Päivi Räösänen oli juuri Kampissa kampanjoimassa. Enpä ollutkaan tietoinen miten paljoin KD ja Räsänen ovat saaneet aikaan viimeisen 4 vuoden aikana, vaikka seuraankin politiikaa.
KD on suunnilleen pitänyt maata pystyssä tämän vaalikauden, jos Räsästä uskoo. Ei mene ääni hukkaan jos KD:ta äänestää, vakuutti Päivi. Tällaista epäilyä ovat äänestäjät kuulemma Päiville viestittäneet.
"KD on saanut enemmän aikaan tällä vaalikaudella kuin mikään muu sen kokoinen puolue", sanoi Päivi. Siis enemmän kuin RKP. Vaikka niin olisikin, ei se ole vielä paljon.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Siunausta Päivi Räsäselle. Hän on kunnioitettava ihminen. Toivottavasti hän on seuraavassa hallituksessa mukana.
Herkkäuskoisen mielestä.
Itse asiassa Räsänen on puhunut itsensä ainakin Sipilän hallituksesta ulos.Räsänen on ilmoittanut vaalikeskustelussa, että KD tulee vaatimaan tasa-arvoisen avioliittolain uutta käsittelyä. Sipilä on ilmoittanut, ettei edellisen eduskunnan päätöksiä lähdetä purkamaan. Jos molemmat pysyvät snassaan ja kun Sipolästä tulee pääministeri, ei KD ole hallituksessa.
Ansisoita löytyy kyllä. "Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari totesi Pressiklubi-ohjelmassa, ettei tiedä löytyykö Suomen poliittisesta historiasta muuta puoluetta kuin Kristillisdemokraatit, joka olisi saanut yhtä paljon aikaiseksi kuudella kansanedustajalla. " http://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/missä-maamme-makaa-tulevan-vaalikauden-aikana-1.1816240
Hienoa että KD:n kansanedustajaehdokas on vakuuttunut oman puolueensa aikaansaannoksista ja kirjoittaa siitä vielä mielipidekirjoituksen lehteen. Kumma että nämä aikaansaannokset ovat nykyään kristillisen kulttuuriperinnön nimellä vaikka ne yhdistetään "vasemmistolaisuuteen" ja nousuun kristilliseltä pimeältä keskiajalta.
Niin on. Enemmän tärähtäneitä lausuntoja...
Ei riitä, että Räsäskä on tyhmä. Hänen pitää vielä valehdellakin sen lisäksi.
Miksei Räsäskä muuten pitänyt lupaustaan? Hänhän lupasi erota jos tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi.