tuloksetta. Nyt hän on aloittanut traumaterapian, en tiedä miten paljon hänen kohdallaan kuitenkaan toivoa on enää toipumisesta. Lapsuudessamme tapahtui kyllä kaikkea muutakin ikävää mutta nuo väkivaltatilanteet ovat kyllä tehneet ikuiset haavat minuun ja siskooni ja varmasti ovat osatekijöinä meidän pahan olon takana. En voi oikeasti suositella muuta kuin että lähde. Jos et itsesi takia niin lasten takia. Äitini kantaa joka päivä syyllisyyttä sinisilmäisyydestään ja uskostaan siihen että isä muuttuu. Äidilläni oli onneksi ammattitutkinto ja työkokemusta toiselta alalta ja hänen onnistui saada töitä sen kautta. Voithan koittaa hakea jotain vastaavia töitä jostain muualta. Lapsillenne voisi olla myös tärkeää että vaikka väkivalta ei olisi lapsiinne kohdistunut niin että jollain tavalla tapahtuneet käydään läpi lastenkin kanssa etteivät ne patoudu sisään ja aiheuta myöhemmin pahaa oloa ja ongelmia. Lapset voivat kokea läheiseen kohdistuvan väkivallan pelottavammaksi kuin itseensä. Ja suurin osa lapsista aavistaa väkivallan olemassaolon perheessä vaikka sitä ei koskaan näkisikään. Kovasti jaksamista ja rohkeutta päätöksen tekemiseen..