R.Meriläinen: Isät pois armeijasta

Edustaja Meriläinen: Isät pois armeijasta

Rosa Meriläinen palkitsisi nuoret isät vapauttamalla heidät asevelvollisuudesta. Puolustusvaliokunnassa ehdotukselle puistellaan päätä.


Tässä jutussa myös:
"Mene maanpuolustuskurssille!"
Ruotsi on jo samoilla linjoilla


Kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr) kirjoittaa kuuluisassa nettipäiväkirjassaan nykyään tiukasti pelkkää asiaa. Itsenäisyyspäivän aikoihin hän on innostunut panemaan asepalvelusta uusiin puihin.

- Puolustuspolitiikan osalta olen keksinyt ovelan keinon, millä yhdistää väestöpoliittiset tavoitteet ja armeijan pienentäminen ja siten puolustusbudjetista säästäminen: vapautetaan armeijasta huoltajat, Meriläinen kirjoittaa.

Alhaisesta syntyvyydestä kannetaan huolta maan hallituksessakin.

- Johan tulisi intoa tehdä lapsia ja pienempi osa ikäluokasta joutuisi armeijaan, kansanedustaja päättelee.

- Olen oikeasti vakaasti sitä mieltä, että pienten lasten isät kuuluvat kotiin vähintään illallispöytään sen sijaan, että hyppisivät pöpelikössä leikkimässä vanhanaikaista sotaa.


"Mene maanpuolustuskurssille!"
Puolustusvaliokunnan jäsenen Kalevi Lammisen (kok) ehdotus lyö ällikällä. Hän muistuttaa, että parikymppisillä varusmiehillä harvemmin on vielä perhettä. Lasten aika tulee selvästi myöhemmin.

Armeija ei Lammisen mukaan suinkaan leiki pöpelikössä vanhanaikaista sotaa.

- Hänen pitäisi nyt mennä maanpuolustuskurssille katsomaan, mitä tämä nykyinen maanpuolustus on. Armeijan peruskoulutus on erittäin hyvä.

Koko eduskunnan puolustusvaliokunta kävi eilen presidentti Tarja Halosen luona Mäntyniemessä. Tapaamisesta tihkuneiden tietojen mukaan presidentti antoi ymmärtää, ettei sotilaallisesta liittoutumattomuudesta pidä luopua.

Puolustusvaliokunta taas vakuutti presidentille, ettei se lähde ulkoasiainvaliokunnan tavoin lipsumaan liittoutumattomuudesta ja itsenäisestä puolustuksesta.

Lamminen oli vielä illallakin hyvin otettu presidentin maanpuolustushenkisestä puheesta.


Ruotsi on jo samoilla linjoilla
Ruotsi aikoo vähentää rajusti omien nuorten miestensä sotilaskoulutusta. Ruotsin hallitus arvioi hyökkäyksen uhan nykyään niin olemattomaksi, että vain vähemmistö nuorista miehistä koulutetaan reserviin.

Ammattiarmeijat tulevat varusmiesten tilalle muuallakin Euroopassa. Mutta Suomi aikoo edelleen säilyttää yleisen asevelvollisuuden.

- Meidän geopoliittinen asemamme on erilainen. Suomi on ollut tällaisena etuvartiona jo satoja vuosia, Lamminen perustelee.

- Harri Holkeri sanoi aika hyvin maamiinoista, että Suomi on ollut Ruotsin maamiina jo satoja vuosia. Ja niin se käy tässäkin asiassa.

Rosa Meriläinen puuttunut eduskunnassa useammankin kerran siviilipalvelusmiesten asemaan. Itsenäisyyspäivän alla hän kuuli Aseistakieltäytyjäliiton edustajia.

- On uskomatonta, että vaikka kaiken maailman ulkomaiset viralliset ja vapaat ihmisoikeustahot moittivat Suomen systeemiä pitää rangaistuksenomaista siviilipalvelusjärjestelmää ja laittaa kieltäytyjät vankilaan, mitään muutosta ei tapahdu, kansanedustaja tuskailee.
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Täähän on jo monta tuntia vanha juttu ja ollu tääl jo 10 ketjua alempana... ;)

Äänestä

Neiti Meriläisellä oli kiva puku juhlissa!

Äänestä

Jos joku isä päättäisi vauvan syntymän jälkeen lähteä vaihto-opiskelijaksi ulkomaille, niin heti olisivat kaikki kysymässä, että eikö se sika välitä lapsestaan laisinkaan? Näin siitä huolimatta, että vaihto-opiskelijana oleminen saattaa miehen uran kannalta olla erittäin hyödyllistä.

Sen sijaan pusikoissa pomppiminen katsotaan niin tärkeäksi asiaksi, että isä voi jättää sen takia lapsensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinettä! kirjoitti:

Edustaja Meriläinen: Isät pois armeijasta

Rosa Meriläinen palkitsisi nuoret isät vapauttamalla heidät asevelvollisuudesta. Puolustusvaliokunnassa ehdotukselle puistellaan päätä.


Tässä jutussa myös:
"Mene maanpuolustuskurssille!"
Ruotsi on jo samoilla linjoilla


Kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr) kirjoittaa kuuluisassa nettipäiväkirjassaan nykyään tiukasti pelkkää asiaa. Itsenäisyyspäivän aikoihin hän on innostunut panemaan asepalvelusta uusiin puihin.

- Puolustuspolitiikan osalta olen keksinyt ovelan keinon, millä yhdistää väestöpoliittiset tavoitteet ja armeijan pienentäminen ja siten puolustusbudjetista säästäminen: vapautetaan armeijasta huoltajat, Meriläinen kirjoittaa.

Alhaisesta syntyvyydestä kannetaan huolta maan hallituksessakin.

- Johan tulisi intoa tehdä lapsia ja pienempi osa ikäluokasta joutuisi armeijaan, kansanedustaja päättelee.

- Olen oikeasti vakaasti sitä mieltä, että pienten lasten isät kuuluvat kotiin vähintään illallispöytään sen sijaan, että hyppisivät pöpelikössä leikkimässä vanhanaikaista sotaa.


"Mene maanpuolustuskurssille!"
Puolustusvaliokunnan jäsenen Kalevi Lammisen (kok) ehdotus lyö ällikällä. Hän muistuttaa, että parikymppisillä varusmiehillä harvemmin on vielä perhettä. Lasten aika tulee selvästi myöhemmin.

Armeija ei Lammisen mukaan suinkaan leiki pöpelikössä vanhanaikaista sotaa.

- Hänen pitäisi nyt mennä maanpuolustuskurssille katsomaan, mitä tämä nykyinen maanpuolustus on. Armeijan peruskoulutus on erittäin hyvä.

Koko eduskunnan puolustusvaliokunta kävi eilen presidentti Tarja Halosen luona Mäntyniemessä. Tapaamisesta tihkuneiden tietojen mukaan presidentti antoi ymmärtää, ettei sotilaallisesta liittoutumattomuudesta pidä luopua.

Puolustusvaliokunta taas vakuutti presidentille, ettei se lähde ulkoasiainvaliokunnan tavoin lipsumaan liittoutumattomuudesta ja itsenäisestä puolustuksesta.

Lamminen oli vielä illallakin hyvin otettu presidentin maanpuolustushenkisestä puheesta.


Ruotsi on jo samoilla linjoilla
Ruotsi aikoo vähentää rajusti omien nuorten miestensä sotilaskoulutusta. Ruotsin hallitus arvioi hyökkäyksen uhan nykyään niin olemattomaksi, että vain vähemmistö nuorista miehistä koulutetaan reserviin.

Ammattiarmeijat tulevat varusmiesten tilalle muuallakin Euroopassa. Mutta Suomi aikoo edelleen säilyttää yleisen asevelvollisuuden.

- Meidän geopoliittinen asemamme on erilainen. Suomi on ollut tällaisena etuvartiona jo satoja vuosia, Lamminen perustelee.

- Harri Holkeri sanoi aika hyvin maamiinoista, että Suomi on ollut Ruotsin maamiina jo satoja vuosia. Ja niin se käy tässäkin asiassa.

Rosa Meriläinen puuttunut eduskunnassa useammankin kerran siviilipalvelusmiesten asemaan. Itsenäisyyspäivän alla hän kuuli Aseistakieltäytyjäliiton edustajia.

- On uskomatonta, että vaikka kaiken maailman ulkomaiset viralliset ja vapaat ihmisoikeustahot moittivat Suomen systeemiä pitää rangaistuksenomaista siviilipalvelusjärjestelmää ja laittaa kieltäytyjät vankilaan, mitään muutosta ei tapahdu, kansanedustaja tuskailee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu