Ajattelin pitkään että suupielten halkeilu etenkin keväisin johtuisi jostain vitamiinin tai hivenaineen puutostilasta kunnes luin jostain että kyseessä olisi suupielen poimussa muhiva bakteeri/hiivasienitulehdus. Niinpä tein oman lääkevoiteen raastamaalla hienoksi yhden valkosipulikynnen ja lisäämällä tämän lusikalliseen oliiviöljyä. Sekoittelin hyvin ja tunnin kuluttua aloin sivelemään tätä öljyä suupieleeni ja huuliini. Infektio parani parissa päivässä ja halkeama poistui n. viikossa. Tämä voisi tehota myös muihinkin sieni-infektioihin, esim. jalkasieneen. Kokeilut jatkuvat.
Oma lääke suupielten halkeiluun
4
209
Vastaukset
- hiivanhäätö
Hyvä havainto.
Yleensä se on hiiva tai vaahtoava hammastahna. - Yksi_vaihtoehto
Suupielten haavautuminen voi osoittaa myös B12 vitamiinin puutosta. Kasvisruualla elävälle tuo puutos syntyy huomaamatta ja korjaustapa on ottaa B12 vitamiinit pilleripurkista (pahimmillaan pistoksina 3 kk välein).
- B2vitamiinia
Se on B2, ei B12
B-vitamiinit
B-vitamiinien ryhmään kuuluu 8 varsinaista vitamiinia ja 5 sen kaltaista yhdistettä. Tärkeintä on varmistaa B-vitamiinien saanti laadukkaasta ruuasta tai ravintolisästä.
B1-vitamiini eli tiamiinia tarvitaan muun muassa ruoan energiaksi muuntamisessa. Tämän B-vitamiinin puute saattaa aiheuttaa muun muassa väsymystä, ärtyneisyyttä, hermosärkyä tai kävelyhäiriöitä. Pitkäaikainen puute aiheuttaa niin sanottua beriberitautia, joka johtaa sydämen toimintahäiriöön ja lopulta kuolemaan.
B2-vitamiini eli riboflaviinia tarvitaan esimerkiksi aineenvaihdunnassa. Erityisen tärkeä tämä on ihon, kynsien ja hiusten terveydelle.
B3-vitamiini eli niasiini on tärkeä solujen aineenvaihdunnalle. Tämän B-vitamiinin puutos voi esimerkiksi hidastaa aineenvaihduntaa.
B5-vitamiini eli pantoteenihappo vaikuttaa pääasiassa energia-aineenvaihduntaan ja myös ihoon. Kyseisen B-vitamiinin puutoksen ei ole todettu aiheuttavan suurempia oireita. Kokeissa on esiintynyt lähinnä, käsien ja jalkojen puutumista, väsymystä, pahoinvointia, unihäiriöitä yms.
B6-vitamiini eli pyridoksiini toimii antioksidanttina. Se osallistuu suurimmaksi osaksi esimerkiksi valkuaisaineiden aineenvaihduntaan ja hermovälittäjäaineiden tuotantoon. Tämän B-vitamiinin puutosoireet ovat muun muassa väsymys, erilaiset iho-oireet ja hermosto-oireet kuten ärtyneisyys ja masentuneisuus ja pahoinvointi.
B7-vitamiini eli biotiini (tunnetaan myös nimellä H-vitamiini) osallistuu rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihduntaan eli niin sanottuun metaboliaan. Kyseisen B-vitamiinin puutosta ei varsinaisesti ole havaittu kuin kokeellisissa olosuhteissa. Oireisiin liittyi muun muassa ihomuutoksia ja lihaskipuja sekä pahoinvointia.
B9-vitamiini eli foolihappo (tunnetaan myös nimellä M-vitamiini) on välttämätön esimerkiksi punasolujen muodostukselle. Tämän B-vitamiinin puutosoireisiin luetaan esimerkiksi väsymys, huimaus, voimattomuuden tunne sekä ruokahaluttomuus. Lisäksi puutos saattaa aiheuttaa häiriöitä limakalvoilla johtaen suu- ja kielitulehdukseen, ruokatorven tulehdukseen ja ripuliin.
B12-vitamiini eli kobalamiini on erityisen tärkeää veren puna- ja valkosolujen muodostuksessa sekä hermosolujen toiminnassa. Kyseisen B-vitamiinin puutos saattaa aiheuttaa muun muassa anemiaa. B12-vitamiinin puutosoireisiin voi liittyä myös hermoston oireita ja erilaisia limakalvomuutoksia.
Osittain orgaaninen B-vitamiinivalmiste, jossa on kaikki B-vitamiinit samassa valmisteessa:
Rikas Oluthiivatabletti http://www.valioravinto.fi/rikas-oluthiivatabletti
Rikas Oluthiivahiutale http://www.valioravinto.fi/rikas-oluthiivahiutale
Natura Median Comblex B http://www.naturamedia.fi/b-complex
Mistä löydät B:t parhaiten?
B1-vitamiini eli tiamiini: palkokasvit, manteli, pähkinät, siemenet, liha, sisäelimet, oluthiiva
B2 eli riboflaviini: maitotuotteet, sisäelimet, liha, kananmuna, pavut, manteli, pähkinät, siemenet, oluthiiva
B3 eli niasiini: liha, maitotuotteet, kananmuna, manteli, pähkinät, siemenet, sienet, palkokasvit, oluthiiva
B5 eli pantoteenihappo: liha, kala, vihannekset, kasvikset, oluthiiva
B6 eli pyridoksiini: liha, sisäelimet, kananmuna, maitotuotteet, kala, kasvikset, vihannekset, oluthiiva
B7 eli biotiini: maksa, liha, kala, kananmuna, soijapavut
B9 eli foolihappo: kasvikset, vihannekset, hedelmät, marjat (kuumennus tuohaa tämän vitamiinin)
B12 eli kobalamiini: vain eläinperäiset tuotteet kuten liha, kala ja maitotuotteet - Itelääkäri
Lisäsin ruokavaliooni kananmunia, pähkinöitä ja maksapihvejä mutta suupielten ongelmat jatkuivat tästä huolimatta. Vasta tuo valkosipuliöljy toi avun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 723136
- 922895
- 512135
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201595Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..61359- 151359
- 191314
Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131311Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein141287Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241242