Roivas paljasti Naton olemattomat "turvatakuut" Viron osalta Suomessa eilen. Eli Virokaan ei enää usko, että USA eli Nato tulisi aloittamaan sotaa heidän vuokseen Venäjää vastaa.
Nyt kun tilanne on selvillä, niin huudetaan taas kerran apuun Saksaa.
Eli tälläinen Nato on, kuulua voi, mutta apua ei marginaalisille valtioille kuitenkaan tosi tilanteessa tule. Mutta miksi USA aloittaisi sodan Venäjää vastaa Viron vuoksi?! Ei voi syyttää heitä, edes Suomi ei aloittaisi. Suomi ja Viro ovat USA:lle niin merkityksettömiä ettei sotaa Venäjää vastaa aloita niiden vuoksi. Nyt kun Viron johtokin on sen viimeinen tajunnut onkin suuri paniikki päällä. Eli Nato olisi käytännössä täysin hyödytön myös Suomelle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Puola ei ole koskaan uskonut Naton turvatakuisiin minkä maan presidentit ja pääministerikin ovat todenneet.
Puolassa sanotaan, että "vain hullu uskoo että NATO tulisi puolustamaan Puolaa jos Puola joutuisi aseelliseen konfliktiin Venäjän kanssa".
Ei Puolassa sanota noin ja kaikki Naton jäsenvaltiot uskovat takuisiin! Niiden pitävyyttä on myös vakuutettu varsin korkealta taholta!
On pelkästään Venäjän Tiltujen himohommia väittää, etteiväyt ne toimisi!
Eli Washingtonin Tiltujen viserrysmääritelmän mukaan Roivas on Moskovan Tiltu.
Titityy, titityy
No joko viimeinkin munit?
Ei, vaan jokaisella maalla on mätiä omenia!
Asuuhan tarkkispoikakin Tampereella! Tyyppi-esimerkkiä ala-arvoisista venäläisistä tuotteista!
Puolassa ei uskota Natoon eikä Slovakassa, Sloveniassa eikä Virossa, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa.
Puola on jatkuvasti valittanut, että Nato ei sitä pysty suojaamaan. Sen takia Puola on tehnyt kahdenkeskisiä puolustussopimuksia USA:n kanssa.
Nyt valittaa Nato-Viro, joka yrittää saada Suomen maksamaan Viron puolustusta, aseita, koulutusta.
Nato-Viro ei odota Suomen maksavan yhtä'än mitään! Kyseessä on Moskovan Tiltun mätien aivojen tuottama mätä hedelmä!
NATO suojelee omiaan, niin pajon kun se ryssää vituttaakin :)
NATO kykenee myös torjumaan ballistiset ohjukset avaruudessa. Venäjä ei moiseen kykene :)