Sosiaalinen torjunta sattuu

28133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Näinhän tuo on. On yksi suurimpia ongelmia, että mies jolla ei ole naisia tai kokemusta heistä, joutuu sitten ottamaan lähestymisriskin, kun tasa-arvoiset vahvat naiset eivät viitsi.

Jos tuo riskinotto onnaa, niin hyvä, mutta valitettavasti se voi vaatia montakin yritystä.

Äänestä

Ei ole enää mikään uutinen vaan on ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Pakkien ottaminen on ihan yhtä fiksua kuin itseään jalkaan ampuminen ensin kerran ja sitten toisen kerran. Ja pakeista on muitakin suuria psykologisia kustannuksia tuon kivun lisäksi. Ei ole ollenkaan riskitöntä uhkapeliä mielenterveydellään.

Äänestä

Jos nykyään joutuu valitsemaan turpakäräjien ja yöelämässä ihanien suomalaisten naisien iskemisen välillä, otan miuluummin reilusti turpaan.

Se on tuskattomampaa.

Äänestä

Minä en ole ikinä saanut pakkeja, koska en ole mitään yrittänytkään. Mutta uskon kyllä, että se sattuu ja minun heikko psyykeni ei varmaan kestäisi niitä ensimmäisiä ja taatusti viimeisiä pakkejakaan!!!

Äänestä
  • Likainen Parketti

    Psyykeni on paloina
    olen hajoamassa paloiksi lattialle
    tilanne ei ole hallinnassani
    sarja rustoa ja hampaita karisee lattiaan
    valuu luunsirua, ikeniä,
    eritteitä, paloja päänahasta
    pahoja hajuja leviää asuntoon
    Mutta kukaan ei kuule,
    mitä vedetyn verhon takana tapahtuu
    Psyykeni on paloina lattialla

    Repeän kuin lihamuuri
    Kilot, litrat roiskuu seiniä ja pattereille,
    pitkin reisiä lakanalle
    Mustelmat, muistelmat...
    Olen yksin ja
    maallisen lopun edessä

    Ei!
    Ei!
    Ei!
    Ei!

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa,
    minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta todellisuutta

    Pidän kiinni
    molemmista päistä
    etten räjähtäisi
    täytyy kerätä itseni kasaan
    ne kiduttivat
    minä paljastin
    minä valehtelin,
    mutta tunnustin
    anteeksi

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa,
    minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta todellisuutta

    Irtopää on täynnä ääntä
    pakko lyödä päähän nyrkkiä
    nyrkki on valmiina
    vastamyrkky ja äkkiä
    ovatko raajani tajunnan rajani?

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa,
    minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta todellisuutta

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa

    Äänestä

  • tuli_mieleen kirjoitti:

    Likainen Parketti

    Psyykeni on paloina
    olen hajoamassa paloiksi lattialle
    tilanne ei ole hallinnassani
    sarja rustoa ja hampaita karisee lattiaan
    valuu luunsirua, ikeniä,
    eritteitä, paloja päänahasta
    pahoja hajuja leviää asuntoon
    Mutta kukaan ei kuule,
    mitä vedetyn verhon takana tapahtuu
    Psyykeni on paloina lattialla

    Repeän kuin lihamuuri
    Kilot, litrat roiskuu seiniä ja pattereille,
    pitkin reisiä lakanalle
    Mustelmat, muistelmat...
    Olen yksin ja
    maallisen lopun edessä

    Ei!
    Ei!
    Ei!
    Ei!

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa,
    minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta todellisuutta

    Pidän kiinni
    molemmista päistä
    etten räjähtäisi
    täytyy kerätä itseni kasaan
    ne kiduttivat
    minä paljastin
    minä valehtelin,
    mutta tunnustin
    anteeksi

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa,
    minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta todellisuutta

    Irtopää on täynnä ääntä
    pakko lyödä päähän nyrkkiä
    nyrkki on valmiina
    vastamyrkky ja äkkiä
    ovatko raajani tajunnan rajani?

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa,
    minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta todellisuutta

    Rakasta minua kuiskaan hiljaa
    sillä minulla on vain tämä
    likainen parketti
    ei muuta...ei muuta...
    Rakastan sinua kuiskaan hiljaa

    Älykkö ;)

    Äänestä

Niinhän se sattuu. Sen takia en ole tehnyt pitkiin aikoihin mitään aloitteita enkä edes yrittänyt päästä treffeille. Nyt olenkin ollut paljon onnellisempi. Nuorilla naisilla on niin pajon vientiä, että heillä on varaa leikkiä miesten tunteilla. Ei vastata nettitreffeillä miehille mitään. Käydään huvikseen treffeillä ja annetaan pakkeja kun tiedetään miten helposti pääsee jonkun toisen kanssa uusille treffeille.

Suosittelen lämpimästi treffeillä käymistä sellaisille miehille, joilla se välillä tuottaa tulosta. Tarkoitan siis mahdollisuuttaa löytää nainen, joka on edes suunnilleen samalla tasolla, eikä mikään huomattavasti vanhempi yksinhuoltaja.

Jos taas muutaman kerran jälkeen huomaa ettei treffeillä saa muuta kuin pakkeja, niin ei todellakaan kannata turhaan yrittää.

Äänestä
  • Jos olet vielä itsekin nuori mies niin kyllä se helpottaa aikaa myöten viimeistään tuolla kolmenkympin jälkeen. Nauti siis elämästä koska saatat jopa ihan vahingossa tavata jonkun mukavan....

    Äänestä

  • eipä-sitä-tiedä kirjoitti:

    Jos olet vielä itsekin nuori mies niin kyllä se helpottaa aikaa myöten viimeistään tuolla kolmenkympin jälkeen. Nauti siis elämästä koska saatat jopa ihan vahingossa tavata jonkun mukavan....

    En nyt mikään erityisen nuori ole enää. Mitä tuolla helpottamisella nyt sitten tarkoitat. Helpompaa minun nyt on löytää nainen, eli yksinhuoltaja kuin ennen. Helpompaa toisaalta on olla ilman naista, koska olen tottunut ajatukseen, että elän loppuelämän yksin ja tähän olen tottunut.

    Äänestä

"joilla se välillä tuottaa tulosta."

Mitä tuo tarkoittaa, onko tää taas sitä samaa pinppa juttua?

Miksi, ette laita sinne profiilin sitten, että tahtoo pinppaa, niin ei tarvii arvuutella, eikä tarvii mennä turhaan treffeille?

Äänestä
  • Enimmäkseen tarkoitin parisuhdetta, johon yleensä kuuluu myös seksi ja seksiin kuuluu pillu.

    Tietysti jos molemmat hakee vain seksiä, niin sitten treffien ei ole tarkoituskaan johtaa mihinkään muuhun sekin lisäksi.

    On toki tärkeää ilmoittaa jo profiilissa selkeästi mitä on hakemassa.

    Äänestä

  • Juu,juu,mutta siihen "pillinsoittoon"saattaakin rakastua jos se on mansikkaa makeampaa. Vaikea sanoa onko se todellista rakkaudellista
    kiintymystä viettää loppuelämänsä saman naisen seurassa, joka on vakava
    askel jokaiselle, eikä moni edes sitä ajattele kun aivot ja kalu seisovat yhdessä.

    Äänestä

Hoh hoijaa. Pakkien kestäminen on Miehen tehtävä. Ei teissä ole Miestä siihen.

Äänestä
  • Hahaha :) Feministi yrittää selittää mikä on miehen tehtävä ja minkälainen miehen pitää olla. Ja jos ei feministin määritelmää täytä, niin ei ole Mies. Tyypillinen häpäisytaktiikka.

    Mitäköhän kaikkea tässä keksisi naisen suhteen, jotta nainen olisi Nainen.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Hahaha :) Feministi yrittää selittää mikä on miehen tehtävä ja minkälainen miehen pitää olla. Ja jos ei feministin määritelmää täytä, niin ei ole Mies. Tyypillinen häpäisytaktiikka.

    Mitäköhän kaikkea tässä keksisi naisen suhteen, jotta nainen olisi Nainen.

    No kyllä se on minustakin, naisen ja sen lapsien elättämisen lisäksi, miehen tärkein tehtävä ottaa tasa-arvon nimissä vastuu kaikesta, niin ettei naisen tarvitse. Että tiedäkin sä se, ätmijuntti kun et suvaitsemattomuudessasi voi niitä YH-naisia elättää!!

    Äänestä

  • helkafear kirjoitti:

    No kyllä se on minustakin, naisen ja sen lapsien elättämisen lisäksi, miehen tärkein tehtävä ottaa tasa-arvon nimissä vastuu kaikesta, niin ettei naisen tarvitse. Että tiedäkin sä se, ätmijuntti kun et suvaitsemattomuudessasi voi niitä YH-naisia elättää!!

    Helkafear on hauska :D Ymmärtääköhän palstan kiukkuiset kurpat ollenkaan tuota.

    Äänestä

  • Tämä on nykyisillä parisuhdemarkkinoilla tyypillistä.

    Suomessa naisista taistellaan kynsin hampain, jopa verissä päin, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti. Mitä tekee naiset?

    Stailaavat, ostavat muotiblogien suositusten mukaiset vaatteet ja julma Peli mestoilla voi alkaa. Kenelle annetaan ja kuka saa.

    Monissa sivistysvaltioiden kulttuureissa mies on pyramidin huipulla- kun naiset luovat itselleen parhaat suojatyöt, orjuuttavat miehet palvomaan heitä vain limaläven saamisen toivossa, on jokin pielessä. Kuin julma satu jossa Lumikki ei olekkaan kääpiöiden ystävä.

    Miehiä syytetään pinnallisuudesta jos he kiinnittävät huomiota naisen ulkonäköön- totta helvetissä- emme voi biologialle mitään. Mutta entäs naiset? Kuinka tarkkaa laskelmallisuutta on vaatia mieheltä hyvää työtä, Audia, satoja kavereita Facebookissa, hyvää sukua, omistusasuntoa etc jotta on poikaystävä matskua- vain naiselle joka on laatinut itselleen vaatimuslistansa? Ei kuulosta reilulta.

    Niin, perustella saa kuka mitenkin haluaa, mutta rakkaudella on siis hintansa.

    Sosiaalinen torjunta sattuu jos sen niin sallii niin tekevän. Joku on romanttisen utopian sokaisema, joku epätoivoinen yritellen jokaista naista scoraamisen toivossa. Mitä tiukemmin luulee tekevänsä oikein, sitä varmemmin huomaa tehneensä väärin. Pelissä vain parhaat saavat. Sillä tyypillä joka juo tarjous-oluttaan yksin nurkka pöydässä ja sillä joka vie muotibeiben jatkoille, on eroa.

    Baarista voi lähteä yksin, mutta myös voittajana. Siinä sitä jotakin on.

    Äänestä

  • "Miehiä syytetään pinnallisuudesta jos he kiinnittävät huomiota naisen ulkonäköön- totta helvetissä- emme voi biologialle mitään. Mutta entäs naiset? Kuinka tarkkaa laskelmallisuutta on vaatia mieheltä hyvää työtä, Audia, satoja kavereita Facebookissa, hyvää sukua, omistusasuntoa etc jotta on poikaystävä matskua- vain naiselle joka on laatinut itselleen vaatimuslistansa? Ei kuulosta reilulta."

    Niin. Kun mies kiinnittää huomionsa vain kauniisiin naisiin, se on vaan biologiaa eikä mies sille mitään voi, se on silloin tietysti ihan ok. Sitten, jos joku nainen toteuttaa omaa biologista koodiaan ja etsii hyvän elättäjän niin riippumatta siitä, että sekin on vaan biologiaa, se ei todellakaan ole ok, koska kysmyksessä on nainen :)

    Äänestä

  • 8ja20 kirjoitti:

    "Miehiä syytetään pinnallisuudesta jos he kiinnittävät huomiota naisen ulkonäköön- totta helvetissä- emme voi biologialle mitään. Mutta entäs naiset? Kuinka tarkkaa laskelmallisuutta on vaatia mieheltä hyvää työtä, Audia, satoja kavereita Facebookissa, hyvää sukua, omistusasuntoa etc jotta on poikaystävä matskua- vain naiselle joka on laatinut itselleen vaatimuslistansa? Ei kuulosta reilulta."

    Niin. Kun mies kiinnittää huomionsa vain kauniisiin naisiin, se on vaan biologiaa eikä mies sille mitään voi, se on silloin tietysti ihan ok. Sitten, jos joku nainen toteuttaa omaa biologista koodiaan ja etsii hyvän elättäjän niin riippumatta siitä, että sekin on vaan biologiaa, se ei todellakaan ole ok, koska kysmyksessä on nainen :)

    Eli että miehillä, jotka ovat valittavina ei saa olla standardeja, mutta nainen jolla on seksuaalinen valta, on oikeus olla minkälainen hypergaminen mätisäkki tahansa, ja hakea miestä ulkonäön,statuksen ja rahan perusteella?

    Sitten ihmetellään miksi suomalainen nainen on perseestä.- Ne ovat naiset jotka ovat uikuttaneet siitä kuinka miehet on kamalia kun tykkäävät kauniista naisista, nyt vain tasa-arvon nimissä nainenkin vedetään vastuuseen.

    Äänestä

  • 8ja20 kirjoitti:

    "Miehiä syytetään pinnallisuudesta jos he kiinnittävät huomiota naisen ulkonäköön- totta helvetissä- emme voi biologialle mitään. Mutta entäs naiset? Kuinka tarkkaa laskelmallisuutta on vaatia mieheltä hyvää työtä, Audia, satoja kavereita Facebookissa, hyvää sukua, omistusasuntoa etc jotta on poikaystävä matskua- vain naiselle joka on laatinut itselleen vaatimuslistansa? Ei kuulosta reilulta."

    Niin. Kun mies kiinnittää huomionsa vain kauniisiin naisiin, se on vaan biologiaa eikä mies sille mitään voi, se on silloin tietysti ihan ok. Sitten, jos joku nainen toteuttaa omaa biologista koodiaan ja etsii hyvän elättäjän niin riippumatta siitä, että sekin on vaan biologiaa, se ei todellakaan ole ok, koska kysmyksessä on nainen :)

    tuohon tulokseen olen itsekin, sekä naisten, että miesten käytöksessä tullut, eli tuo on yksi, ehkä suurimmista syistä, suurimmalla osalla ihmisistä, joka aiheuttaa tiettyjä "huonoja" piirteitä "joukkosieluisissa" ihmisissä.

    Äänestä

  • RPR kirjoitti:

    Eli että miehillä, jotka ovat valittavina ei saa olla standardeja, mutta nainen jolla on seksuaalinen valta, on oikeus olla minkälainen hypergaminen mätisäkki tahansa, ja hakea miestä ulkonäön,statuksen ja rahan perusteella?

    Sitten ihmetellään miksi suomalainen nainen on perseestä.- Ne ovat naiset jotka ovat uikuttaneet siitä kuinka miehet on kamalia kun tykkäävät kauniista naisista, nyt vain tasa-arvon nimissä nainenkin vedetään vastuuseen.

    Jokaisessa kansallisuudessa on "haisuleita",ei se ole ainoastaan suomen
    naisten etu.Naiset on pilattu näyttämällä heille ruskeasilmäisiä gigoloja.
    Suomalainen nainen osaa sittenkin tehdä kotihommat hyvin,jos haluaa ?
    Uneksivat tummista miehistä maatessaan miehensä alla,joka on punakka
    mettäläinen.Jokaiselle jotakin unelmia, se on demokratiaa !

    Äänestä

  • Oho. Tuossa oli yllättävän monta kelpo pointtia.

    Faktahan se on, että pariutuminen tapahtuu luontaisesti ja valtaosin sosiaalisen piirin kautta. Olit kokenut tai kokematon, voi se olla kultakaivos. Esim. Voit päästä naisen avulla hänen kaveripiirinsä sisään siinä missä jännäjennat ovat valmiita hyppäämään kelkkaasi pelkän baari-illan perusteella. Naisten tason saa tuossa myös ylös.

    Ongelmana vain on että vanhemmalla iällä sosiaalinen piiri on vaikea saada.

    Äänestä

  • Vanhempana mies menee mieluimmin "kalaan"kuin pyörii teeskentelevien
    maalattujen naikkosten ympärillä,muutamien minuuttien nautinnon takia.
    Supermarketista saattaa löytyä halukas nainen keskusteluun vaikka
    reseptistä miten tehdä hyvä keitto. Sitten voi panna ainekset yhteen, heh.

    Äänestä

  • Kun elää tarpeeksi kauan ,niin ei se ulkomuotokaan enää ratkaise valintaa
    niin kiihkeästi kuin nuorena.Nuorena ollaan kovin pikkutarkkoja kaikesta,
    koska aivot eivät vielä ole kasvaneet samassa tahdissa kivesten kanssa.
    Taidolla sitä.......eikä suurilla........?

    Äänestä

Ainahan sitä riskillä toimitaan ja kivutonta elämää ei ole olemassakaan. Kipua voi myös oppia sietämään ja sen kanssa toimeen tulemaan. Mitä muutakaan sitä voisi tehdä? Äitikään ei voi olla iän kaiken puhaltamassa pipiä pois.

Äänestä

Vanhemmalla iällä ei ole yhtään sen vaikeampaa löytää suhteita, päinvastoin.Kun lapsenteko on ohi niin aikuisen on helpompi keskittyä älykkäämpiin aiheisiin kuin pelkkään "tuuppaamiseen".Riippuu mistä osasta yhteiskuntaa sitä seuraa haetaan. "Tanssiruokalasta" harvemmin.
Aikuisen pitäisi olla perillä miten se toimii, ei kaikki mene pelkästään omien
uskomustensa perusteella. Pakkeja on saatu, mutta onhan niitä annettukkin.
"Pikku Kalle näytti kikkeliään naapurin tytölle, ja sanoi katsoppas mitä minulla on täällä",johon tyttö vastasi,näyttäen omaa pimppiään, mut mun äitini sanoi,koska mulla on tämä, niin mää saan noita mitenkä paljon haluan.
Se on nääs kysynnän ja tarjonnan laki !

Äänestä
  • No kuka muka haluaa jonkun vanhan haaskan, jotka kyllä hekin vaativat mieheltä P/S kokemusta, mitä vanhempi mies, sitä enemmän on oltava kokemusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aaaaaauts kirjoitti:

yhtä paljon kuin fyysinen kipu.

http://www.sciencedaily.com/releases/2003/10/031010074045.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu