Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jumala on vanhurskas tuomari

9. Herra tuomitsee kansat; auta minut oikeuteeni, Herra, minun vanhurskauteni ja viattomuuteni mukaan. 10. Loppukoon jumalattomain pahuus, ja vahvista vanhurskaita. Sillä sinä, joka tutkit sydämet ja munuaiset, olet vanhurskas Jumala. 11. Minun kilpenäni on Jumala; hän on oikeamielisten pelastaja. 12. Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. 13. Jos kääntymystä ei tule, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; 14. hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi. (Psalmi 7:9-14)

Jumala on siis vanhurska tuomari, joka antaa kullekkin sen, minkä hän ansaitsee saada, mutta tänään ovat ihmiset vajonneet syvälle valheeseen, kun väitävät olevansa Jumalan yhteydessä, vaikka pahojaan tekevät, ja maailman menoissa itseään kestittävät, vähät välittämättä kurjien puutteesta maailmalla.

Ja kun tiedämme, että Jumala on vanhurskas, niin miten vanhurskas voi palkiat sen kaltaisen ítsekkyyden, joka ajassamme vallitsee, myös kristtyjen joukossa, jos kaikki lopulta saa sen, minkä ansaitsee?

Eivätkö tämän ajan kristityt ole, kuin se rikas mies, joka päivästä toiseen kulki sen köyhän Lasaruksen ohi?

Herätkää ihmiset, tekemään sitä mikä oikein on, ja hyljätkää se valearmon syntinen uni, jossa te nyt uinutte.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herra vihastuu joka päivä luki siinä.

      Tulee mieleen joku naristi desbootti joka vaatii ihailua muilta tai muuten suuttuu ja raivostuu.

      Erittäin hankala tapaus.

      Hyvä yritys mikkoainasojalta.

      Mä en ees esitä mitään uskovaista tässä kohtaa, joille toi äkkiväärä viestisi oli. Saat minusta yhden vihattavan lisää.

      Luulenpa nimittäin että olet samanlainen kuin tuo jokapäivä vihastuva ns.jumalasi.

      • Kai tiedät, että tämä on uskovasiten palsta, uskon asioille?

      • mikko.ainasoja kirjoitti:

        Kai tiedät, että tämä on uskovasiten palsta, uskon asioille?

        Oletsä tyhmä? E todellakaan ole uskovaisten tai sinun palsta. Tämä on tarkotettu keskusteluun helluntailaisuudesta.

        Miten sun agressiiviset raamatunlauseet siihen muuten liittyy?

        PS: täällä kirjoittelee moni muukin sellainen joka ei ole uskovainen.

    • Voivoi

      Kukaan uskova vain, ei enää jaksa vastailla näihin Mikon farisealaisiin kirjoituksiin !

      Siis kun hän lukee lakia muille, mutta ei itselle, niin siinä on suuri vääristymä, jonka sokeampikin tajuaa sisimmässän, vaikka ei todellista syytä omalle vieroksumiselleen / angstilleen tiedä ehkä !

    • EiOikeutta

      ***Jumala on siis vanhurska tuomari, joka antaa kullekkin sen, minkä hän ansaitsee saada,***
      jaa, ja miten tämän vanhurskaan tuomarin tuomiot nyt näkyvät tahi ovat ennen näkyneet ?
      Onko Jumalan tuomiot oikeudenmukaiset ja tasapuoliset ?
      vai katsooko Jumala kuka on syytettyjen penkillä ?
      ***
      voidaan aloittaa keskustelu, jos uskallat, vaikka Eesausta ja Juudaasta (joka kavalsi Jeesuksen).
      Tahi voimme katsoa kuinka tämä vanhurskas tuomeri, VALVOO SANAANSA että se toteutuu.
      eli tästä voimme lähteä jos hyväksi havaitset.
      5. Mooseksen kirja 28
      1 "Jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja pidät tarkoin kaikki hänen käskynsä,
      ja suuri siunaus tulee. MUTTA

      15 Mutta jos sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi, ääntä etkä tarkoin pidä kaikkia hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä
      ja tästä PITÄISI TULLA suuri kirous, eikä siunausta.
      ***
      Onko siis, juutalaisten kirous, parempi kuin pakanoiden siunaus ?
      Jos Jumalan oma todistus on painava, niin juutalaiset: "joka antaa kullekkin sen, minkä hän ansaitsee saada,"

      Juutalaisten, koko kansa ja KAIKKI rukoilevat Jumalaa:
      Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle".

      Joten miten Jumala, vanhurskas tuomari tuomitsee, kun murhaaja on edessä ?
      ***
      Esim, Mooses, Daavid&Saul, Salomo tahi koko kansa ?

      eli se mikä on suurin kirous juutalaisille vanhurskaan tuomarin mukaan, on tosi asiassa suurempi siunaus mitä pakanat saavat omasta vanhurskaasta vealluksesta.

      Jos Daavid olisi tottelematon Jumalan käskyille, esim murhaisi viattoman veren, niin mikä olisi vanhurkas tuomio ?
      Miten oli Saulin kanssa joka oli tottelematon Jumalan käskylle?

      • Sinä puhut, kuin Saatana, joka kyseenalasitaa kaikki Jumalan arvot, mutta en minä sinun kysymksiäsi kavahda.

        Jumala tekee viisaudessaan nämä ratkaisut, ja voi käyttää joitakin häviöön valmiita ihmisiä, niin että he, toisin joutuvat kadotukseen, mutta monet pelastuvat lopulta, joten niiden vaikutus on lopulta hyväksi monille.

        Jos teissä olisi Jumalan pelkoa, niin tekin oivaltaisitte nämä asiat, kun ette tohtisi ajtaella, kuten nyt ajateletta ja paha käyttää teitä kuten tahtoo.

        Jumalan pelko on viisauden alku ja hyvä ymmärrys niille, jotka sen pitävät.

      • EiOikeutta
        mikko.ainasoja kirjoitti:

        Sinä puhut, kuin Saatana, joka kyseenalasitaa kaikki Jumalan arvot, mutta en minä sinun kysymksiäsi kavahda.

        Jumala tekee viisaudessaan nämä ratkaisut, ja voi käyttää joitakin häviöön valmiita ihmisiä, niin että he, toisin joutuvat kadotukseen, mutta monet pelastuvat lopulta, joten niiden vaikutus on lopulta hyväksi monille.

        Jos teissä olisi Jumalan pelkoa, niin tekin oivaltaisitte nämä asiat, kun ette tohtisi ajtaella, kuten nyt ajateletta ja paha käyttää teitä kuten tahtoo.

        Jumalan pelko on viisauden alku ja hyvä ymmärrys niille, jotka sen pitävät.

        Onko TOTUUDELLA eli tosi-asiolla mitään tekemistä, mistä kirjoitin?

        viisaus on tietysti hyväksi, sekä ymmärrys sekä Jumalan pelko (tulisiko tutkia sanoo "jumalan pelko", mitä mahtaa tarkoittaa :) )

        Onko siis Jumala sallinut Sanaansa, jotain mikä ei ole totta eli TOTUUS
        ***
        "Sinä puhut, kuin Saatana, joka kyseenalasitaa kaikki Jumalan arvot, mutta en minä sinun kysymksiäsi kavahda."

        hhmm, en nyt "KAIKKIA" Jumalan arvoja kyseenalaista mutta monet arvot kyllä.
        ***
        No miten on Miksi Daavid sai pahasta siunauksen ja Saul kuoleman samasta synnistä ?
        Molemmat olivat uskottomat eli tottemattomat Jumalan Sanalle.
        Toinen tapetiin toinen siunattiin ?

      • EiOikeutta kirjoitti:

        Sinä vääristät Jumalan oikeutta omaksi turmioksesi.

        Käänny tielläsi, sillä pahan sinua käyttää näihin omiin alhaisiin tehtäviinsä, joiden tarkoirtus on vain horjuttaa ihmisten uskoa Jumalaan sielujen kadotukseksi.

        MInä voisin antaa sinulle hyviä vastauksia vaikka kuinka, mutta jos seurailet pahoja ajatuksiasi, niin tulet keksimään aina vain lisää vääristelvää totuutta, joten anetaanpa olla.

        Etsi Jumalan pelosta itellesi viisautta, jotta osaat kunnioittaa Jumalaa myös omissa ajatuksisasi, ja voit löytää sen oikean Jumalan tuntemisen, jossa on sielusi, ja myös mahdollisesti muiden sielujen pelastus, jota sinun vaelluksestasi mahdollisesti oppisivat.

      • EiArmoaSiperiaan

        1. Moos. 9:6 Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.

        Mitä sana 'sillä' tässä yhteydessä oletuksena pitää sisällään ?
        Jumalan kuva jota ei saa tappaa ?
        ***
        mikko.ainasoja
        "MInä voisin antaa sinulle hyviä vastauksia vaikka kuinka,"
        **
        Hyvä, hyvä. anna nyt edes yksi hyvä vastaus.

        Miksi Daavid sai anteeksi mutta Saul ei ?
        sama rikos ja syyte.

      • EiArmoaSiperiaan kirjoitti:

        Sanotaan nyt vaikka näin, että kun syntien mitta täyttyy niin synnyttää se kuoleman, tai mahdollisia seurauksi.

        Jumala otti Saulilta kunikuuden pois, mutta Saul ei luopunut siitä, vaan alkoi tekemään vastarintaa Jumalan tahdolle, ja surmautti muistaakseni jopa 80 Jumalan pappia, joten miten sinä vertaat häntä Daavidiin?

        Sinä vääristät totuuden, ja kuten sanottua, niin omaksi turmelukseksiesi ja mahdollisesti muiden, jotka sinuun uskova, joten lopeta tuo, jotta sinulle ei lopulta sen mukaan annettaisi.

      • KirjoitettuON

        No et vastanut, tähän tapaukseen jossa molemmat olivat SAMASTA SYNNISTÄ SYYTETTYINÄ.
        PELKURI
        ***

        1. Sam. 27:7 Aika, jonka Daavid asui filistealaisten maassa, oli vuosi ja neljä kuukautta.

        1. Sam. 27:11 Daavid ei jättänyt yhtään miestä eikä naista henkiin, vietäväksi Gatiin, sillä hän ajatteli: "Ne voisivat kertoa meistä ja sanoa: 'Näin on Daavid tehnyt, tämä on ollut hänen tapansa kaiken aikaa, minkä hän asui filistealaisten maassa'".
        ***
        Daavid eli ainakin 1 vuoden ja neljä kuukautta Gatissa, JOSTA SAI TURVAPAIKAN Saulia vastaan, eli oli itse pakolainen joka sai armon ja turvapaikan mutta kuitenkin oli petollinen ja tappoi ei vai miehiä vaan MYÖS naiset (ja lapset) !

        "tämä on ollut hänen tapansa kaiken aikaa"
        ***
        ja SAUL ei tappanut 85ntä pappia vaan ON KIRJOITETTU:

        1. Sam. 22:18 Niin kuningas sanoi Dooegille: "Käy sinä tänne ja lyö papit kuoliaaksi". Ja edomilainen Dooeg astui esiin ja löi papit kuoliaaksi; ja hän tappoi sinä päivänä kahdeksankymmentä viisi pellavakasukkaa kantavaa miestä.

        "Dooeg astui esiin ja löi papit kuoliaaksi"
        ***
        Nyt miksi Daavid sai anteeksi tottelemattomuuden mutta Saul ei ?
        ***
        1. Sam. 15:23 Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana."

        siis KYSE ON tottelemattomuudesta joka on NOITUUTTA , taikuutta!

        Saul oli tottelematton, ja niskoitteli Herran Sanaa vastaan.
        Daavid teki samoin ja oli tottelematton, ja niskoitteli Herran Sanaa vastaan.

      • eiArmoaSiperiaa
        mikko.ainasoja kirjoitti:

        Sanotaan nyt vaikka näin, että kun syntien mitta täyttyy niin synnyttää se kuoleman, tai mahdollisia seurauksi.

        Jumala otti Saulilta kunikuuden pois, mutta Saul ei luopunut siitä, vaan alkoi tekemään vastarintaa Jumalan tahdolle, ja surmautti muistaakseni jopa 80 Jumalan pappia, joten miten sinä vertaat häntä Daavidiin?

        Sinä vääristät totuuden, ja kuten sanottua, niin omaksi turmelukseksiesi ja mahdollisesti muiden, jotka sinuun uskova, joten lopeta tuo, jotta sinulle ei lopulta sen mukaan annettaisi.

        mikko.ainasoja kommentoi:
        "Sinä vääristät totuuden,"
        ***
        Osoita missä olen vääristänyt Totuuden!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1535
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      31
      1227
    Aihe