Kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva. Sanot: Jos olisin Jumalan mieleinen ja osaisin rukoilla hartaasti, luulisin rukoukseni tulevan kuulluksi. Vastaan: Ellet ota rukoillaksesi ennen kuin tunnet olevasi Jumalalle mieleen, et milloinkaan pääse sellaiseksi. Rukouksemme ei näet saa perustua omaan kelvollisuuteemme vaan Jumalan lupausten muuttumattomaan totuuteen. Jos rukous perustuu johonkin muuhun, se on väärä ja pettää sinut, vaikka sydämesi kuohuisi syvää hartautta ja itkisi verta.
Siksihän me juuri rukoilemmekin, että emme ole kelvollisia rukoilemaan. Kelvollisiksi tulemme juuri siitä, että uskomme olevamme kelvottomia ja heittäydymme Jumalan uskollisuuden varaan. Ole kuinka kelvoton hyvänsä, mutta muista, että on tuhannesti merkityksellisempää, jopa vain se on välttämätöntä, että kunnioitat Jumalan totuutta etkä omilla epäilyksilläsi tee valheeksi Jumalan sanaa. Sinua ei todellakaan auta kelvollisuutesi eikä estä kelvottomuutesi.
Varo siis koskaan pitämästä itseäsi rukoilemiseen tai saamiseen kelvollisena. Samoin kuin hän sulasta armosta kenenkään sitä häneltä rukoilematta on luvannut kuulla meitä, samoin hän myös tahtoo sulasta armosta uskollisuutensa kunniaksi kuulla rukouksen, ettet ylistäisi omaa kelvollisuuttasi, vaan hänen totuuttaan, jonka kautta hän on täyttänyt lupauksensa ja hänen armoaan, joka on antanut lupaukset.
Mark. 11:24
Mannaa Jumalan lapsille
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Mark. 11:24 - sunnuntai 19. huhtikuuta

Vastaukset 5
Vanhimmat
15233
amenta.
addssda
teewtew
Kyllä, totta on aloitus!
Lue miten mm. usko kasvaa, ja sitten
http://findiastory.vuodatus.net/sivut/uskovan-hengellinen-ruokapoyta
Ja mitä ihmeitä voi tavallinen uskova kokea kun uskossa turvaa Herraan!
- Parantumista, Jumalan hyvää johdatusta, apua mahdottomissa tilanteissa!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13547888
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13548751
Eli? Teorioista tekoihin, ja että Sana myös toteutuu – eikä sitä kaiken aikaa vain puhuta.
Elävä Jumala on niiden kanssa, jotka Häneen uskova, Häntä kunnioittavat ja Hänen Sanaansa arvossa pitävät. Kunnia Herralle, ja kiitos Hänen hyvyydestään. ML