Tunteeton Valehtelija?

Mikämiehiävaivaa

Elikkäs olen seurustellut noin 2 vuotta nykyisen avomieheni kanssa josta n. vuoden ollaan asuttu yhdessä. Suhde eteni nopesti ja molemmat haluttiin viettää kaikki aika yhdessä aj oltiin oikea siirappinen ällö pariskunta :D Nyt noin kolmisen kuukautta isäni sairastui vakavasti, mikä oli minulle todella paha paikka. Odotin mieheltäni tukea ja huolenpitoa vaikeana aikana, mutta en sitä saanut. Sen sijaan mieheni mukaan käytin isäni sairautta tekosyynä käydä kotipaikkakunnallani tapaamassa muita miehiä! Loukkaaannuin syvästi näistä syytöksistä, mutta mieheni ei tajua miksi suutuin. Lisäksi olen heti seurustelun alkuvaiheessa tehnyt selväksi etten lapsia halua hankki ja mieheni oli silloin samaa mieltä, mutta nyt hän haluaakin lapsia ja nopeasti ja on kuulma aina halunnutkin. Miksiköhän ei ole tätä minulle kertonut? Tuntuu ettei hän välitä minun tunteistani tai haluistani paskaakaan vaan oon itsekäs ja lapsellinen.
Hän kuitenkin lähentelee jo 30, joten kuvittelin seurustelevani miehen kanssa joka tietää mitä tahtoo ja tekee sen eteen myös jotain. Mieheni vain istuu sohvalla katsellen leffoja ja valittaa kertyvästä painosta! Tekisi sitten asialle jotain. Itse pidän itsestäni huolta ja urheilen säännöllisesti. En usko että rakastan miestäni enää niin kuin pitäisi. On tullut niin paljon asioita selville hänestä tämän kolmen kuukauden aikana kuten että hän on salaa selaillut puhelintani, tarkistanut koneeni sivuhistorian ja käynyt uhkailemassa miespuolista ystävääni. Ei tässä aika taida auttaa vaan ero?
Olenko ollut suhteessa miehen kanssa joka oli vain mielikuvitelmissani ja todellisuus olikin jotain ihan muuta?

4

172

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pöö55

      Luuseri mies

    • suhdeonloppu

      Omiin kämppiin vaan ja mahdollisimman nopeasti.

    • Voi sinnuu. Eihän tuosta tule mitään. Kyllä läheisen sairastumiseen pitää saada aikaa ja tukea. Sinä olet huolesta sykkyrällä ollut käymässä kotona ja miehen mielestä vain juossut vieraissa? Juuei. Sitten vielä tuo lapsijuttu. Äkkiäpäs tuo mielensä muutti. Jos et halua lapsia, niin hankkudu eroon ensimmäisenä tuosta isosta kakarastasi.

    • 854321

      Älä tee mitään vain hänen mieliksi. Ja olisi tosiaankin aika miettiä suhteen jatkoa. Jatkatko ja millä ehdoilla. Jos mustasukkaisuus on tuota luokkaa niin se ei ole tervettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1304
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      20
      932
    3. 68
      772
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      718
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      587
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      522
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      521
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      508
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    20. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      437
    Aihe