ÄÄNESTÄMÄTTÄ JÄTTÄMINEN = ÄÄNI SEKOOMUKSELLE

Näin voidaan sanoa!. Perusteluna on se että valta-osa äänestämättä olevista antaisi todennäköisesti äänensä jollekin muulle puolueelle kuin kokoomukselle. Samoin voidaan todeta että äänestämättä oleminen on ääni nykyiselle maahanmuutolle ym maata alas ohjaavalle menolle.
Ja selväähän on että allekirjoittanut äänesti ja äänesti vanhaa maan tapaa vastaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin pitkään kun Kokoomus on hallituksessa säätämässä.

Äänestä

Kokoomuksen valtakaudella ei taida olla yhtään asiaa mikä olisi mennyt Suomen kannalta parempaan suuntaan.

Äänestä

Ja tarkoittaa myös lisää tukiaisia ympäri maailmaa ja Somaleille kun samaan aikaan maassa ei ole varaa rakentaa edes sairaalaa..

Äänestä

passiivisuus on myös ääni Keskustan oligarkeille myös Juha Sipilä oli niin varma ennakkoäänistä että vältteli kaikkea keskustelua, Rinne oli selvä altavastaaja ja voi olla pääsemättä eduskuntaan

Jos nyt sunnuntaina ei PS äänet tule hallituksen ydin on johtajavaltainen omistajajoukko
Juha Sipilä Matti Vanhanen Olli Rehn Mauri Pekkarinen

sen kanssa on todella paha elää ne määräävät tahdin muille jne.

SOININ VIIMEISIN VAALIVEIKKAUS tämäkin edellyttää että käytte äänestämässä

PS KESKUSTA 40 PAIKKAA (liian vähän PS:lle?)
KOKOOMUS SDP 38 (liikaa SDP:lle?)

LOPUT 44 PAIKKAA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MAANTUHOLLE kirjoitti:

Näin voidaan sanoa!. Perusteluna on se että valta-osa äänestämättä olevista antaisi todennäköisesti äänensä jollekin muulle puolueelle kuin kokoomukselle. Samoin voidaan todeta että äänestämättä oleminen on ääni nykyiselle maahanmuutolle ym maata alas ohjaavalle menolle.
Ja selväähän on että allekirjoittanut äänesti ja äänesti vanhaa maan tapaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu