Maallinen isäni haluaa että tutustun sukulaiseen jota en ole koskaan nähnyt. Minun pitäisi alkaa sukulaisen kaveriksi.
Minä taas haluan kavereikseni vain uskovia. Olen sen päätöksen aikoja sitten tehnyt. En mielelläni tapaile jumalattomia ihmisiä, olivatpa skuliaisa tai eivät.
Olen sanonut ettei kiinnosta tavata tuota sukulaista ihan taustatietojenkaan valossa, ongelmaa taitaisi olla elämässä.
Maalinen isäni sanoi eilen että minulla on negatiivinen asenne häneen siis maalliseen isääni koska en ole kiinnostunut tapaamaan tuota sukulaista. Se ei pidä paikkaansa. Malalinen isäni on kymmenet kerrat kysynyt tätä asiaa ja olen kyllästynyt hänen kysymyksiinsä tästä aiheesta. Tietääkseni minulla on oikeus aikuisena ihmisenä oikeus valita kaverini ja tapaanko jonkun sukulaisen vai en. Isäni tarvitsee apuani sairastumisensa takia ja siksikin tilanne on mikä on. Sairautensa johtaa varmaan maalliseen kuolemaan ellei Herra paranna muuten sairaus on paranutumaton. Kuitenkin tuo hänen muuttumisensa kuin puhelinmyyjäksi, joka ei ymmärrä ei-vastausta on uusi piirre maallisessa isässäni.
Kuinka toimia? En viihdy jumalattomien seurassa ellei jumalaton osoita halua kuulla evankeliumia. En ole kertonut kenellekään että kartan jumalattomia kuin kissa koiraa. Sama karttamistouhu mulla on tottelemattomienkin " uskovien " suhteen-
Niputan epäjumalanpalvelijat ja jumalattomat samaan nippuun. Ilmeisti pitäisi tehdä tutustumishaluttomuuden syitä selväksi, mutta kun en halua sitä tehdä. Miten toimia puhelinmyyjämäiseksi muuttuneen maallisen isäni kanssa?
Jumalattomien kanssa ajautuu juttelemaan näitä pakostakin :
" Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen "
1.tim.4:7
Siinä lyhyesti yksi syy olla vain Jumalan lasten parissa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
kaipa sinä voit sen verran pehmentää kovaa käytöstäsi että tutustut mutta kerro uskostasi, että hän voi päättää haluaako olla kanssasi tekemisissä.
Yritän löytää tuota kohtaa Raamatusta, on vain niin vaikeata löytää se, koska yritän ymmärtää miten ajattelet.
En halua loukata sinua mutta me uskovaiset elämme maailmassa, ja vain luostarissa voi kartella maallisia ihmisiä.
Löysin: Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5. sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.
6. Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.
7. Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
8. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
9. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.
10. Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
11. Tätä käske ja opeta.
12. Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Tim.4.html
Löysin aiheesta lisää mietittävää:
He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin, eikä ainoastaan laiskoiksi, vaan myös juoruisiksi ja monitouhuisiksi ja sopimattomia puhumaan.
Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
23. Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.
24. Muutamien ihmisten synnit ovat ilmeiset ja joutuvat ennen tuomittaviksi, toisten taas seuraavat jäljestäpäin;
25. samoin myös hyvät teot ovat ilmeiset, eivätkä nekään, jotka eivät ole ilmeisiä, voi salassa pysyä.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Tim.5.html
Ja tässä vielä tärkeää:
Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
4. niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
5. alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.
6. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
7. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
8. mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
9. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
10. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
11. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
12. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
13. Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14. että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15. jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Tim.6.html