Vanha kasetti

Ostin halvalla muutaman vanhahkon kasetin. Valmistettu noin vuonna 1995. Minulla on laadukkaat stereolaitteet. Tuntuu, kuin korkeammat taajuudet eivät toistuisi, ääni on jotenkin tukkoinen ainakin korkeammilla taajuuksilla. Soittimessa on dolby b ja c. Kummalla lienee äänitetty, ei ilmene kaseteista enkä omin korvin huomaa eroa. Kai se Dolby oli silloin jo käytössä? Oma kuulovaurio (puhealueella) vielä kaiken lisäksi...
Voiko nauhoitus pilaantua itsekseen, kun sitä ei ole 20 vuoteen edes kelattu saati soitettu? Vai onko vika äänityksessä vai kuulijan korvassa?
3172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos epäilet omia korvia niin kuuntele jotain muuta äänitettä tai vaikka radiota verrokiksi. Dolby oli tuolloin jo hyvinkin käytössä, se alkoi todenteolla joskus 70 -luvulla. Mutta kyllähän kasetin magneettinauha kuluu ajan myötä, kelalla ollessaan nauhalla oleva magneettinen signaali kopioituu ympärillä oleviin kerroksiin. Tämän huomaa yleensä siitä että ennen kappaleen alkua kuuluu hiljainen "haamualku". Toisaalta kasetit ovat vuosien varrella voineet joutua ulkoisten magneettikenttien vaikutukseen joka sekin osaltaan sotkee alkuperäistä signaalia.

Äänestä
  • Tosiaan, ja maan magneettikenttäkin magnetoi kasetit, jotka ovat samassa asennossa vuodesta toiseen. Kannattaa pitää sekaisin laatikossa, ja aina välillä käännellä!

    Äänestä

Kasettien laaduissa oli huima ero mitä tulee äänenlaatuun. Itse äänitetyt c-kasetit kuulostivat useimmiten paremmilta, kuin jonkun levy-yhtiön valmistuttamat tehdasversiot.

Dolby vaimentaa juuri niitä korkeita taajuuksia. Dolbyn (B/C) tehtävä on poistaa kohinaa.

Onko 1995 C-kasetti kotiäänite, vaiko "virallinen" äänite? Tehdasvalmisteisissa äänitteissä käytettiin useimmiten B dolbya.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Radiokuuntelijan_poika kirjoitti:

Ostin halvalla muutaman vanhahkon kasetin. Valmistettu noin vuonna 1995. Minulla on laadukkaat stereolaitteet. Tuntuu, kuin korkeammat taajuudet eivät toistuisi, ääni on jotenkin tukkoinen ainakin korkeammilla taajuuksilla. Soittimessa on dolby b ja c. Kummalla lienee äänitetty, ei ilmene kaseteista enkä omin korvin huomaa eroa. Kai se Dolby oli silloin jo käytössä? Oma kuulovaurio (puhealueella) vielä kaiken lisäksi...
Voiko nauhoitus pilaantua itsekseen, kun sitä ei ole 20 vuoteen edes kelattu saati soitettu? Vai onko vika äänityksessä vai kuulijan korvassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu