Punavihreys on stalinistinen jäänne 1970-luvulta

Persetti soikoon. Ettekö te ole tietoisia siitä että 1970-luvulla suurin osa Helsingin ja muiden yliopistokaupunkien stalinisteista oli pankinjohtajien ja entisten upseerien tyttöjä ja poikia jotka kuvittelivat löytäneensä brezneviläisestä Neuvostoliitosta lopullisen totuuden. Tämä naurettava pelleporukka joutui suolle vuonna 1991 mutta jätti jälkeensä perinnön jonka mukaan rikkaiden kakarat ryhtyvät poliittisessa heräämisessään vallankumoukselliseksi ja taistelevat kuin typerä ikuiseen puberteetti-ikään joutunut lauma kaikkia yhteiskuntaa vakauttavia traditioita ja toimintoja vastaan. Kyseessä on hemmoteltujen pentujen pysyvä mielenhäiriö.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Irti-Kekkosesta kirjoitti:

Persetti soikoon. Ettekö te ole tietoisia siitä että 1970-luvulla suurin osa Helsingin ja muiden yliopistokaupunkien stalinisteista oli pankinjohtajien ja entisten upseerien tyttöjä ja poikia jotka kuvittelivat löytäneensä brezneviläisestä Neuvostoliitosta lopullisen totuuden. Tämä naurettava pelleporukka joutui suolle vuonna 1991 mutta jätti jälkeensä perinnön jonka mukaan rikkaiden kakarat ryhtyvät poliittisessa heräämisessään vallankumoukselliseksi ja taistelevat kuin typerä ikuiseen puberteetti-ikään joutunut lauma kaikkia yhteiskuntaa vakauttavia traditioita ja toimintoja vastaan. Kyseessä on hemmoteltujen pentujen pysyvä mielenhäiriö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu