Eli kertokaas mulle noin käytännössä mitä tuo tarkoittaa kun laulaa falsetissa esim jotkut rock/heavylaulajat mitä se on ja heittäkää muutama esimerkki kuka laulaa sillain?
Falsettilaulu???
ara
93826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No se Nightwishin muija esimerkiksi. Oopperalaulajattaret yleensäkin.
Eipäs sekoiteta klassista laulua ja falsettilaulua. Niillä ei nimittäin ole paljonkaan tekemistä keskenään. Klassisessa laulussa käytetään falsettia vain silloin, kun säveltäjä sitä on erityisesti toivonut esim. tietyn tunnelman tai värin aikaansaamiseksi. Yleensä sitä myöskin käyttävät vain miehet. Tarja Turunen kyllä laulaa jokseenkin klassisella tekniikalla eikä käytä käsittääkseni falsettia laulaessaan. Pop-musiikissa ja heavy-musiikissa sitä kyllä käytetään, mutta siis ei klassisessa!
Varmaankin yksi legendaarisista, ellei jopa legendaarisin falsettia laulava yhtye on The Bee Gees. Eivät kylläkään nykyisin korkealta lauleskele, vaan ihan normaaleilla lauluäänillään. Taisipa olla viimeisin falsettibiisi vuonna 1997 albumilla Still Waters tämä "Smoke And Mirrors", jossa pari kohtaa vedettiin korkealta. Uusimmalta levyltä ei falsettia löydy.
Klassisessa musiikissa LÄHES kaikki kontratenorit laulavat falsetilla. Muutamia poikkeuksia toki on, mutta pääsääntöisesti klassisessa musiikissa kontratenorit laulavat falsetilla. Falsetilla laulaminen meinaa sitä, että ääni ohennetaan, jotta voitaisiin laulaa korkeammalta äänen sortumatta. Klassisen musiikin tähti on saksalainen Andreas Scholl
Kyllä vain, mutta kontratenorit ovat varsinkin Suomessa äärimmäisen harvinaisia. Siispä kyse ei ole siitä, että klassisella tekniikalla laulettaessa lauletaan falsetissa vaan kontratenorit ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Naiset eivät falsetissa laula, vaan kyse on aivan omasta tekniikastaan. Miehillä taas (kontratenoreita lukuunottamatta) kyse on lähinnä tyyliseikasta.
itse asiassa klassisessa laulamisessa tenorit käyttävät resonanssia joka on aivan eri asia kui falsetti. hyviä esi merkkejä falsetti laulamisesta heavy tai powe metal puolella on timo kotipelto
Eiköhän Beach Boys olisi "legendaarinen"
Mahdollisesti. Paha sanoa kun en ole koskaan kuunnellut..
Paras falsettilaulaja on kyllä entisen the darkness yhtyeen laulaja Justin hawking vai miten se nyt kirojettiinkaan. Aivan hulvaton laulutyyli. I believe in a thing called lovessa paras laulu ikänä.