Kaksinaamainen työkaveri

Työpari

Työhistoriaa on takana jo parikymmentä vuotta ja aina olen tullut työkavereideni kanssa toimeen ja suurimmasta osasta heistä on tullut ystäviäni joiden kanssa pidetään yhteyttä vielä työpaikan vaihduttua (ammatissani työyhteisöt ovat tyypillisesti pieniä).

Nytpä sitten ensimmäisen kerran olen törmännyt tähän varmaan aika yleiseenkin ihmistyyppiin. Ihmiseen, joka tekee töissä niin vähän kuin mahdollista mutta osaa antaa esimiehelle ja asiakkaille sen kuvan, että hänhän sen kaiken tekee. Kun pomo on pois - mitä usein on - tekee yhteisiä töitä sen verran, että voi sanoa tehneensä ja jättää kaikki haastellisemmat hommat minulle. On sosiaalisesti lahjakas ja saa pomon uskomaan omaan työpanokseensa.

Alan olla jo työuupunut ja kertonutkin pomolle, että en tahdo saada nukuttua. Taas yksi työntekijä jäi sairaslomalle ja työt kasaantuvat entistä enemmän ja tuntuu epätoivoiselta. Pomo sanoo, että jakakaa töitä - mutta miten niitä pystyy tämmöisen kanssa jakamaan mitenkään tasapuolisesti? Epäilen, että jos menen neuvottelemaan asiasta pomon kanssa niin häviölle jään - työkaveri on hankkiutunut pomon ystäväksi ja on sinnepäin niin empaattinen että...

Tässä olen sitten jo kolme viikkoa paiskinut liki kahden ja puolen ihmisen työt. Tänään kun pomo sitten palasi työpaikalle, niin eiköhän tämä naisihminen tullut työhuoneeseeni ja kertomaan, että "älä nyt väsytä itseäsi, katsotaan niitä töitä sitten ensi viikolla yhdessä... ja kyllähän sinä tiedät, että minä autan kyllä..." (todellakin: sen "auttamisen" minä tiedän) Tietenkin hän piti huolen siitä, että pomo kuuli tämän keskustelun. Jos olisin sanonut suoraan, että eipä tuota apua ole tässä viime viikkoina juurikaan näkynyt, niin olisin vain leimautunut hankalaksi työkaveriksi (olihan hän jo ehtinyt kertoa miten ME olemme pärjänneet hienosti toisten sairaslomien ja lomien ajan), joten en sitten osannut sanoa oikein mitään.

Nyt alan olla niin väsynyt, että en varmaan enää edes ajattele selkeästi ja työtehokin kärsii.

Näistä on varmaan muillakin kokemuksia. Auttakaa nyt tolloa: mitä tässä voi tehdä? Uskon, että odottamalla tilanne vain pahenee ja sairastun lopulta uupumukseen (mikä nyt ei kauhean kaukana ole nytkään). Miten tämä ystäväpomon saa uskomaan, että tämä ihana ja empaattinen alainen ei olekaan yhtä empaattinen työkavereille? Irtisanoutumistakin olen harkinnut....

8

2988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hylly.akka

      Kokemuksesta tiedä ettei tilanteesi ole helppo ja kohta olet todellakin burautissa ja kokemuksen verran rikkaampana.

      Itse ratkaisin tilanteen irtisanoutumalla kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Olin jutellut pomon kanssa ja hän tiesi työkaverin ongelmalliset piirteet :) . Outo suhtautuminen pomolta pitää palkkalistoilla henkilöä jolta ei työt suju ja jonka pravuuriin kuului mollata työkaverit kaikille ja valittaa joka asiasta.
      Ennen minua siinä paikassa oli ollut viisi eri ikäistä ja eri sukupuolta edustavaa henkilöä. Kukin jaksoi puolesta vuodesta vuoteen ja siirtyivät muihin toimiin.

      Nyt on asiat hyvin kuten olivat ennen kyseistä "outo unelmaa"

      • Työpari

        Kiitos kun kommentoit! Tässä tilanteessa sekin, että toinenkin on kokenut saman ja selvinnyt helpottaa jo oloa. Joskus kun sitä jo itse epäilee tuleensa hulluksi ja yliherkäksi, kun työkaveri viihtyy työpaikalla niin erinomaisen hyvin.

        Uskaltaako sitä sitten jäädä ihan "tyhjän päälle" ja irtisanoutua. Kai se terveys kuitenkin on työtä tärkeämpää. Työkkäri tai liitto tällaista tuskin kuitenkaan ymmärtää - edessä taitaa olla kolme kuukautta elämistä pyhällä hengellä...

        Tämä taitaa olla meidän yhteiskunnassamme rakenteellinen ongelma kouluista työpaikoille. Kyynärpäätaktiikalla pärjää sekä kouluissa (ei, en ole ollut koulukiusattu) että työpaikoilla ja ne kiltit koulutytöt, jotka pyrkivät olemaan kaikille ystävällisiä ja avuliaita, ovat ne jotka vaihtavat koulua tai työpaikkaa. Näinkö sitä sitten pitääkin lapsensa kasvattaa - älä ota ketään muita huomioon! (vanhemmat kyllä puolustavat sinua, jos jollakin alan ammattilaisella tulee asiasta huomautettavaa - ihan samassa hengessä)


      • yhdessäheovatvahvoja

        Kyllä näitä on! Esimies tietää, että tietty työntekijä on hirviö, joka vääristelee tosiasioita ja pitää yllä eräänlaista henkistä helvettiä. Kuitenkin tämä työntekijä on sattumalta myös pomon ystävä tai tukitoveri ainakin. Meidän työpaikalla heikko esimies ja järkyttävä työntekijä muodostavat toisensa mahdollistavan parin. Ilman toista ei kumpikaan pärjäisi.


    • paperiversio

      Teet vain oman osuutesi työstä ja kun pomo tulee ihmettelemään miksi työt seisoo, niin sanot että et ehdi yksin tekemään myös toisten töitä. Irtisanoutuminen työstä (jos ei ole uutta työtä jo tarjolla) on yhtä huono signaali kuin potkujen saaminen. Jos ei uskalla puhua työnantajalle, niin kannattaa laittaa sanat paperille ja toimittaa paperi työnantajalle luettavaksi. Työnantajan kanssa keskusteltaessa usein unohtaa kertoa joistain ongelmakohdista, tai voi sanoa "suutuspäissään" asioita joita joutuu katumaan jälkikäteen. Paperi versio on aina parempi ja siitä jää todiste että asioista on puhuttu. Paperversio myös herättää unessa olevan johdon.

    • 2000

      Meillä sama juttu. Yksi lusmu kahdeksasta työntekijästä. Muodon vuoksi vaeltelee hyllyjen välissä, vaivihkaa luistaa kymmeniä kertoja päivässä tupakalle. Sairaslomaa hakeee vähän väliä, milloin minkäkin "vaivan" takia.. Kahvi-ja ruokatauot on hänellä tuplaten pidempiä kun muilla, näiden tupakalla ravaamisien lisäksi. Tämähän ei kuulu työpaikkakiusaamisen vaan työkavereiden hyväksikäyttämisen otsikon alle(jos sellaista olisi). Esimies tietoinen asiasta, levittelee vaan käsiään.

      • fghytyuioiuy43

        Taitaa hommansa.Kunnan puolella näitä roikkujia vakihenkilöistä suurin osa.


    • Toimenpide

      Voisiko työviikon alussa jo jakaa työt molempien pöydälle ja pitää niistä jonkinlaista kirjaa (tätä voi ehdottaa pomollekin, jos työkaveri ei suostu)? Jokin uusi systeemi, jolla työt todellakin käytännössä jaetaan, kuten ja kun kerran pomokin ehdotti. Tee vaikka itse jokin lista ja toimi sen mukaan, onpa sitten tarvittaessa pomollekin jotain konkreettista esittää työmäärästä.

    • urps

      Olen sellaisessa työssä jossa yksin siivotaan,mutta tehdään yhdessäkin hommia.Liika uuvuksiin sitä itsensä vetää,jos yksin joutuu tekemään kaikki.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      199
      2617
    2. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      115
      2301
    3. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1638
    4. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1139
    5. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      47
      1058
    6. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      49
      1043
    7. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      99
      971
    8. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      46
      783
    9. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      6
      783
    10. Helena Koivun rikosrekisteri

      Kasvaa. Tällä kertaa murtautuminen...😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      737
    Aihe