Täytyy johonkin saada kaadettua sisällä kuohuva myllerrys. Elän toisessa avioliitossani, uusperhehelvettiä. Yksi yhteinen lapsi, liuta entisistä elämistä. Kaikki vielä alaikäisiä. Mieheni kanssa alkuajat olivat ihania, sitten ihanuus loppui kuin seinään. Puhuminen loppui ja tilalle tuli painostava hiljaisuus tai nälvintä, ivailu, elämän tahallinen vaikeuttaminen puolin ja toisin.
Esimerkki tältä viikonlopulta; mieheni kieltäytyy siivoamasta alakertaa koska lapseni aiemmasta avioliitosta kävelevät joskus siellä kengät jalassa. Eikä hän kuulemma käske lapsiani toimimaan toisin koska minun epäonnistuminen kasvattajana ei kuulu hänelle.
Elämämme on päivittäistä riitelyä tai murjottamista. Eniten kärsii yhteinen lapsemme, kohta kolmevuotias. Kärjistäen hän on ainoa iloinen ihminen koko taloudessa, kohta hänkään ei enää naura. Olemme yhdestä asiasta samaa mieltä; tilanteen kotona on muututtava tai meidän on erottava. Mutta mitä helvettiä tässä voi tehdä? Yritän olla ystävällinen ja halata miestä, hän seisoo puupökkelönä halauksessa ja katsoo toiseen suuntaan. Puhun siitä että meillä ei ole seksiä, mies kääntää selän.
Mieheni syyttää pahasta olostaan minua; olen kuulemma pettänyt hänet kaikin tavoin (avioliiton ulkopuolisesta suhteesta hän ei kuitenkaan syytä) ja teen hänen elämästään kauheaa. Toinen teini-ikäisistä lapsistani asuu pääsääntöisesti meillä ja mieheni tuntee kilpailevansa tuon yläasteikäisen kanssa huomiostani. MIehen mielestä teini pitäisi passittaa isälleen asumaan ja hänen elämänsä parantuisi.
Vakavasti epäilen että mieheni on narsisti, siis ihan oikea sellainen. En käytä sanaa tässä kevein perustein. Välillä epäilen olevani itse jotenkin hullu koska asiat joista minua syytetään tuntuvat niin absurdeilta. Kävin lomalla tuon teini-ikäisen kanssa kahdestaan ja mieheni sanoi syyttävänsä minua siitä koko loppuikänsä. Oikeasti. Kun kerroin loma-aikeistani miehelleni, hän ei sanonut mitään. Hän kertoi vasta kolmen kuukauden kuluttua, hetki ennen lomaa, että hän ei pidä ajatuksesta. Ja nyt hän raivoaa kotona kun näkee "merkkejä" meidän lomasta, mm. matkalaukku parvekkeella. Eihän tuo nyt voi olla aikuista ajattelua tai käytöstä. Miten hemmetissä tätä voi jatkaa tai millä tämä muuttuu? Avioerokin pelottaa, koska tuo käytös vaan pahentuisi siitä ja elämä olisi tosi vaikeaa kun meillä on yhteinen lapsi jonka asioista pitäisi aina tapella. Vaikka vaan periaatteesta.
Esimerkki tältä viikonlopulta; mieheni kieltäytyy siivoamasta alakertaa koska lapseni aiemmasta avioliitosta kävelevät joskus siellä kengät jalassa. Eikä hän kuulemma käske lapsiani toimimaan toisin koska minun epäonnistuminen kasvattajana ei kuulu hänelle.
Elämämme on päivittäistä riitelyä tai murjottamista. Eniten kärsii yhteinen lapsemme, kohta kolmevuotias. Kärjistäen hän on ainoa iloinen ihminen koko taloudessa, kohta hänkään ei enää naura. Olemme yhdestä asiasta samaa mieltä; tilanteen kotona on muututtava tai meidän on erottava. Mutta mitä helvettiä tässä voi tehdä? Yritän olla ystävällinen ja halata miestä, hän seisoo puupökkelönä halauksessa ja katsoo toiseen suuntaan. Puhun siitä että meillä ei ole seksiä, mies kääntää selän.
Mieheni syyttää pahasta olostaan minua; olen kuulemma pettänyt hänet kaikin tavoin (avioliiton ulkopuolisesta suhteesta hän ei kuitenkaan syytä) ja teen hänen elämästään kauheaa. Toinen teini-ikäisistä lapsistani asuu pääsääntöisesti meillä ja mieheni tuntee kilpailevansa tuon yläasteikäisen kanssa huomiostani. MIehen mielestä teini pitäisi passittaa isälleen asumaan ja hänen elämänsä parantuisi.
Vakavasti epäilen että mieheni on narsisti, siis ihan oikea sellainen. En käytä sanaa tässä kevein perustein. Välillä epäilen olevani itse jotenkin hullu koska asiat joista minua syytetään tuntuvat niin absurdeilta. Kävin lomalla tuon teini-ikäisen kanssa kahdestaan ja mieheni sanoi syyttävänsä minua siitä koko loppuikänsä. Oikeasti. Kun kerroin loma-aikeistani miehelleni, hän ei sanonut mitään. Hän kertoi vasta kolmen kuukauden kuluttua, hetki ennen lomaa, että hän ei pidä ajatuksesta. Ja nyt hän raivoaa kotona kun näkee "merkkejä" meidän lomasta, mm. matkalaukku parvekkeella. Eihän tuo nyt voi olla aikuista ajattelua tai käytöstä. Miten hemmetissä tätä voi jatkaa tai millä tämä muuttuu? Avioerokin pelottaa, koska tuo käytös vaan pahentuisi siitä ja elämä olisi tosi vaikeaa kun meillä on yhteinen lapsi jonka asioista pitäisi aina tapella. Vaikka vaan periaatteesta.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minkä takia erosit siitä edellisestä liitostasi? Oliko lastesi isä myös silloin narsisti? Miksi parisuhde kanssasi ei onnistu?
Edellisestä suhteesta erosin miehen yhdenillan jutun takia. En vaan pystynyt antamaan anteeksi. Ja hän ei ole narsisti enkä sitä koskaan epäillytkään. Ihan tavallinen ihminen
Vanhojen kaivelu ei auta tässä, niin kuin eräässä vastauksessa oli. Oletko ajatellut ulkopuolista ammattiapua? Mielummin molemmat, mutta yksinkin voi mennä. Saat ainakin itse uutta katsantokantaa asioihin. Lähteminen ulkopuolisen avun hakemiseen vaatii rohkeutta tunnustaa, että asiat ovat pielessä. Itsekin olet hyvä syy, mutta lapset tarvitsevat kotiinsa rauhallisen ilmapiirin, murrosikä ei aina ole muutenkaan helppo. Kirkolla, kaupungilla/kunnalla tms. varmasti löytyy oikea paikka, jossa puhua tästä. Mieti tätä, syyllisien etsiminen ei auta, vaan katse vahvasti eteenpäin.
Mä tajuan sun tilanteen , meillä monta lasta ja teen kaiken yksin kotona , työpäivän jälkeen hoidan pyykit, tiskit, lasten harrastukset, autan läksyissä , käyn vanhempainillassa koulussa , jossain välissä pitää tietysti tehdä iltaruoka ja iltapala , ja pelata /leikkiä ,luen iltasadun kahdelle pienelle, siivoan aamulla kaatuneet kaurahiutaleet lattialta kun mies keittänyt puuron ja vienyt lapset tarhaan. Miehen illalla itselleen tehty iltapalasotku keittiössä ja likainen lautanen olohuoneen pöydällä odottaa siivoojaa . Kun mies on aamulla keittänyt kahvia,on edellisestä kahvinkeitosta jäänyt suodatinpussi kahvinporoineen keittimen vieressä pöydällä. Roskapussi on tietysti täynnä mutta on liian haastava tai alentava tehtävä viedä se roskikseen ulos. Kun tulee postia kirjekuori jää pöydälle siihen kohtaan missä posti avataan. Ja sitten vielä joku idiootti kehtaa epäillä sinun arvostelukykyäsi (edellinen kirjoittaja) en voi kun toivottaa jaksamista oli se päätös mikä tahansa sinulla
Joo murusia ei ole pöydällä,kun ei tehdä ruokaa? Meillä on joskus ei! Kenelle esittelet kotiasi,kun siellä kukaan ei käy. Jos vieras sattuu käymään ei murusia tule ,kun ei ole mitä tarjota. Häh,nyt leivotaan ja eletään ruokaa on jaMURuSIA.. Kaikki tehdään ja yksin ,joskus palaa pinna mutta ei se mitään eikä ole lasten äiti nalkuttamassa. Kaikki on onnellisia kun ei ole murusia,jippii?..
Nyt en kyllä ihan ymmärrä tämän kommentin syvintä sisältöä?
Siis tämä tarkoittaa selkokielellä,ei ole onnellinen kun murusia pöydällä. Siis eihän mies voi naisen sielunelämää ymmärtää..pwrhe -elämämme kaatui murusiin.ku en siivonnut! Vaikka minkälaisen gurmee aterian valmistit ,kiitoso oli,oppisit siivoamaan jälkesi. Ei jaksa enää uutta vaimoa etsimään,on jotenkin henkisesti lyöty. Tulikos ymmärretyksi viestini lajitovereille?
mutta kyllähän jälkien siivoaminen on sen kokkaajan hommaa! Ei kai kukaan kuvittele että minä tässä gurmeeta sinulle olehyvä ja siivoa?
Jos nyt päätät elää omien tekemiesi lasten kanssa ilman miehiä (nykyinen lukuuunottaen) saattaisi hyvinkin olla että laspsistasi kehityy vielä normaaleja, traumattomia nuoria ja aikuisia, ihmisiä jotka soputuvat yhteiskuntaan luottavaisesti ja rakentavasti.
Jos jatkat vielä pitää lapsiasi kuvailemassasi kodin ilmapiirissä, tiedät itsekin että se on äärettomän tuhoisaa heille! Olisko tosiaankin parasta että laittasitte rojunne jakoon ja sinä ( tai miehesi) hankitte oman asunnon, vaikka se olisi pari pikkiriikkistä huonetta. Kuitenkin se olisi paikka jossa lapset saisivat rakkautta, lämpoä, kauneutta, iloisuutta ja turvallisuutta.
Se (pikkiriikkinen asunto) olisi paikka jossa kasvaa ja kehittyä turvassa ja iloisessa ilmapiirissä. Se olisi paikka jossa vanhempi täysin keskittyisi omiin, huolellisesti ja harkiten tekeminsä lapsiina ja jossa hän voisi ohjata, tukea ja kasvattaa heitä ILMAN vieraita aikuisia kärttämässä koko ajan huomiota.
Omat lapset ovat AINA tärkeimpiä kuin vieraat aikuiset sängynlämmittäjät. Sängynlämmittäjät voi jättää, omia lapsia EI!
Sinä VOIT elää ilman sängynlämmittäjiä ( siihen ei kukaan ole vielä kuollut!) mutta lapsesi EI voi elää ilman sinua! Sinun pääasiallinen VELVOLLISUUTESI on huolellisesti ja tarkoituksella jo hankkimasi lapset. Ellet sinä luo heille rakastavaa ja rauhallista kotia, hinta jonka joudut nyt ja tulevaisuudessa maksamaan, on aivan liian kova.
Ei miehesi minusta narsistille kuulosta. Saattaahan se sinun ja poikasi loma ketuttaa, ehkä hänkin olisi halunnut lomailla. Hän saattaa tuntea, että syytät seksin puuttumisesta häntä ja siitä on hankala repiä romantiikkaa. Tietysti hänellä on omia tarpeita ja nyt hän kilpailee niistä lastesi kanssa. Hänen täytyisi olla todellinen jeesus jos ei tuntuisi missään. Tiedän, ettet varmaan haluaisi kuulla tällaista kun sinulla on itselläsikin arjen pyörittämisessä paljon tekemistä, mutta ehkä kannattaisi huomioida se mies ihan oikeasti jos haluat jatkaa liittoa hänen kanssaan. Jos matkalaukku parvekkeella ärsyttää häntä, vie se pois. Hommaa lapsille hoitaja ka vie miehesi vaikka minilomalle. Tee itse aloite seksiin. Hänelläkin on kestämistä arjessa ja hänkin kuitenkin on tunteva ihminen. Voit myös kysyä haluaako hän erota, jos haluaa niin sitten anna hänen mennä. Jos ei, niin tehkää hartiavoimin töitä!
Ylirasittumeen multi-äidin pitää nyt siis hartiavoimin miellyttää ja mielistellä hapanta, murjottavaa miestä? No onnee vaan jos äidin aika ja hermo tuohon taipuu. Jeesus oli mies, mutta voihan sitä nais-Jeessukseksi heittäytyä. "Kaikki se kestää, kaikki se kärsii".
Vautsi miten osasitkin poimia tekstistä vain sen, että äidin ja vaimon pitää yksin kaikki työ tehdä. Mielistelystä taas en puhunut mitään. Veikkaan ettei tilanne sotimalla ap:n perheessä kylläkään yhtään parane. Avioliitto on edelleen kahden kauppa, molempien on tehtävä sen eteen töitä! Joskus vain on niin, että toisen täytyy jaksaa aloittaa ne työt ja ymmärsin niin, että mies on kykenemätön siihen. Jos vaimo tahtoo pelastaa liiton niin pakkohan hänen on toimia! Miehelle aloittaja ei ole äiti vaan vaimo, kumppani, rakastettu. Miehenkö sitten pitäisi kaikki työ toimivaa avioliittoa varten tehdä? Sivuutit täysin sen, että mieshän ei mihinkään lomalle päässyt, vaimo pääsi. Lomailu kahdestaan teini-ikäisen pojan kanssa ei voi olla vain lasten vahtimista vaan siinä täytyy ehtiä levätäkin. Milloin mies lepää? Miksi miehen täytyy yksin tehdä aloitteet? Miksi kaikki on miehen vika? Olen itsekin vaimo, jonka avioliitto on hajoamispisteessä ka voit uskoa että on töitä tehty! Ratkaisu ongelmiin ei mielestäni ole se, että lähdetään kävelemään heti vaan pitää yrittää vielä voimien loputtuakin jos todella tahtoo että liitto kestää kun se on hajoamaisillaan. Toki jo ap haluaa lähteä niin sen kun lähtee.
Hei aikuisten oikeasti. Ap:n mies kiukuttelee, nälvii, ivailee, rajoittaa, on mustasukkainen teinille (joo, no tosi HALOO). Todellakin harrastaa henkistä väkivaltaa. Itse en voisi tuommoisen kanssa edes ajatella seksiä. Ja taitaapa olla niin, ettei ap:kään miehensä kanssa kestä. Normaali ihminen ei siedä huonoa kohtelua.
Miehelle ap ei ole ainakaan rakastettu. Rakastettua ei milloinkaan ivata, nälvitä eikä puhuta muutenkaan rumasti.
Tämän perusteella aika moni avioliitto joutaa romukoppaan. Omani mukaanlukien. Kun toisesta on henkisesti niin kaukana ja tunteisiin alkaa sekoittua mustasukkaisuutta, kaipausta ja suuttumusta siitä ettei ole toisen arvojärjestyksessä riittävän korkealla tulen ainakin minä sanoneeksi ikäviä asioita, käyttäydyn kylmästi ja saan riitoja aikaiseksi. Vaikka puhun miehelleni rumasti, rakastan häntä silti. Mutta kuten jo sanoin, jos ei ap halua tehdä töitä avioliiton kestämisen eteen, niin sitten ei tee. Silloin ei ole myöskään oikeutta olettaa tai odottaa että toinenkaan mitään tekisi. Jokainen on omista valinnoistaan vastuussa.
Uusperhe-elämä on huomattavan haastavaa. Nyt alkuajan "huumavaihe" on ohi, ja realiteetit ja hankaluudet tulevat esiin. Neuvoisin perehtymään siihen, mitä vaiheita "Uusperheellisten" elämään kuuluu. Voihan sitä heittää pyyhkeen kehään, mutta sama taitaa tulla aina uusissakin suhteissa vastaan.
"Kun kerroin loma-aikeistani miehelleni, hän ei sanonut mitään. " on tavallaan ymmärrettävää että joku voi loukkaantua lopullisesti tuosta lomasta. Sattuiko lomanne juuri samaan aikaan kun miehelläkin olisi ollut lomaa? ja sinä et ehdottanut koko perheen yhteistä lomailua? on tuo aika outoa sinulta.MIKSI TEIT NIIN? Tunnistatko omat vikasi, ja törkeät tekosi? jOs mulla olisi mies joka lomailee ilman minua niin se olisi eron paikka. Kokisin olevani vain hyväkiskäytettävä hölmö.Otatko miehen tunteet huomioon? Pyydä anteeksi tätä törkeää lomaloukaustasi mieheltä KUNNOLLA ja myönnä että et tajunnut asian loukkaavan häntä. Ehdota että menette kahdestaan lemmenlomalle.
Aloittajan viestiä lukiessa tuli mieleen, että olisi hirveän hyvä jos voisitte saada ulkopuolista apua tilanteen avaamiseen. Sekä kunnat että seurakunnat tarjoavat perheneuvontaa, jossa osattaisiin ehkä auttaa.
Et kertonut oletteko keskustelleet siitä, mitä kumpikin haluaa. Haluatteko elää yhdessä? Toiseksi minulle tuli mieleen, ikään kuin pinnan alla olisi selvittämättömiä ja ehkä ääneenlausumattomia ristiriitoja, jotka sitten aiheuttavat riitelyä ja murjottamista.
Mihin asioihin kumpikin on pettynyt suhteessa (ei toisessa ihmisessä)?
Viestin perusteella mietin, että miehelläsi on hyvin paha olla. Ja uskon, että se tekee myös sinulle tilanteen raskaaksi. Vaikeaa on se, että voi olla ettei miehesi itsekään osaa täysin selittää mistä paha olo johtuu. Se vain on. Yksi asia joka voisi auttaa on se, jos miehesi pääsisi kiinni omaan pahaan oloonsa. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että miehesi itse haluaa asiaan myös tarttua. Tapahtuuko se ulkopuolisen avun kautta, itsekseen esimerkiksi kirjoittamalla tai jollain muulla tavalla ei ehkä ole niin keskeistä. Tärkeää vain on, että se tapahtuu jotenkin.
Toivottavasti tilanne aukeaa.
Vilppu H.
pappi
Hyvä kommentti,lukisipa minunkin lähtenyt kumppani tämän.
Jos nyt itsestäsi tuntuu pahalta, niin mietipä miltä lapsistasi tuntuu. Joutuvat katsomaan kodissaan omalle äidilleen vinoilevaa ilkeätä miestä. Mitenkähän vinoon he tuollaisen elämän seurauksena kasvavat? Minusta ainoa ratkaisu on hommata nyt oma asunto ja miettiä aika tarkkaan, että ottaako miestä enää vaivoikseen. Uskoa se tosiasia, että kyllä niissä toisella ja kolmannella kierroksella olevissa yleensä joku vika on.
Kaikissa hei on jotain "vikaa". Jopa minussa, vaikken sitä kovin helposti myönnäkään ;). Itse en tiedä yhtäkään onnetonta uusperhettä, vaikka joka toisella ystävälläni on sellainen. Oma uusmuotoinen uusperheeni on kyllä viihtyisä yksikkö. Sekä aikuisille että lapsille. En sietäisi kerta kaikkiaan vinoilua puolisoltani, oli sitten järjestysnumeronsa mikä tahansa.
Menin vaimoni kanssa naimisiin aika nuorena.
Kaikki oli aussa niin hyvin.
pikku hiljaa huomasin että teen työt eli tienaan perheen rahat, no ei siinä mitään, miehenhän kuuluukin elättää perhe.
10h työpäivän jälkeen kotia tullessa lykätään lapsi syliin ja tuumataan että on minun aika pitää vapaata.
Aletaan vaatia pikku hiljaa että pitäisi osallistua siivous yms. kodin askareihin.
Asunto muuttuu omakotitaloksi ja työpäiväni venyvät 12-15h mittaisiksi, kotona odottaa lumityöt talvisin ja nurmikonleikaukset sekä yllätys yllätys puutarhan hoito.
Sekään ei riitä vaan pitäisi vielä siivota ja kokata.
Vaimo on kotiäitinä mutta aika ei riitä kodin hoitamiseen.
Minua syytetään että olen muuttunut.
Aletaan uhkailemaan avioerolla jollen muutu (ylistä vaimoani ja kohtele häntä kuin prinsessaa).
Tässä vaiheessa alan olla todella lopussa ja avioerouhkaukset sen kuin yleistyvät.
Vaimoni ei huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään vaan on pikkuhiljaa lihonut sairaalloisen lihavaksi.
Laihduttaa sitten kun hänelle sopii.
Sitten tulee pakkotilanne, sairaalasta soitetaan että olen jäänyt leskeksi.
Pikkuhiljaa elämä palaa uomiinsa ja huomaan että töissäkäynti ja lasten hoito rasittaa vähemmän kuin aiemmin.
Rahaa jää säästöön.
Henkinen tilanteeni paranee
Opettelen tanssimaan ja tapaan uusia ihmisiä.
On todella raskasta olla puoliso kun ei huomioida mutta vaaditaan koko ajan enemmän.
Kokoajan tunne että annat huomattavasti enemmän kuin saat.
11 vuotta on kulunut, uutta avioliittoa suunnittelen mutta tasapuolisuuden merkeissä.
Enään en suostu kiristettäväksi enkä orjaksi.
Mitä jos pakkaisit miehelle matkalaukun ja lentoliput käteen, niin pitkälle lomalle kuin rahat sallii? Tai lähtisikö hän kavereidensa kanssa jonnekin reissuun? Lappiin? Tällä ei muuta voitettaisi kuin aikaa. Voisit rauhassa (ja lapset myös) miettiä seuraavaa siirtoa. Eli miten ero toteutetaan. Eihän tuollaista liittoa kestä kukaan, ei pitäisikään kestää. Kuuntelevalla Kirkolla oli yltiömäisen positiivinen vastaus. En oikein ymmärtänyt. Kun kumppanilla viiraa noin pahasti päästä "Puhuminen loppui ja tilalle tuli painostava hiljaisuus tai nälvintä, ivailu, elämän tahallinen vaikeuttaminen puolin ja toisin. " ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero.
Kirjoitin oman tarinan sen takia että huomataan että puolison muutoksen taustalla voi olla oma käytös.
Aloittajan teksteistä olen ymmärtänyt että edellisestä liitosta olevat lapset ovat etusijalla jajos arvaan niin toisella sijalla tulee yhteinen lapsi.
Mitä muita menee puolison edelle.
Tuo lomareissu mistä kerrottiin antaa voimakkaan signaalin puolisolle että mikä on nokkimisjärjestys.
Eihän sitä kaltoinkohteleva puoliso tajua, hänen mielestä kaikki on normaalia mutta toinen on muuttunut.
Pitäisi miettia useamman kerran ennenkuin menee naimisiin jos puoliso on vain taloudellinen tuki.
Fakta on että mis ja nainen muodostavat perheen ytimen jonka ympärille voidaan rakentaa turvallinen kasvuympäristö lapsille.
Jos ydin on äidin ja lapsien ympärillä, homma ei vain toimi.
Mieskin tarvitsee hellyyttä ja huomiota, vanha sanonta sitä saa mitä tilaa.
Jos toinen liitto menossa karille niin eiköhän pitäisi ihan oikeasti miettiä.
Oliko 1. liiton syrjähyppy avunhuuto, turhautuminen, patoutunutta läheisyydentarvetta.....?
Onko nyt kyseessä samat oireet mutta eri muodossa?
On helppo syyttää aina muita mutta todella vaikea myöntää omat virheet.