Oletko valmis luopumaan lapsilisistä?
Kokoomusnuorten vpj: Lapsilisät poistettava - "järjenvastaista tukea heikomman aineksen lisääntymistä". Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak haluaa, että lapsilisät poistettaisiin. Schubakin mukaan lapsilisät ovat tulonsiirtoa hyväosaisilta vanhemmilta heille, jotka hankkivat lapsia saadakseen rahaa.
Schubak kirjoittaa Facebookissa, että on "järjenvastaista tukea heikomman aineksen lisääntymistä". Hän esitti näkemyksensä Facebook-keskustelussa, toisen eduskunta-avustajan kaikkien luettavissa olevalla sivulla.
A-Studion Streamin haastattelussa Schubak pysyy kannassaan. Hän esittää, että jos vakavaraisilta vanhemmilta viedään pois rahaa, he tekevät vähemmän lapsia.
- Näen, että lapsilisä on tulonsiirto sellaisilta vanhemmilta, joilla on hyvät edellytykset kasvattaa lapsia, sellaisille vanhemmille, joilla ei ole.
Schubakin mukaan pahimmassa tapauksessa jotkut hankkivat lapsia siksi, että he saisivat rahaa. Hän mainitsee, että toiset lapset syntyvät valmiiksi huume- tai alkoholiriippuvaisina. Hänen mielestään on moraalitonta, että yhteiskunnan taholta lisätään syrjäytymistä ja ongelmatapauksia.
- Lähtökohta on se, että jos hankkii lapsia, heitä pitää pystyä elättämään, Schubak perustelee kantaansa.
http://yle.fi/uutiset/kokoomusnuorten_vpj_lapsilisat_poistettava_-_jarjenvastaista_tukea_heikomman_aineksen_lisaantymista/6362497

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onhan se ihmeellistä että kaikilla on oikeus tehdä lapsia. No, Kokoomuslinjalla ei ainakaan kauaa ole siihen enää varaa. Seuraavassa elämässä ehä sitten.
Ei ihme että niitä leikattiin, Kokoomuksen tahdon mukaan mentiin. Vaalien jälkeen lähtee loputkin. Ensin vähän valehdellaan josko vaikka ihiset ei muistaisi että näin sanottiin ja myös tehtiin...