Niin kuin otsikko ilmoittaakin, kyse on palovamman hoidosta.
Oikean käden ranteessa n. 9cm x7cm alue palanut pahasti. 2. ja osa kaiketi 3. asteen palokohtiakin. Tämä tapahtunut tiistai-keskiviikko välisenä aikana.
Lääkärissä en ole käynyt, enkä mieluusti lähtisi, ahdistuksen ja paniikkihäiriöiden takia. Haava-aluetta olen tähän asti hoitanut steriilein rasvalapuin, sekä steriilein haavataitoksin. Vuotaa runsaasti kudosnestettä ja vähän välissä veristä eritettäkin, haava kuitenkin pysyy puhtaana ja kuivana, erityksen vuoksi rasvalaput vaihdellut päivittäin.
Kuollut iho on kaikki poistettu lähihoitaja sisareni toimesta haava alueelta ja nyt haava-aluetta peittää keltainen/valkoinen kerros, ilmeisesti uutta ihoa muodostaa. Kipua ko-alue ei tunne käytännössä lainkaan. Haavan reunoja hieman tykyttelee aika-ajoin, mutta itse haavassa on vain paranemiselle tyypillistä kutinaa.
Tuossa äsken vanhan siteen poistaessani huomasin haavataitoksessa siniharmaata eritettä kahdessa kohtaa noin herneen kokoisella alueella ja se nyt mietityttää. Haava kuitenkaan ei haise, eikä eritä märkää.
Tuo siniharmaa erite siis mietityttää, osaisikohan kukaan sanoa mistä moinen?
Palovamman hoidosta
miiaruokonen
1
<50
Vastaukset
- ensh
Lääkäriin!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 813464
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2002012Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2261948Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271578Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661415Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881415- 521119
- 971058
- 55864
- 59850