EDUSKUNTAAN!
– Voi vittu, Hjallis Harkimo sanoo ex-vaimolleen Leena Harkimolle. Ollaan ravintola El Jefessä Helsingissä, Jolle ja Hjallis Harkimon vaalivalvojaisissa.
Syy pahaan mieleen selviää.
– Jollea ei näkynyt, Hjallis suree. Ennakkoäänien mukaan Jolle Harkimo ei pääse eduskuntaan.
Muutaman minuutin kuluttua selviää, että Jolle Harkimo on saanut 900 ennakkoääntä.
– Kyllä Jollella on vielä saumaa, Hjallis iloitsee.
– Ihan hyvät on tunnelmat. Nuoret eivät äänestä ennakkoon. Uskon, että vaalipäivän tulokset ovat hyvät, Jolle Harkimo kommentoi ennakkoääniään.
– Voi vittu, Hjallis Harkimo sanoo ex-vaimolleen Leena Harkimolle. Ollaan ravintola El Jefessä Helsingissä, Jolle ja Hjallis Harkimon vaalivalvojaisissa.
Syy pahaan mieleen selviää.
– Jollea ei näkynyt, Hjallis suree. Ennakkoäänien mukaan Jolle Harkimo ei pääse eduskuntaan.
Muutaman minuutin kuluttua selviää, että Jolle Harkimo on saanut 900 ennakkoääntä.
– Kyllä Jollella on vielä saumaa, Hjallis iloitsee.
– Ihan hyvät on tunnelmat. Nuoret eivät äänestä ennakkoon. Uskon, että vaalipäivän tulokset ovat hyvät, Jolle Harkimo kommentoi ennakkoääniään.
Vastaukset 49
Vanhimmat
No kun Jolle ei päässyt eduskuntaan niin miten olisi Jollelle kuntouttava työtoiminta. Vähän kokkare esimerkkiä köyhille työttömille nuorille. Olisi ikäänkuin edestä ja esimerkillä johtamista vaikka eihän Jollen käytännössä töitä tarvitse tehdä, ei taida edes tietää mitä se TYÖ tarkoittaa kuten ei A. Stubb.
Mutta myönnät varmaan itsekin, että onhan toi aika älytöntä, miten vähän Hjullea äänestettiin. Onhan se kuitenkin Hjalliksen poika. Älytöntä ja myös väärin.
Ehkä ihmiset ei huomanneet, että Hjulle on ehdokkaana. Televisiomainontahan puuttui kokonaan.
Poika on ulkonäöltään huumeiden käyttäjän näköinen ja
parta on täsmällleen venäläistyylinen.
Juuri noin. Kuin narkkari-nuorten esikuva, sopisi Sipoon katkaisuhoitoaseman julisteeseen. Moisen kaverin kanssa en neuvottelisi mitään diiliä, epäuskottavan näköinen sliipattu kloppi. Loitontunut kauaksi sanasta normaali yhteiskunta.
Jos isä ei olisi asettunut ehdolle, urheileva nuoriso olisi äänestänyt pojan eduskuntaan suvun perintöpaikalle.
Eiköhän Jolle pääse avustajaksi eduskuntaan, nauttimaan kolmen tonnin kuukausipalkkaa postimerkkien liimailusta ja kirjeiden postittamisesta. Välillä voi joka kaksi kertaa viikossa joutua käymään eduskuntatalossa.
Jolle toki avustajaksi, mutta hänelle hommataan avustajan avustaja, joka tekee työt. Pitää osata delegoida työt pois omista käsistä.
Jolle kylläkin lähtee vaalien väliseksi ajaksi opettelemaan mepin hommia Brysseliin Kataisen esikuntaan 15 tuhannen kuukaisukorvauksella ja käy siellä myös EU yliopistoa Bryggessä. Jolle palaa sitten Suomeen ottamaan Helsingin äänikuninkaan tittelin ja hups CVhen on merkitty titteliksi kunniatohtori. Näin se menee kun osaa.
Mutta kun Hjülle olisi halunnut. Mä lähden kyllä siitä, että saadaan tää vielä sovittua. Jos tässä on joku kynnys, niin kyllä me saadaan se ylitettyä ja asiat varmasti ratkaistua.
Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Uskon, että Hjülle saa aloittaa muiden mukana, kuten se halusikin.
Jolle ei päässyt edes opiskelemaan, Jolle on niin tyhmä.
Jollen isukki kuitenkin osti Jollelle yksityisen kaupallisen opiskelupaikan, jota Jolle-reppana nyt yrittää kovasti kirjekurssina suorittaa.
Ja hinta ko. tutkinnolle on 5000 Euroa/lukukausi.
Ja siellä ei ole määräaikoja, nämä Jollet saavat opiskella vaikka koko elämänsä...
Tässäkin olisi hyvä vaihtoehto:
http://www.stara.fi/2015/04/20/farrah-abrahamin-opiskelee-plastiikkakirurgiksi/
Lauri julistaa Jollen erityistukialueeksi.
Voisko telkkariin tulla realityohjelma: "Hjöllelle pomovirka?" Sais varmaan mahtavat katsojaluvut. Juontajina valtakunnanälyköt Maisa Torbido ja BB-talosta eliittiin noussut homo. (en nyt muista tämän älykön nimeä, mutta kyllä sivistysväki tietää)
Asia on siinä mielessä kiusallinen, että kokoomus oli jo ehtinyt valitsemaan Jollen kulttuuri- ja urheiluministeriksi eikä poika sitten päässytkään. No onneksi isä kuitenkin pääsi ja vastaanottaa sovitusti ministerin pestin. Olishan se ollut päheetä, kun kaksi Harkimoa samanaikaisesti ministereinä - poliittista historiaa. Ja ellei äiskä olis luopunut niin vielä kolmaskin olis ollut mahdollinen.
Olenkin aina ihmetellyt, että missä se Leena Harkimon ministerinpaikka oikein viipyi.
Mitäs muita osaavia naisedustajia meillä nyt on vaalien jälkeen? Näitä naisia pitäisi kyllä olla enemmänkin. Miksei vaikka kaikki kansanedustajat voisi olla naisia? Olisiko ihan hullu idea?
älkää unohtako mustien miesten kanssa sekstailulla, alastonmallina ja silikonitisseillään pätevöitynyttä Amanda Harkimoa, joka olisi halutessaan mennyt kirkkaasti läpi vihreiden listalta. Ei nyt ollut ehdokkaana, mutta varmasti jo seuraavissa.
Ei ollenkaan hullu idea. Nytkin jäi monta kivikovaa naisehdokasta rannalle, kuten Lola.
Siis joel ei päässyt eduskuntaan !!!!!!!!!!!!!SIIS MITÄ?????? Vaikka on Hjalliksen poika niin silti tie nousi pystyyn ?????MITÄ VITTUA ??? ETTEKS TE TAJUU KUKA MÄ OON ?????
Mutta Jolle osaa antaa tassua ja nuuhkia oikeiden henkilöiden... toisten hurrien... perseitä - varmaan aivan yhtä hyvin kuin isukki, isukki Härski-Harkimo sai mielettömät tukirahat esim. Arenaan, jonka sitten möi venäläisille .
Kaikki tuet pitäisi periä Hjallis-hjuijarilta takaisin. ja hjeti !
Ja näillä tukirahoilla Hjarkimot ostaa ja lahjoo ilmaista mainosta mediasta.
On siinä kaksi tyhmää pelleä.
Ketkä ne kaksi tyhmää pelleä ovatkaan ?
Muut suomalaiset ovat tyhmiä kun rahoittavat hallin sellaaselle joka
myy kaiken venäläisille.
Rahalla saa ... huoria, mersuja, diili- ym. ohjelmia ...
lähes kaikkea, jopa valtaa - hetkeksi.
Niinpä. Pääsee myös eduskuntaan. Hjullekin olisi päässyt, jos isi olisi siirtänyt enemmän massia tilille. Ensi kertaan nyt jäi. Sitten kyllä järjestyy sekin. Isi järjestää paikan.
En edes tiennyt että Hjalliksella on yhtä typerännäköinen poika kuin ittensä.
Mutta mun mielestä Harkimoita pitäisi olla ainakin 210 ja jokaiselle eduskuntapaikka ministeripaikka.
Eiköhän vielä jatketa yhdessä suremista.
Harkimot sikailevat tukirahoilla, suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
ens kaudella Jokereiden pelipaidoissa ja veskarin patjoissa on Eduskuntalaitoksen mainokset. Pääsihteeri Tiitinen on jo budjetoinut mainoksiin miljoona euroa. Harkinnassa on myös aiton hankinta sieltä ryssien areenalta.
Valokuvassa näyttä olevan satamassa pimeää tavaraa myyvä russakka
huumeisine silmineen.
Ministeriksi voi kuitenkin tulla eduskunnan ulkopuoleltakin.
Sureminen jatkuu.
Jollessa on kyllä isänsä näköä, mutta myös Hjalliksen.
Jollella on alaleuka johon kasvaa jo karvojakin.
Vielä on surua.
Tänään surettaa jopa entistä enemmän.
Ehkä pahin päivä tähän mennessä.
Välillä kun luulee surun vähän helpottavan, niin pian onkin entistä syvemmällä.
Se ettei Suomen johtavan älykön poika pääse edes eduskuntaan kertoo maamme sivistymättömyydestä. Nyt vähän toivoisi korjausta maamme maineeseen sillä, ettei isän ministeriposti ole mikään perustason homma, vaan vähintään valtiovarainministeri.
Voi jeesus auta, järki menee tässä surussa!
Eköhän isukki-hjarkimo jotan johtajan pellevirkaa jollelle järjestä.
Rahalla saa, jos röyhkeyttä riittää.
Erikoisluvalla paikka voisi ehkä sittenkin järjestyä.
Taas meni upea kyky hukkaan. No, onneksi tulee sentään tuhansia somaleita.
Ministeriksi olisi voinut kyllä ottaa eduskunnan ulkopuoleltakin.
Voisko noille harkimoille edes jonkun patsaan laittaa, kun ovat niin hienoja ja tärkeitä kaikki?
Pääskö läpi?
Kova kutina on, että olisi päässyt Hankkenille. Tai ehkä tradenomiopintoihin.
Kovasti on vielä paha mieli tästä.
Onkohan Jolle päässyt puolueen nimissä höyläämään Susanna Koskista Koulukadun tiloissa?
Kansanedustaja Koskinen on suhteellisen hyvässä timmissä tällä hetkellä, kun se vetää tiukat trikoot ja minihameen päällensä tossa telkkarin hömppä-ohjelmassa. Ainoa miinuspuoli on että Suski saattaa olal leso, eikä sitä kollit kiinnosta pennin vertaa.
Vaalikampanja on alkanut. Joel siellä, Joel täällä, maalla ja merelläkin joka säällä.
http://www.is.fi/digitoday/esports/art-2000005367076.html
o etäisesti ihmistä muistuttavan jälkeläisensä palkannut avustajakseen eduskuntaan.
Eikö Tampio-Jolle päässyt EDES Hankenille?
Hjallis masturboi ja haaveilee seksistä Jammu Siltavuoren kanssa vaikka jammu onkin kuollut