Itse vihaan irtotavaran lojumista siellä täällä, ja olen tähän asti siivonnut vaimoni kuulakärkikyniä, korviksia, kippoja, kuppeja, yms. Ja riideltykin asian tiimoilta on. Aina tietysti urputan siitä tavaramäärästä hänelle. Ja aina hän keksii jokaiselle irtotavaralle hyvän syyn. Kaikki on muka vain väliaikaisesti lojumassa pöydillä, lattialla, nurkissa. Esim pahvilaatikko jossa on posliiniastioita, on menossa vaimon veljenlapsen rippilahjaksi, joka on 5 vuoden päästä. Sitten jotain muuta pikkutilpetööriä on menossa mikä kenellekin, ehkä ensi jouluna, tai sitä seuraavana. Ja koko ajan tulee lisää väliaikaisesti säilytettävää tavaraa.
Lopetin jokin aika sitten irtotavaran keräämisen pois kaappeihin, osin siksi että kaapit alkavat olla täynnä. Myös varasto on täynnä, ja mitään ei saa heittää pois kun kaikki on jossain vaiheessa elämää menossa johonkin käyttöön. Siellä varastossakin on suurin osa ollut 7 vuotta samoilla sijoillaan.
Olen ollut siis noin puoli vuotta keräämättä irtotavaraa pois. Ainoastaan keittiöstä vaimoni pitää huolen, hän on suorastaan friikki, ruoanmuruja ei saa olla lattialla, ja vesihanat pitää kiiltää. Eli hän näkee ainoastaan lian, likaa ei saa olla. Mutta tavaraa hän ei näe epäsiistinä tekijänä. Nyt meillä on kertynyt kuulakärkikyniä vähän joka paikkaan. Vaatteita roikkuu joka ovenkahvassa. Pelkästään vaimoni kengät joita on varmaan 50 paria (kaikki helvetin tarpeellisia) vie tilaa uskomattomasti. Itse pärjään 7:lla kenkäparilla, eri tarkoituksiin eri kengät. Pahvilaatikkoja joissa on kaikenlaista krääsää, on myös kymmeniä.
Kampoja, klemmareita, asiapapereita, pyykkipoikia, kolikoita, kuulakärkikyniä, lyijykyniä, nuppineuloja, muoviosia, paristoja, aikakauslehtiä, vesipulloja, laastaripaketteja, pyyhekumeja, nastarasiaa, verhokiinnikkeitä, verhotankoa, ruuvimeisseleitä, tyhjiä purkkeja ja purnukoita, purkkapaketteja, jne jne, mitä vain ikinä voit kuvitella. Näitä löytyy joka paikasta, missä on vähänkään joku taso mihin laskea tavara kädestä. Ohikulkiessa pöydiltä ja tasoilta aina välillä tippuu pikkusälää, kun niitä lojuu siinä niin paljon. Myös noita kaikenlaisia asiapapereita (mihin ei saa koskea) on isoja kasoja keittiön pöydällä ja olohuoneen pöydällä.
Aina kun koskin johonkin tavaraan tai siivosin hieman tavaroita jonnekin parempaan järjestykseen, tuli hirveä itku kun sotkin hänen järjestelmällisen epäjärjestyksen. Kun kaikki olivat muka menossa johonkin. Siitä huolimatta vaikka tavarat ovat "menossa johonkin" niin ne on olleet samoilla sijoilla käytännössä koko ajan. Päälle vain kasaantuu lisää ja lisää, ja lisää. Eli jotenkin vaimollani ei teoria ja todellisuus kohtaa ollenkaan. Tai sitten hän vain kuvittelee että ne tavarat ovat jossain vaiheessa menossa johonkin, mutta unohtaa ne sitten kun siihen päälle kertyy lisää.
Luulen että tavaran kertyminen ei lopu, ja mielenkiinnolla odotan (en siivoa), onko jo vuoden loppuun mennessä tavaraa niin paljon ettei lattiaa paljon näy. Koin aikanaan tavaran siivoamisen ja järjestämisen turhana, koska tavarasiisteys kesti vain viikon, kunnes sama määrä romua oli uudelleen levinnyt samoille alueille.
Vaimoni on luonteeltaan vähän sellainen "sinnepäin", ja hänellä on koko ajan ns monta rautaa tulessa. Korvan taakse saattaa unohtua lyijykynä, ja hän unohtaa monesti kellonajat ja päivämäärät ja myöhästyy sen takia tapahtumista, tai menee paikalle kokonaan vääränä päivänä. Nimet hän tapaa myös sekoittaa. Esim erään kerran hän lähetti tärkeitä papereita jonnekin, mutta ei varmistanut osoitetta, vaan oletti että kai se joku Kulmakatu oli ja ehkä se oli Kouvolassa, ja laittoi kirjekuoreen pelkän Kulmakatu ja Kouvola. Vaikka oikea paikka oli sitten Koulukatu ja paikkakunta Kokkola. Samoin kun hän puhuu jostain henkilöstä, niin se henkilö voi olla ensimmäisessä lauseessa Jaana, ja toisessa lauseessa Jenni. Ja kaiken kukkuraksi hän ei epäröi sitä lainkaan, vaan puhuu Jaanasta ja Jennistä aivan tuosta vain. Voiko tämä olla hajamielisyyttä. Samalla tapaa myös perunat ja porkkanat menee sekaisin, kuten myös melkein kaikki mahdollinen.
Tärkeintä hänelle on puhua suu vaahdossa koko ajan ja tehdä monta asiaa yhtä aikaa koko ajan. Koko ajan kauhea kälätys. Handsfree aiheuttaa myös sen, etten aina tiedä puhuuko hän puhelimeen vai minulle. Hän vaihtaa keskustelun lennosta puhelimeen, eikä sitä aina huomaa, kun ei hän sano puhelimeen "haloo", vaan aloittaa vain keskustelun siitä mihinkä viimeksi jäi. Ärsyttävää jutella, kun on luullut keskustelevansa vaimon kanssa, ja huomaa sitten että se puhuukin puhelimeen.
Että semmoista. Elämistä hajamielisen ja tavararohmun akan kanssa.
Lopetin jokin aika sitten irtotavaran keräämisen pois kaappeihin, osin siksi että kaapit alkavat olla täynnä. Myös varasto on täynnä, ja mitään ei saa heittää pois kun kaikki on jossain vaiheessa elämää menossa johonkin käyttöön. Siellä varastossakin on suurin osa ollut 7 vuotta samoilla sijoillaan.
Olen ollut siis noin puoli vuotta keräämättä irtotavaraa pois. Ainoastaan keittiöstä vaimoni pitää huolen, hän on suorastaan friikki, ruoanmuruja ei saa olla lattialla, ja vesihanat pitää kiiltää. Eli hän näkee ainoastaan lian, likaa ei saa olla. Mutta tavaraa hän ei näe epäsiistinä tekijänä. Nyt meillä on kertynyt kuulakärkikyniä vähän joka paikkaan. Vaatteita roikkuu joka ovenkahvassa. Pelkästään vaimoni kengät joita on varmaan 50 paria (kaikki helvetin tarpeellisia) vie tilaa uskomattomasti. Itse pärjään 7:lla kenkäparilla, eri tarkoituksiin eri kengät. Pahvilaatikkoja joissa on kaikenlaista krääsää, on myös kymmeniä.
Kampoja, klemmareita, asiapapereita, pyykkipoikia, kolikoita, kuulakärkikyniä, lyijykyniä, nuppineuloja, muoviosia, paristoja, aikakauslehtiä, vesipulloja, laastaripaketteja, pyyhekumeja, nastarasiaa, verhokiinnikkeitä, verhotankoa, ruuvimeisseleitä, tyhjiä purkkeja ja purnukoita, purkkapaketteja, jne jne, mitä vain ikinä voit kuvitella. Näitä löytyy joka paikasta, missä on vähänkään joku taso mihin laskea tavara kädestä. Ohikulkiessa pöydiltä ja tasoilta aina välillä tippuu pikkusälää, kun niitä lojuu siinä niin paljon. Myös noita kaikenlaisia asiapapereita (mihin ei saa koskea) on isoja kasoja keittiön pöydällä ja olohuoneen pöydällä.
Aina kun koskin johonkin tavaraan tai siivosin hieman tavaroita jonnekin parempaan järjestykseen, tuli hirveä itku kun sotkin hänen järjestelmällisen epäjärjestyksen. Kun kaikki olivat muka menossa johonkin. Siitä huolimatta vaikka tavarat ovat "menossa johonkin" niin ne on olleet samoilla sijoilla käytännössä koko ajan. Päälle vain kasaantuu lisää ja lisää, ja lisää. Eli jotenkin vaimollani ei teoria ja todellisuus kohtaa ollenkaan. Tai sitten hän vain kuvittelee että ne tavarat ovat jossain vaiheessa menossa johonkin, mutta unohtaa ne sitten kun siihen päälle kertyy lisää.
Luulen että tavaran kertyminen ei lopu, ja mielenkiinnolla odotan (en siivoa), onko jo vuoden loppuun mennessä tavaraa niin paljon ettei lattiaa paljon näy. Koin aikanaan tavaran siivoamisen ja järjestämisen turhana, koska tavarasiisteys kesti vain viikon, kunnes sama määrä romua oli uudelleen levinnyt samoille alueille.
Vaimoni on luonteeltaan vähän sellainen "sinnepäin", ja hänellä on koko ajan ns monta rautaa tulessa. Korvan taakse saattaa unohtua lyijykynä, ja hän unohtaa monesti kellonajat ja päivämäärät ja myöhästyy sen takia tapahtumista, tai menee paikalle kokonaan vääränä päivänä. Nimet hän tapaa myös sekoittaa. Esim erään kerran hän lähetti tärkeitä papereita jonnekin, mutta ei varmistanut osoitetta, vaan oletti että kai se joku Kulmakatu oli ja ehkä se oli Kouvolassa, ja laittoi kirjekuoreen pelkän Kulmakatu ja Kouvola. Vaikka oikea paikka oli sitten Koulukatu ja paikkakunta Kokkola. Samoin kun hän puhuu jostain henkilöstä, niin se henkilö voi olla ensimmäisessä lauseessa Jaana, ja toisessa lauseessa Jenni. Ja kaiken kukkuraksi hän ei epäröi sitä lainkaan, vaan puhuu Jaanasta ja Jennistä aivan tuosta vain. Voiko tämä olla hajamielisyyttä. Samalla tapaa myös perunat ja porkkanat menee sekaisin, kuten myös melkein kaikki mahdollinen.
Tärkeintä hänelle on puhua suu vaahdossa koko ajan ja tehdä monta asiaa yhtä aikaa koko ajan. Koko ajan kauhea kälätys. Handsfree aiheuttaa myös sen, etten aina tiedä puhuuko hän puhelimeen vai minulle. Hän vaihtaa keskustelun lennosta puhelimeen, eikä sitä aina huomaa, kun ei hän sano puhelimeen "haloo", vaan aloittaa vain keskustelun siitä mihinkä viimeksi jäi. Ärsyttävää jutella, kun on luullut keskustelevansa vaimon kanssa, ja huomaa sitten että se puhuukin puhelimeen.
Että semmoista. Elämistä hajamielisen ja tavararohmun akan kanssa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meitä on monenmoisia. Itsekin olen tavaranrohmuaja. Tavaroita myös lojuu ympäriinsä. Samoin papereita. Mutta toisaalta olen hyvin tarkka asioiden hoidossa. Täytän molempien veroilmoitukset, maksan laskut ja hoidan kaikki viralliset asiat. Ja jännä juttu on myös tuo, että vaikka vieraan silmissä tavarat ja paperit näyttävät lojuvan sekaisin, niin itse muistan jokaisen hyvin tarkasti. Siksi ärsyttääkin suunnattomasti, kun mies "järjestelee".
juuri näin
Kuulostaa siltä, että on menty jo mielenterveysongelman puolelle. Hoarding disorder, mikä se suomeksi mahtaa olla (hamstraus?) on yksi pakkomielteen muoto. Lue lisää esim. http://www.psychiatry.org/hoarding-disorder ja katso, onko aiheesta jo suomenkielistä tietoa.
Höpö, höpö. Tuo on taas sitä, että ihmisten ominaisuuksista tehdään sairauksia.
Ja lääketeollisuus kiittää, kun taas saadaan vaiva, johon voi syödä höpö-höpö-lääkkeitä.
Tiesittekö, että lääketeollisuus on kehittänyt lääkkeen sairauteen, jota ei ole vielä keksitty.
Koitapa ruveta jättämään fillarin tai auton osia pitkin asuntoa, sanot vaan että oot kohta lähettämässä ne jonnekin tai viemässä niitä jonnekin. No tuosta voi seurata kaksi asiaa: Joko vaimosi huomaa sinun esimerkistä oman tavaroidensa levittelyn ärsyttävyyden tai sitten hän ei välitä sinun tavaraoidenkaan levittelystä.
Otan osaa!
Ilmeisesti taustalla on joko mielenterveyden häiriö tai kertakaikkiaan jokin neurologisella pohjalla oleva "sokeus", hahmotushäiriö ympäristön tilasta.
Ihmisparka ei osaa erottaa oleellista epäoleellisesta. Ei osaa erottaa, luokitella, laittaa asioita ja esineitä tärkeysjärjestykseen ja seurauksena on kaaos niin ulkonaisesti kuin sisäisesti.
Kun tuota luomaansa kaaosta kantaa ympärillään ja päässään, niin muistikin on katkolla. Olen huomannut, että tämäntapaiset ihmiset ovat myös itsekeskeisiä ja itsekkäitäkin. Tavaroidensa ja projektiensa lumossa osata ottaa huomioon kanssaan asuvan tarpeita.
Itse en kestäisi kyseisen kaltaisen ihmisen kanssa elämistä päivää kauempaa.
Olen järjestyksen ihminen. Rakastan tavaroiden vähyyttä, kodin väljyyttä, tilaa hengittää sekä sitä, että kaikki on paikallaan, ojennuksessa, siistinä, puhtaana ja helposti löydettävissä.
Kun ulkonaisesti on järjestystä ja jämptiyttä, niin sielu lepää ja energiaa riittää elämästä nauttimiseen.
Liiat tavarat vievät kodista hengitysilman (kirjaimellisesti), ne valtaavat tilaa, vievät keskittymiskyvyn ja infoähkyisessä maailmassa suotta rasittavat aivoja.
Ymmärrän ahdistuksesi. Miesystäväni oli hieman samaa piirrettä seurustelumme alkuaikoina etenkin. Hänellä oli makuuhuoneessaan mm. kirjahylly, pienempi nurkkahylly ja yöpöytä. Nämä kaikki olivat täynnä tavaraa, ja olin hämmentynyt koska olin aina ajatellut että etenkin makuuhuone on rentoutumisen tyyssija jossa ei tavaraa ole lattiasta kattoon.
En ole vaatinut häntä luopumaan tavarasta, mutta olen toki puhunut kuinka itse yritän hankkiutua eroon kaikesta ns turhasta ja onpa hän sitten nähtyäni oman asuntoni itsekin muuttanut tapojaan hieman. Eli ei niin että olisin vaatinut, vaan hän ehkä itsekin alkoi miettimään asiaa toiselta kantilta. Toki vieläkin jotain ylimääräistä löytyy, sitä krääsää itsessään mutta ei enää niin häiritsevissä määrin.
Mulle tulee mieleen ylipäätään ihmisistä, jotka hankkivat paljon tavaraa (oli se sitten klemmareita, kyniä, vaatetta tai autoja), että he yrittävät täyttää jotain sisäistä tyhjyyttä hankkimalla lisää tavaraa. Voisitko saada kiinni mikä vaimoasi pitää tässä tavaramäärässä kiinni?
Naisesi on narsisti ja alistaa sinua! Täältä tukea:
www.narsissientuhrit.com
Täällä on taas keittiöpsykologit vauhdissa. Tavaroiden hamstrausta voi olla kovin monen moista. Esimerkiksi äitini on sota-ajan lapsi, joka kierrättää kaiken loppuun asti. Paita heitetään roskiin vasta, kun se on tehnyt viimeisen palveluksensa pölyrättinä. Itse taas olen 60-luvun lopulla syntynyt ja muistan hyvinkin sen, miten lapsuudessa käyttövaatteita oli tasan kahdet: toiset pesussa ja toiset päällä. Tavaroista luopuminen on varmaan helpointa tällä nykyajan kertakäyttösukupolvella. Ja toisaalta vaatteiden ym. laatukin on niin surkea, että parin pesun jälkeen joutavatkin roskikseen. Itse olen aina pyrkinyt ostamaan laatua ja iätöntä, joten tuntuisi hullulta poiskaan heittää. Nyt olen parina keväänä myynyt onnistuneesti tavaraa noin parilla tonnilla, joilla viime vuonna rahoitin tyttären New Yorkin matkan. Nyt on tavoitteena kielikurssi, johon onkin kertynyt jo hyvä pesämuna. Ja kaikki siis myymällä ylimääräistä tavaraa, joka jonkun mielestä on rojua. No, kovasti tuntuu kysyntää olevan. Mutta kun kotoa käsin facebookin kautta tätä tekee, niin välillä on kotona paikat mullin mallin, kun kaivelen varastoja ja kuvailen tavaroita. Ja senkin olen huomannut, että kun itse käyn kirpparituttujen kotona kaupoilla, niin jonkin asteinen tavaranpaljous on melkein jokaisella ollut.
Mutta, kaipa järkevintä olisi jo seurusteluvaiheessa tarkkailla toisen siisteyskäsityksiin. Seurustelin aikoinaan muuten aivan passelin ja mukavan tyypin kanssa, mutta kun häntä häiritsi neuletöistäni tuleva vähäinen nöyhtä, niin arvasin, ettei siitä toimivaa suhdetta tule.
Kiitos vastauksista. Joo. Tässä meni nyt osalla puurot ja vellit sekaisin. Kyllä minä sen ymmärrän että hyvät ja järkevät tavarat säilytetään, vaikka sitten hyllyssä jos ei muualla. Mutta kyse on meillä näistä kuulakärkikynistä, papereista, klemmareista, yms pikkusälästä, jota on tuhatkaupalla. Olen sitä rojua aiemmin koittanut siivota muutamaan muovilaatikkoon, tein myös asiapapereille eräästä kaapista kokonaisen hyllyn tilaa jonne ne säilöä. Asia toimi muutaman päivän, mutta pikku hiljaa pöytätasot olivat taas täynnä pikkusälää, eikä järjestys viikkoa kauempaa kestänyt.
Sen takia lopetin tavarasiivoamisen, koska siitä ei ollut pitkällistä hyötyä.
Suosittelen, että lopetat urputuksen. Päätät itseksesi, että okei, eletään elämä vaimon säännöillä. Niin minä olen homman hanskannut.