Aayy pellekerhot ovat palkansaajien huijausta

Suomen laki kertoo työpaikkaneuvotteluista seuraavalla tavalla.

Jokaisella työntekijällä on oikeus neuvotella omista asioistaan työnantajansa kanssa. Luottamusmiehellä, jonka asema perustuu työpaikalla työehtosopimuslain nojalla sovellettavaan työehtosopimukseen, on
oikeus neuvotella sopimukseen sidottujen työntekijöiden puolesta, ei muiden.
Työsopimuslain perusteella niillä työntekijöillä ( ns." villeillä "), joilla ei ole edellä mainittua luottamusmiestä, on oikeus valita keskuudestaan luottamusmiesvaltuutettu, jolla on samantapainen asema ja oikeudet kuin
luottamusmiehellä.

Yksityisellä sektorilla ei ole olemassa mitään erikseen säädettyjä "neuvottelu- tai sopimusoikeuksia". Järjestöillä on oikeus edustaa ja neuvotella jäsentensä puolesta. Pelkistetysti: Neuvotteluoikeus on sillä, jolla on jäsenet, esim. Pylkönmäen kulkukissayhdistyksellä. Yksityisiä yhdistyksiä ovat kaikki ammattiliitotkin.

Työehtosopimusneuvotteluissa sovitaan työsuhteen ehdoista, joihin työnantaja
sitoutuu. Työntekijät puolestaan myyvät ehtoja vastaan työrauhan eli
luopuvat lakko-oikeudestaan sopimuskauden ajaksi. Työehtosopimus sitoo niitä
työntekijöitä, jotka ovat sopimuksen tehneen järjestön jäseniä sopimushetkellä. Muita se ei sido. Sitovuus on voimassa sopimuskauden loppuun, siinäkin
tapauksessa, että työntekijä eroaisi järjestöstä.

Työntekijöillä tai työnantajilla ei ole sopimuspakkoa, ne voi jättää tekemättä.
Mikäli työntekijät ovat jakautuneet useamman kilpailevan järjestön jäseneksi, tilanne on monimutkaisempi. Tavallisesti sopimus solmitaan sen järjestön kanssa, johon selvä enemmistö työntekijöistä kuuluu. Se voi olla vaikka Kiimingin kaljasiepot ry tai metallimiesten pitsinnypläys. Niillä on samat oikeudet kuin metalliliitolla.

Työehtoihin vaikuttaa myös se, että työnantajan on noudatettava vähintään
ns. yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä. Työntekijän ei tarvitse niitä noudattaa, vaan voi tehdä oman sopimuksen erikseen.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaksaa joku tätä sama paskaa.....

"Työehtosopimusneuvotteluissa sovitaan työsuhteen ehdoista, joihin työnantaja

sitoutuu. Työntekijät puolestaan myyvät ehtoja vastaan työrauhan eli

luopuvat lakko-oikeudestaan sopimuskauden ajaksi."

Jos olisit joskus nähnyt edes yhden "tessin", jos olisit edes joskus ollut työssä............

Äänestä
  • Olet julma!. Mutta oikeassa!. Kun ei edes lidin liiverin olut ja makkara lisää tämän huippu yksilön työkuntoisuutta. Toivotaan että tämä pääsee joskus ihan oikeisiin töihin. Missä valistunut yksinvaltias ohjaa hänet kapitalistiseen onneen.

    Äänestä

AY on työntekijän pahin vihollinen.

Äänestä

Aaajalla puuttu juku ruuvi päästä, tai on pahasti löysällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AyOnSyöpä kirjoitti:

Suomen laki kertoo työpaikkaneuvotteluista seuraavalla tavalla.

Jokaisella työntekijällä on oikeus neuvotella omista asioistaan työnantajansa kanssa. Luottamusmiehellä, jonka asema perustuu työpaikalla työehtosopimuslain nojalla sovellettavaan työehtosopimukseen, on
oikeus neuvotella sopimukseen sidottujen työntekijöiden puolesta, ei muiden.
Työsopimuslain perusteella niillä työntekijöillä ( ns." villeillä "), joilla ei ole edellä mainittua luottamusmiestä, on oikeus valita keskuudestaan luottamusmiesvaltuutettu, jolla on samantapainen asema ja oikeudet kuin
luottamusmiehellä.

Yksityisellä sektorilla ei ole olemassa mitään erikseen säädettyjä "neuvottelu- tai sopimusoikeuksia". Järjestöillä on oikeus edustaa ja neuvotella jäsentensä puolesta. Pelkistetysti: Neuvotteluoikeus on sillä, jolla on jäsenet, esim. Pylkönmäen kulkukissayhdistyksellä. Yksityisiä yhdistyksiä ovat kaikki ammattiliitotkin.

Työehtosopimusneuvotteluissa sovitaan työsuhteen ehdoista, joihin työnantaja
sitoutuu. Työntekijät puolestaan myyvät ehtoja vastaan työrauhan eli
luopuvat lakko-oikeudestaan sopimuskauden ajaksi. Työehtosopimus sitoo niitä
työntekijöitä, jotka ovat sopimuksen tehneen järjestön jäseniä sopimushetkellä. Muita se ei sido. Sitovuus on voimassa sopimuskauden loppuun, siinäkin
tapauksessa, että työntekijä eroaisi järjestöstä.

Työntekijöillä tai työnantajilla ei ole sopimuspakkoa, ne voi jättää tekemättä.
Mikäli työntekijät ovat jakautuneet useamman kilpailevan järjestön jäseneksi, tilanne on monimutkaisempi. Tavallisesti sopimus solmitaan sen järjestön kanssa, johon selvä enemmistö työntekijöistä kuuluu. Se voi olla vaikka Kiimingin kaljasiepot ry tai metallimiesten pitsinnypläys. Niillä on samat oikeudet kuin metalliliitolla.

Työehtoihin vaikuttaa myös se, että työnantajan on noudatettava vähintään
ns. yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä. Työntekijän ei tarvitse niitä noudattaa, vaan voi tehdä oman sopimuksen erikseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu