Hypergamian uhrit

Joka päivä saadaan lisää todisteita näistä jutuista joita palstan ämmät vielä epätoivoisesti yrittää kieltää. Hah hah.

Oi, päiväsi on auennut hypergamian merkeissä.
En usko että ihmiset luopuu toivosta vaikka saakin siipeensä. Olen itsekkin saanut kokea petetyksi tulemisen useamman kerran :(
Ei se ole minua lannistanut :)
Ja olen itsekkin jättänyt lapseni isän, joka kylläkin oli väkivaltainen mua kohtaan.
Uskon että kaikilla asioilla on jokin tarkoitus.
Uskotko itse kohtaloon vai ajatteletko että kaikki vain tapahtuu sattumalta?

Haha, tuo kohta huvitti:

"They were so different. Although outwardly romantic, Richard was repeatedly unfaithful, and I never felt secure enough to start a family with him. Eventually, after three-and-a-half years together, he walked out, having admitted his latest paramour was pregnant by him."

Jännäpano oli uskoton ja niin epäluotettava ettei sen kanssa voinut perustaa perhettä muttei se estänyt sitä tuuppaamasta jotain rinkelinsä naista raskaaksi.

Tämä oli tällainen puoliksi hyvänmielen tarina ja puoliksi niin surullisen traagista. Traagista oli, että älykäs ja korkea sieluinen mies, joka ei välittänyt muiden mielipiteistä, luuli jo löytäneensä oman sielunkumppaninsa. Se olisi voinut olla niin kaunis, kahden sielun välinen yhteinen rakkaustarina, missä itse tarina olisi ollut kauniimpi kuin mitkään sen pienistä yksityiskohdista, kuten se mitä he tekivät työkseen tai oliko heillä paljon rahaa. Sellaiset yksityiskohdat ovat sielunkumppanuudesta kertovassa tarinassa merkityksettömiä, sillä sielunkumppanuus on tarina läsnäolemisesta.

Mutta kuten niin usein, herkän sielun unelma ei sitten toteutunutkaan. Sieluton nainen välittikin vain miehen urasta ja millaisella autolla mies ajaa, juuri niistä merkityksettömistä ja sieluttomista yksityiskohdista kuin läsnäolemisesta ja yhteisestä matkasta, joka toteutuu lopullisesta vasta, kun rakastavaiset nukkuvat pois. Eihän materialistinen laumasielu sellaista voi odottaa.

Hyvänmielen tarinaksi juttu muuttuu vielä siinä vaiheessa, kun sieluton nainen lopulta ymmärtää häivähdyksen siitä valosta, mitä mies oli sisällään kantanut. Toki nainen ymmärtää tämän vasta, kun on jo liian myöhäistä, kuin omaa kiinnijäämistään katuva rikollinen. Syyllinen palaa armoa anellen suurempansa luoksen.

Mies ei ole kiinnostunut vastaamaan. Kostonhimo olisi liian pikkumaista miehen takertumattomalle sielulle, ja hän päästää epäluotettavasta ihmisestä mieluummin vain irti. Anteeksianelut ovat myös varsub turhia, sillä takertumattomalla sielulla ei enää irtilaskettuaan ole mitään anteeksi annettavaa.

Sielullinen mies ja sieluton nainen sopivat lopulta yhteen kuin neliönmuotoinen palikka ympäränmuotoiseen reikään. Ei ole mitään kostettavaa eikä anteeksiannettavaa. On vain laskettava irti ja lakattava tuhlaamasta siihen energiaansa. Loppujen lopuksi tämä urhea mies saattaakin elämässään saavuttaa kertomisen arvoisen tarinan, vaikkei se lopulta olisikaan rakkaustarina, sillä hänellä on sielu kertomassa sitä.

Hahaha. Siitäs sai!

Mitenköhän naisella menee nykyään? Ei varmaan kovin hyvin.