Keskustan ja Suomen kokeneimman, ulkopoliittisesti osaavimman ja älykkäimmän poliitikon Paavo Väyrysen heittäminen pois hallitusneuvotteluista ja ministeripohdinnoista osoittaa että Sipilää iskettiin heti hänen heikkoon kohtaan ulkopolitiikkaan.
Sipilä pistettiin rautoihin. Hän ei päätä ulkopolitiikastamme. Se sektori jää presidentti Niinistölle, kokoomukselle, RKP:lle, Stubbille, Haglundille ja muille riidan haastajille, ryssävihaajille ja NATOn juoksupojille.
Sipilä pistettiin rautoihin. Hän ei päätä ulkopolitiikastamme. Se sektori jää presidentti Niinistölle, kokoomukselle, RKP:lle, Stubbille, Haglundille ja muille riidan haastajille, ryssävihaajille ja NATOn juoksupojille.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ei ketään ole heitetty ulos hallituksesta. Muodostaminen on alkumetreillä. Väyrynen käy omia karkeloitaan.
Sipilä muokkaa hallitukselle myös ulkopoliittisen linjan. Sitä ei siis tee Väyrynen tai tiltut. Hallituspuolueiden on se hyväksyttävä. Otaksuttavasti linja on nykyisen laajalti hyväksytyn kaltainen.
Jos Väyrynen nyt jostain syystä pääsisi ulkoministeriksi, hän asettuisi kiltisti nykyisen ulkopoliittisen linjamme taakse, mitään muuta mahdollisuutta ei olisi. EU -maiden ja Pohjoismaiden välistä yhteistyötä sekä taloudessa että puolustusasioissa edelleen tiivistettäisiin. Nato -selvitys tehtäisiin, Venäläinen agressiot tuomittaisiin jne...
Väyrysestä ei mitään "pikku-Kekkosta" voi tulla, ne ajat on takana päin.
Tiltu alkaisi tietenkin haukkua Väyrystä CIA -agentiksi.
Suomen kansanvaltaan nojaava ulkopolitiikka jatkuu.
Nato sanalee sopimusehdot ja Suomen kenraalit allekirjoittaa.
Nato ei sanele Suomelle mitään.
Presidentti ja hallitus johtavat ulkopolitiikkaa eduskunnan tuella.
Niinistö, Sanoma Oy, kokoomus, RKP eivät päästä Sipilää johtamaan ulkopolitiikkaa.
Ja MI`TEN he sen estäisivät! Pääministeri on Suomen ulkopolitiikassa keskeisellä sijalla! Hänen valtaansa ei kukaan pysty horjuttamaan!
Sipilä näkee läheltä kuinka tyhmä presidentti Niinistökin on.
Päinvastoin!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Maassa järjestettiin gallup-kysely, jossa kysyttiin Niinistön tehtävistä! Kyselyssä Suomen kansasta 79 % antoi hänelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä viranhoidosta! Hän on ennätyksellisen suosittu!
Häneltä Sipilä tulee sdaamaan arvokasta tukea!
Toi on todellinen ongelma, sillä presidentti Niinistökään ei määritä ulkopolitiikkaamme vaan sen määrittelee hänelle Pentagon ja Nato.
Sipilälle koittaa kovat ajat sillä presidentti Niinistö ei osaa edes keskustella saatikka pohtia ulkopolitiikkaa.
Sipilän pitää pokkana itse soittaa suoraan Pentagoniin ja Naton päämajaan jaslkaa itse hoitamaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Tiltu laskettelee taasen selkeää tuubaa!
Suomen ulkopolitiikkaa ei määrää kukaan ulkopuolinen... kaikkein vähiten Pentagon ja Nato!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Maassa järjestettiin gallup-kysely, jossa kysyttiin Niinistön tehtävistä! Kyselyssä Suomen kansasta 79 % antoi hänelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä viranhoidosta! Hän on ennätyksellisen suosittu!
Häneltä Sipilä tulee saamaan arvokasta tukea!
Toistan. Nato sanelee sopimusehdot ja Suomen kenraalit allekirjoittaa. Siinä Suomen viimeaikojen tärkeimmän ulkopoliittisen tapahtuman kulku.
Et ymmärräkkään miten lapselliselta tuo Sinun jankkaamisesi vaikuttaa.
Sinua myötähäpee nekin joita yrität puolustaa ilman minkäänlaisia perusteita.
Olet oikeassa, Niinistö on ihan avuton vastuuta pakoileva ja piilossa juonija kun taas Haglund on itseään täynnä oleva öykkäröijä, joka ei ymmärrä vastuutaan.
Älä turhaan toista kun jo ensimmäinenkin kerta oli silkkaa valetta!
Natolla ei ole minkäänlaista voimaa tai valtaa "sanella ehtoja" ja Suomi tekee täysin niin kuin hyväksi näkee!
Tiltujen ainoa taktiikka väittelyssä on silkka 'toisto'! He kun eivät osaa perustella!
Monesti Tiltut herättävät myötähäpeää juuri sillä, että mieleen tulee, että osaisi Tiltuna itse perustella heidän näkemyksiään verrattomasti paremmin! Tiltu-aines on luokatonta, mutta parempaa ei Putin saa!
Ei parane.
Mitä perusteluja siinä tarvitaan kun mukanaolleet itse niin sanovat ja jos niin halutaan sanoa, tunnustavat.
Alennustila alkoi kun jopa SA :n maastopuvuille piti saada Nato standardin mukaiset häiveraidat, 80 luvun lopussa.
Siitä saakka on sotilaat ,-päästäkseen ammattiaan vastaaviin tehtäviin, vedättänyt Suomea.
Ei hajuakaan demokratiasta.
Teknilliset välineet toimivat vielä väärillä piiruilla, niin jotta, kyllä rahaa menee.
Alkaisit Sinäkin seuraamaan tiedotusvälineitä, niin tietäisit mistä valveutuneet puhuu.
Väyrynen ottaa ulkopolitiikan hoitaakseen. Silloin Suomen maine palautuu.
Väyrynen olisi hyvä valinta Niinistöllekin. Väyrynen estäisi Niinistöä koko ajan tupeksimasta ulkopolitiikassa.
Niinistölle tuli kiire ikään kuin soittaa Putinille kun Sipilä on tunkemassa Keskustaa Suomen ulkopolitiikan johtoon.
Pääministeri Sipilän kannattaa haastaa presidentti Niinistö niin kuin pääministeri Koivisto haastoi Kekkosen.
Haastaa mistä asiasta`Heillä on sama ulkopoliittinen linja!
Sipilää on vedetty kölin alta ennen näkemättömällä tavalla.
Media auttoi, että Sipilä sai heitetyksi NATO-ja sota-esteen SDP:n hallituksesta,
Sipilä teki päätöksen ITSE! SDP riiteli itsensä ulos!
Uusi NATOttamis-juoni on jo paljastunut "sukellusvene"-shown lisäksi.
Jos Soini on valtiovarainministeri ja Stubb ulkoministeri, he pelaavat USA:n kanssa ohi Sipilän niin, että Suomi ottaa etäisyyttä Kiinan ja Venäjän Aasian infrastruktuuri- ja investointipankkiin AIIB:hen.
Usa painostaa Nato-maita ja Suomea välttämään yhteistyötä Kiinan pankin kanssa.
Sipilä ei uskalla koskea ulkopolitiikkaan kun presidentti Niinistö kieroilee sitä Usan ja Naton kanssa.
Hallitus, Sipilä ja Soini yrittävät saada ulkopolitiikan vastuun eduskunnalle että he eivät itse joudu vastuuseen Niinistön Usa ja Nato kieroiluista.
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhdessä hallituksen kanssa!
Tiltun kuvitelmat presidentin "kieroilusta" Usan ja Naton kanssa ovat täysin hänen omia sepitelmiään vailla todellisuuspohjaa!
Mitään vastuujakoongelmaa ei ole olemassa ja Tiltun piipitys asiasta on epäasiallista ja säälittävää!
Helsingin Sanoma on kyllästynyt Sauli Niinistön itsepäisiin salaisiin toimiin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja kritisoi Niinistöä nyt.